Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta
4.11.2026 07:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.

Täydellisyyden tavoittelu ei kuitenkaan ole yksiselitteisen haitallista. Moni urheilija kokee perfektionismiin liittyvät piirteet voimavaraksi, jotka auttavat kehittymään ja saavuttamaan tavoitteita. Tämän vuoksi on tärkeää tutkia tekijöitä, jotka voivat suojata urheilijoiden mielenterveyttä silloin, kun perfektionismi on läsnä.
Tutkimuksessa tarkasteltiin kahden perfektionistisen käyttäytymispiirteen – perfektionististen pyrkimysten ja perfektionististen huolten – yhteyksiä urheilijoiden mielenterveyteen liittyviin muuttujiin: urheilusuoritusten herättämiin tunnetiloihin, häpeätulkintoihin sekä psykologiseen ahdinkoon. Lisäksi selvitettiin itsemyötätunnon ja itsemyötätunnon pelon välittäjäroolia näissä yhteyksissä.
Tutkimukseen osallistui 693 suomalaista 15–60-vuotiasta kilpaurheilijaa yli 70 urheilulajista aluesarjatasolta aina kansainväliseen huipputasoon saakka.
Itsemyötätunnon pelko yhteydessä mielenterveyden haavoittuvuuteen
Tulokset osoittivat perfektionistisen käyttäytymisen olevan yhteydessä mielenterveysmuuttujiin. Perfektionistiset pyrkimykset ennustivat hyödyllisiksi koettuja tunnetiloja. Perfektionistiset huolet puolestaan olivat voimakkaasti yhteydessä haitallisiksi koettuihin tunnetiloihin, häpeätulkintoihin ja psykologiseen ahdinkoon.
Itsemyötätunto odotetun mukaisesti vahvisti perfektionististen pyrkimysten ja hyödyllisiksi koettujen tunnetilojen välistä yhteyttä. Itsemyötätunto ei kuitenkaan lieventänyt perfektionististen huolten yhteyttä mielenterveysongelmien riskitekijöihin.
Kilpaurheilukulttuurissa itsemyötätunto voidaan kokea uhkana suorituskyvylle. Itsemyötätunnon pelkoon sisältyy mm. uskomus, että myötätunto itseään kohtaa vähentää motivaatiota.
Tutkimuksessa itsemyötätunnon pelko vahvisti selvästi perfektionistisen käyttäytymisen yhteyttä haitallisiksi koettuihin tunnetiloihin, ahdinkoon ja häpeään.
"Tämä voi viitata siihen, että ne perfektionistiset urheilijat, jotka pelkäävät tai vastustavat myötätuntoista suhtautumistapaa itseensä, voivat olla alttiimpia mielenterveyden ongelmien kehittymiselle”, väitöskirjatutkija Sanna Turakka Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta kertoo.
Urheilijan suhtautumisella itsekriittisiin ajatuksiin on väliä
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös urheilijoiden suhtautumistapoja heidän itsekriittisiin ajatuksiinsa. Tulosten pohjalta Turakka arvioi, että hyvinvoinnin kannalta merkityksellistä voi olla se, mitä kilpaurheilija tekee itsekriittisten ajatusten läsnä ollessa. Automaattinen itsekritiikin ohjaama toiminta voi olla yhteydessä haitallisiksi koettuihin tunnetiloihin ja lisääntyneeseen häpeään.
"Joustavammat tavat kohdata itsekriittisiä ajatuksia voivat edistää hyvinvointia."
Tutkimus lisää ymmärrystä perfektionismiin liittyvistä psykologisista prosesseista ja voi edesauttaa tehokkaampien ja yksilöllisempien valmennusinterventioiden kehittämistä kilpaurheilijoiden hyvinvoinnin tukemiseksi.
Alkuperäinen tutkimusartikkeli:
Turakka, S., White, R. G., Robazza, C., Keinonen, K., & Ruiz, M. C. (2026). Perfectionism and athletes’ mental health: The mediating role of self-compassion. Performance Enhancement & Health, 14(3), 100431.
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2211266926000198
Urheiluopistosäätiö tukee tätä tutkimusta
Lisätietoja:
Sanna Turakka, väitöskirjatutkija
Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
sanna.m.turakka@jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katri LehtovaaraViestinnän asiantuntija, Liikuntatieteellinen tiedekunta
Puh:+358504750815katri.lehtovaara@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.
Pelitutkimuksen päivät kokoavat Suomen pelitutkijat Jyväskylään30.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä järjestettävä tapahtuma tuo yhteen kotimaista pelitutkimusta yli korkeakoulu- ja oppiainerajojen.
Tutkimus: Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet elvyttävät sukunsa kieltä ja kulttuuriperintöä29.10.2026 10:08:53 EET | Tiedote
Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet ottavat takaisin omaa kieltään ja kulttuuriaan, jotka monissa perheissä katosivat toisen maailmansodan ja evakkouden seurauksena. FM, YTM Pirja Hyyryläisen Jyväskylän yliopistossa tekemä väitöstutkimus osoittaa, että toinen ja kolmas sukupolvi ovat nousseet keskeiseen rooliin karjalan kielen elvyttämisessä ja karjalaisen kulttuuri-identiteetin vahvistamisessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme