Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli aluevarausta ja tilannekatsausta

2.11.2026 19:06:30 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Jaa

Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantai-iltana vuoden 2026 kahdeksanteen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto käsitteli tilavarausta paloasemahankkeelle Lauttasaaressa ja kuuli tilannekatsauksen työllisyydestä ja työllisyyden edistämisen palveluista.

Kuva kaupungintalon julkisivusta.
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontuu kaupungintalolla. Sakari Röyskö Helsingin kaupunki

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti varata alueen Lauttasaaren Vapaaehtoinen Palokunta ry:lle paloasemahankkeen suunnittelua ja toteutusta varten. Uutta kaksikerroksista paloasemaa suunnitellaan Lauttasaaren Myllykallioon, Lauttasaarentien ja Lahnalahdentien risteykseen. 

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti lisäksi merkitä tiedoksi tilannekatsauksen Helsingin työllisyydestä ja työllisyyden edistämisen palveluista. 

Katsauksen mukaan Helsingin työllisyystilanne on heikentynyt merkittävästi vuodesta 2023 alkaen. Työttömien työnhakijoiden määrä kääntyi Helsingissä kasvuun vuoden 2023 keväällä ja on kasvanut yhtäjaksoisesti syksyyn 2026 asti. Työttömyyden kasvun taustalla on ollut Suomen heikko taloustilanne ja työvoiman kysynnän merkittävä aleneminen. Helsingin työttömyysaste oli vuoden 2026 syyskuussa 13,4 %. Nuorten työttömien määrä on vuoden 2026 syksyllä kääntynyt laskuun usean vuoden kasvun jälkeen. 

Elinkeinojaosto kokoontuu seuraavan kerran 14. joulukuuta 

Elinkeinojaoston seuraava kokous järjestetään maanantaina 14. joulukuuta. Vuoden kaikki kokousajat löytyvät elinkeinojaoston sivuilta. 

Kaikki kaupunginhallituksen elinkeinojaoston päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen elinkeinojaoston asiakirjat -sivulla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lauri Kervinen
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 31070677
lauri.kervinen@hel.fi

Linkit

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye