BST-Arkkitehdit Oy:n suunnittelema kohde palkittiin Hyvän rakentamisen palkinnolla
3.11.2026 17:00:00 EET | Vetter Communications Oy | Tiedote
BST-Arkkitehtien suunnittelema As Oy Tampereen Nikama on 3.11.2026 palkittu Hyvän rakentamisen palkinnolla. Vuosittain jaettavan tunnustuksen tarkoituksena on edistää laadukasta rakentamista Tampereella. Palkinnon myöntää Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto.
BST-Arkkitehdit on aiemmin palkittu muun muassa Arkkitehtuurin Finlandialla. Yhtiö tunnetaan myös yhdestä Tampereen maamerkistä, tornitalo Luminaryn suunnittelusta.

Nyt palkittu kohde, As Oy Tampereen Nikama, sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa osoitteessa Kyttälänkatu 7. TampereMission rakennuttamassa kohteessa on yhdistetty asumista, kaupallisia palveluita, liiketiloja, ravintola- ja kahvilapalveluita sekä TampereMission omaa toimintaa.
”Tämä palkinto myönnetään vuosittain sellaiselle Tampereen kohteelle, jossa toteutuu tunnistettava ja kiinnostava arkkitehtuuri, innovatiivisuus ja kestävyys. Siksi tunnustus tuntuu erittäin merkitykselliseltä meille”, BST-Arkkitehdit Oy:n toimitusjohtaja Sergej von Bagh toteaa.
Vuonna 2004 perustettu tamperelainen BST-Arkkitehdit Oy on tunnettu poikkeuksellisen vaativien kohteiden suunnittelusta sekä korkean profiilin asuntotuotannostaan. BST-Arkkitehdit on palkittu Arkkitehtuurin Finlandialla yhteistyössä Ari Sipisen kanssa suunnitellusta Jyväskylän yliopiston kirjaston peruskorjauksesta vuonna 2022. Yhtiö on myös saanut Hyvän rakentamisen kunniamaininnan Näsijärven rannalla sijaitsevasta As Oy Riministä vuonna 2019 sekä on voittanut Luminary-tornitaloehdotuksellaan arkkitehtikutsukilpailun. Lisäksi BST-Arkkitehdit on suunnitellut Tampereen Energian Naistenlahti 3:n voimalaitoksen, joka oli ehdolla Hyvän rakentamisen palkinnolle sekä finalistina Vuoden valaistuskohde 2023 -kilpailussa.
Nyt palkitun As Oy Nikaman arkkitehtonisena erikoisuutena on uudenlainen kaupunkitasku, joka tarkoittaa rakennuksen sisäänvetoa. Tämä toimii sisäänkäyntiaukiona ja myös ravintolan terassina. Alue yhdistyy edessä olevaan katuun ja aukiotilaan, ja muodostaa viihtyisän kaupunkitaskun.
”Kaupunkitasku mahdollistaa vuorovaikutuksen rakennuksen käyttäjien ja sen läheisyydessä liikkuvien ihmisten välillä”, BST-Arkkitehtien arkkitehti, kohteen pääsuunnittelija Ida Väänänen kertoo. ”Näitä kaupunkitaskuja on totuttu näkemään muun muassa New Yorkissa, ja ne ovat koko maailman tunnetuimpia esimerkkejä näiden pienten urbaanien keitaiden hyödyntämisessä. On hienoa nähdä, kuinka saimme tämän ratkaisun toimimaan yhtä hienosti myös täällä Pohjoismaissa ja kuinka se nyt mahdollistaa ihmisten kohtaamiset kaupunkiympäristössä. Jo viime kesänä Nikaman kaupunkitaskussa järjestettiin kyläjuhla, joissa oli konserttilava ja musiikkiesityksiä."
As Oy Tampereen Nikama, Kyttälänkatu 7
Rakennuttaja: TampereMissio ry
Rakennuttajakonsultti: A-Insinöörit Oy
Urakoitsija: Skanska Talonrakennus Oy
Pääsuunnittelu- ja rakennussuunnittelu: BST-Arkkitehdit Oy
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jutta Vetter / Vetter Communications Oy
press@vetter.fi
050 5466000
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vetter Communications Oy on tamperelainen viestintätoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluja yritysmaailman viestintä- ja mediatiedotustarpeisiin suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi.
Yhtiö osallistuu monipuolisesti myös operatiiviseen toimintaan asiakkaidensa kansainvälisissä suhteissa, ja viestintää hoidetaan luonnollisena osana asiakkaiden myyntiprosessia.
Asiakkaina on liike-elämän toimijoita monelta eri sektorilta, muun muassa kotimaisia ja kansainvälisiä IT-taloja, tekniikan ja teollisuuden toimijoita, asianajotoimistoja, ilmailualan edustajia sekä kulttuurialan toimijoita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vetter Communications Oy
Turvallisuusjohtamisen asiantuntija: ”Tekoälyn haasteet ja mahdollisuudet korostuvat nyt turvallisuuskriittisillä toimialoilla”20.10.2026 07:54:00 EEST | Tiedote
Turvallisuusjohtamisen dataa on kerätty suomalaisissa organisaatioissa jo pitkään, mutta kerätyn tiedon hyödyntäminen laahaa vielä jäljessä, kertoo turvallisuusjohtamiseen erikoistuneen ohjelmistotalo Qreformin toimitusjohtaja, asiantuntija Timo Raaska. Monilla organisaatioilla olisi hänen mukaansa kuitenkin erinomaiset lähtökohdat tekoälyn hyödyntämiseen kehityksen vauhdittajana.
Pinja tähtää Euroopan markkinajohtajaksi metsäteollisuuden ohjelmistoratkaisuissa – nimittää hallitukseen Stora Enso -konkarin24.9.2026 08:48:00 EEST | Tiedote
Teollisuuden tekoälypohjaisiin SaaS-ratkaisuihin erikoistunut Pinja on nimittänyt hallitukseensa Hannu Kasurisen 1.9.2026 alkaen. Kasurinen tuo mukanaan vuosikymmenten kokemuksen puu- ja metsäteollisuuden globaaleista johtotehtävistä, kuten Stora Enson puutuote- ja pakkausmateriaaliliiketoiminnasta sekä konsernin johtoryhmästä.
Jääkiekkoilija Petri Kontiola etsii töitä yhdeksi päiväksi – fintech-yhtiö wamo kertoo kaupallisesta yhteistyöstä1.9.2026 09:22:00 EEST | Tiedote
Fintech-yritys wamo, joka vahvistaa läsnäoloaan Suomen markkinoilla, toteuttaa nyt ensimmäisen markkinointikampanjansa Suomessa yhteistyössä entisen jääkiekkoilijan Petri Kontiolan kanssa. Kampanja kutsuu yritykset palkkaamaan eläköityneen jääkiekkoilijan palvelukseensa päiväksi.
Suomalaisia koiratuotteita tilataan Australiasta, Etelä-Afrikasta ja Japanista asti17.6.2026 09:18:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen, Isokyrössä päämajaansa pitävän SporttiRakki-yhtiön kansainvälinen kasvu on kiihtynyt voimakkaasti: sitä on kertynyt jopa 400 % edellisvuoteen verrattuna. Tuotteita myydään yhtiön verkkokaupasta jo yli 30 maahan ympäri maailmaa. Lisäksi jälleenmyyjiä on 13 maassa. Kovasta kansainvälisestä kasvusta huolimatta tuotteiden valmistus pidetään Suomessa.
Suomalaisen teknologiayhtiö Tuxeran uusi VP EMEA Sales on Tommi Huovinen – yhtiö tavoittelee 100 MEUR liikevaihtoa11.6.2026 09:48:00 EEST | Tiedote
Globaalisti toimiva suomalaisyhtiö Tuxera on nimittänyt VP EMEA Sales -rooliin kokeneen liiketoimintakehittäjä ja kasvuyrittäjä Tommi Huovisen. Huovinen on työskennellyt aiemmin muun muassa Qt Groupilla, Wunderdogilla ja iZettlellä sekä perustanut kaksi teknologia-alan kasvuyritystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme