Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet
4.11.2026 06:30:00 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.

Omistajanvaihdos on ajankohtainen 16 prosentille yrityksistä. Jatkajan löytämistä pitää omistajanvaihdoksen keskeisenä haasteena 54 prosenttia yrittäjistä, kun viime vuonna osuus oli 49 prosenttia. Vain noin joka neljäs kertoo tietävänsä yritykselleen mahdollisen jatkajan.
– Yrityksen ostaminen pitää saada nykyistä vahvemmin esiin vaihtoehtona yrittäjäksi ryhtymiselle ja välineeksi yrityksen kasvattamiselle. Jatkaja voi löytyä myös yrityksen työntekijöistä tai toisesta saman alan yrityksestä, Sundberg sanoo.
Rahoitushuolet korostuvat suuremmissa yrityksissä
Rahoituksen haasteeksi kokevien osuus on kasvanut vuodessa yhdeksän prosenttiyksikköä, 28 prosentista 37 prosenttiin. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä osuus on 59 prosenttia. Niissä rahoitus huolettaa yhtä laajasti kuin jatkajan löytäminen, jota pitää haasteena 58 prosenttia vastaajista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävistä yrityksistä 15 prosenttia kertoo omistajanvaihdoksen kaatuneen rahoitukseen.
Samaan aikaan vähintään kymmenen henkilöä työllistävistä yrityksistä 79 prosenttia kertoo kehittävänsä yrityksensä arvoa tavoitteellisesti, kun kaikista yrityksistä näin tekee 53 prosenttia. Suuremmissa yrityksissä arvon tavoitteellinen kehittäminen on myös yleistynyt viime vuodesta.
– Tuloksissa on ristiriitainen viesti: suuremmissa yrityksissä panostetaan entistä useammin yrityksen arvon kehittämiseen, mutta samaan aikaan rahoitus koetaan yhä useammin haasteeksi, Sundberg sanoo.
– Rahoittajilla on tärkeä rooli ratkaisujen etsimisessä. Yrittäjä tarvitsee selkeän tiedon siitä, millä edellytyksillä kauppa voidaan rahoittaa. Jos yritys ei vielä ole myyntikunnossa tai rahoituksen edellytykset eivät täyty, yrittäjää ei saa jättää yksin. Hänet pitää ohjata asiantuntijoiden luo kehittämään yrityksen kannattavuutta ja myyntikuntoa.
Valtakunnallisessa Omistajanvaihdosfoorumissa vahvistetaan rahoittajien ja muiden asiantuntijoiden yhteistyötä sekä yrityskauppaosaamista.
– Tarvitsemme aktiivista vuoropuhelua ja yhteistyötä, jotta yrittäjä saa tarvitsemansa asiantuntija-avun ja konkreettisen käsityksen siitä, miten kaupan rahoitettavuutta voidaan parantaa.
Verotuksen tuettava yritystoiminnan jatkuvuutta
Verotuskysymykset nousevat aiempaa useammin esiin omistajanvaihdoksen haasteena. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä niitä pitää haasteena 43 prosenttia vastaajista. Suomen Yrittäjät katsoo, että perintö- ja lahjaverotuksesta tulisi siirtyä luovutusvoiton verotukseen.
– Perintö- ja lahjaverosta luopuminen helpottaisi yritysten siirtymistä seuraavalle sukupolvelle. Samalla on varmistettava, ettei muutos johda osinkoverotuksen kiristymiseen ja siten heikennä yrittämisen ja omistamisen kannustimia, Sundberg sanoo.
Gallupissa näkyy myös myönteistä kehitystä: yrittäjät kertovat hieman aiempaa useammin tietävänsä, miten valmistautua tulevaan omistajanvaihdokseen ja mistä saavat tähän apua. Myös yrityksen arvon tavoitteellinen kehittäminen on yleistynyt.
Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 29.9.–7.10.2026. Kyselyyn vastasi 1 120 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa 50 % tulostasolla.
Lisätietoja: omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg, 050 511 6600, inkeri.sundberg@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät
Yhteyshenkilöt
Inkeri Sundbergomistajanvaihdostoiminnan päällikkö
Puh:050 511 6600inkeri.sundberg@yrittajat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Yrittäjägallup: Perussuomalaisten nousu jatkuu yrittäjien keskuudessa – Purran suosio vahvistuu19.10.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten kannatus yrittäjien keskuudessa on yhä vahvistunut. Kokoomus on selvästi suosituin yrittäjien keskuudessa, mutta sen kannatus on laskenut reilussa vuodessa 39 prosentista 28 prosenttiin. – Yrittäjät ovat isossa roolissa ratkaisemassa, mikä on vaaleissa suurempi porvaripuolue, kokoomus vai perussuomalaiset, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen arvioi.
Suomen arvostetuin yrittäjäpalkinto kolmelle yritykselle – Kolmikkoa ohjaa rohkeus uudistua17.10.2026 22:05:00 EEST | Tiedote
Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot jaettiin lauantaina 17. lokakuuta kolmelle yritykselle. Tunnustuksen saivat suojavarusteita viranomaiskäyttöön valmistava CPE Production Oy, maanalaisen rakentamisen teknologioihin sekä laitteisiin erikoistunut Normet Group Oy ja matkailualan yritys SantaPark Arctic World. Fennia ja Suomen Yrittäjät luovuttivat perinteikkään ja arvostetun palkinnon Valtakunnallisten yrittäjäpäivien juhlagaalassa Lahdessa.
Hoitoa, kirkkotaidetta ja käsityöjuustoja – vuoden yrittäjäpalkinnot menivät määrätietoisille uudistajille17.10.2026 20:45:00 EEST | Tiedote
Hoivayrityksen luonut Samuli Mattila on valittu Vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Valtakunnallisen Vuoden yksinyrittäjä -palkinnon saa suomalaisia kirkkoja rikastuttanut tekstiilitaiteilija Helena Vaari-Silventoinen, ja Vuoden maahan muuttanut yrittäjä on sveitsiläisestä juustoperinteestä ponnistavan perheyrityksen rakentanut Peter Dörig.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme