Taitoluistelija Olivia Lisko vetäytyy kahdesta Grand Prix -kilpailusta
5.11.2026 15:39:08 EET | Suomen Taitoluisteluliitto | Tiedote
Olivia Lisko joutuu jättämään väliin marraskuussa järjestettävät Finlandia Trophy Helsinki- ja NHK Trophy -kilpailut. Terveydellisistä syistä vetäytyvä luistelija ei vielä osaa arvioida kilpailukautensa jatkoa.

Olivia Liskon oli määrä kilpailla Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) Grand Prix -sarjan Finlandia Trophy Helsingissä 20.–21.11.2026 ja viikkoa myöhemmin Tokiossa järjestettävässä NHK Trophyssa 27.–29.11.2026.
Hänellä todettiin selän rasitusmurtuma syyskuussa järjestetyn Lombardia Trophy -kilpailun jälkeen. Lisko on harjoitellut viimeisen kuukauden kevennetysti ja yrittänyt kuntoutua Grand Prix -kilpailuihin. Hyppyharjoittelun aloittamisen jälkeen kivut kuitenkin palasivat, minkä vuoksi kilpailuihin osallistuminen ei ole mahdollista.
– Olen todella pettynyt, että molemmat kilpailut jäävät väliin. Finlandia Trophyssa kilpaileminen on ollut aiempina vuosina upea kokemus, ja Japanissa luisteleminen on ollut pitkäaikainen haaveeni. Nyt kun siihen olisi ollut mahdollisuus, terveys ei valitettavasti salli kilpailemista, Lisko kertoo.
Lisko ei vielä tiedä, milloin hän voi palata kilpailemaan.
– Tärkeintä on antaa selälle riittävästi aikaa parantua ennen täysipainoiseen harjoitteluun palaamista. Suhtaudun kuitenkin tulevaan positiivisesti ja luotan siihen, että tästäkin selvitään, Lisko sanoo.
Suomen Taitoluisteluliiton huippu-urheilupäällikkö Miia Hyttinen tukee Liskon päätöstä.
– Olivia on tehnyt töitä päästäkseen mukaan Grand Prix -kilpailuihin, joten poisjäänti on varmasti suuri pettymys. Selän rasitusmurtuman kanssa ei kuitenkaan kannata kiirehtiä. Nyt on tärkeää katsoa yksittäisiä kilpailuja pidemmälle ja keskittyä kuntoutumiseen rauhassa, Hyttinen sanoo.
Suomen Taitoluisteluliiton hallitus on nimennyt Minja Peltosen Liskon tilalle Finlandia Trophy Helsinki -kilpailuun. Naisten yksinluistelussa Suomea edustavat myös Iida Karhunen ja Janna Jyrkinen. Karhunen joutui vetäytymään lokakuun lopussa järjestetystä Grand Prix -sarjan Skate Canada -osakilpailusta, mutta hänen tavoitteenaan on avata kautensa Helsingissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miia HyttinenHuippu-urheilupäällikköSuomen Taitoluisteluliitto
Puh:050 356 5251miia.hyttinen@skatingfinland.fiKuvat
Linkit
Suomen Taitoluisteluliitto
Suomen Taitoluisteluliitto tiedottaa taitoluisteluun liittyvistä ajankohtaisista asioista, kilpailuista tapahtumista, urheilijoista ja lajin kehittämisestä Suomessa. Suomen Taitoluisteluliitto on taitoluistelun valtakunnallinen lajiliitto ja Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) jäsen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Taitoluisteluliitto
Team Unique voitti muodostelmaluistelun 1. valintakilpailun1.11.2026 21:59:08 EET | Tiedote
Muodostelmaluistelun SM-sarjojen 1. valintakilpailu luisteltiin 31.10–1.11. Helsingin Jäähallissa. Team Unique voitti kilpailun kokonaispistein 223,75.
Muodostelmaluistelun SM-sarjojen valintakilpailut käynnistyvät Helsingissä28.10.2026 13:04:58 EET | Tiedote
Muodostelmaluistelun SM-sarjojen 1. valintakilpailu luistellaan tulevana viikonloppuna 31.10.–1.11. Helsingissä. Tapahtuma tuo Helsingin jäähalliin yhteensä 33 joukkuetta.
Juulia Turkkila ja Matthias Versluis Mezzaluna Cupin ylivoimaiseen voittoon25.10.2026 17:56:48 EET | Tiedote
Kansainvälinen jäätanssikilpailu Mezzaluna Cup järjestettiin viikonloppuna Mentanassa Italiassa. Juulia Turkkila ja Matthias Versluis voittivat kilpailun. Toinen Suomea edustanut pari Daniela Ivanitskiy ja Matthew Sperry oli kymmenes.
Taitoluistelija Iida Karhusen kilpailukauden aloitus viivästyy21.10.2026 18:32:10 EEST | Tiedote
Iida Karhunen jättää taitoluistelun Grand Prix -sarjan Skate Canada -osakilpailun väliin. Tavoitteena on palata kilpajäälle marraskuussa kotiyleisön edessä Helsingissä.
Yuka Orihara ja Juho Pirinen kolmanneksi Budapest Trophyssa18.10.2026 19:15:38 EEST | Tiedote
Kansainvälisen luisteluliiton Challenger-sarja jatkui viikonloppuna Budapestissä. Yuka Orihara ja Juho Pirinen tanssivat kolmanneksi ja saavuttivat ensimmäisen yhteisen Challenger-sarjan mitalinsa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

