Alaikäiseltä velan periminen edellyttää erityistä perustetta
3.11.2026 11:05:00 EET | Lupa- ja valvontavirasto | Tiedote
Lupa- ja valvontavirasto selvitti perintäyhtiön toimintaa, kun yhtiö oli perinyt saatavaa alaikäiseltä. Lisäksi Lupa- ja valvontavirasto selvitti, oliko perintäyhtiö jatkanut riitaisen saatavan perintää tai perinyt riitautettua saatavaa tratalla.
Lupa- ja valvontaviraston selvitys osoitti, että perintäyhtiö oli perinyt saatavaa alaikäiseltä ilman erityistä oikeudellista perustetta. Laki ja hyvä perintätapa edellyttävät, että alaikäisen suojelun periaate tulisi ottaa perinnässä huomioon ja yksinomaan alaikäiseen kohdistuvan perinnän tulisi olla poikkeuksellista.
Lisäksi perintäyhtiö oli perinyt riitautettua saatavaa lain ja hyvän perintätavan vastaisesti.
Jos perintätoimisto ei korjaa epäkohtaa, sille voidaan määrätä hallinnollinen seuraamus
Lupa- ja valvontavirasto arvioi kokonaisuutta ja huomion kiinnittäminen oli oikeasuhtainen seuraamus. Huomion kiinnittäminen on hallinnollista ohjausta, jonka myötä on tarkoitus saada yhtiö muuttamaan virheellistä toimintatapaansa. Mikäli Lupa- ja valvontavirasto havaitsee vastaisuudessa perintäyhtiön toimivan päätöksessä ilmenneiden epäkohtien osalta edelleen lain tai hyvän perintätavan vastaisesti, voidaan yhtiölle määrätä hallinnollinen seuraamus kuten varoitus.
Lupa- ja valvontavirasto valvoo perintätoimintaa
Valvomme Lupa- ja valvontavirastossa, että perintätoiminnan harjoittajien rekisteriin merkityt perintätoimistot noudattavat toiminnassaan lakia ja hyvää perintätapaa. Valvomme rekisteröityjen perintätoimistojen toimintaa koko Suomen alueella. Perinnällä tarkoitetaan velan vapaaehtoiseen suorittamiseen tähtääviä toimenpiteitä, kuten maksuvaatimusten lähettämistä.
Yhteyshenkilöt
Sinikka Elersylitarkastaja, elinkeinovalvonta ja oikeusturva
Puh:0295256072etunimi.sukunimi@lvv.fiTietoja julkaisijasta
Lupa- ja valvontavirasto on valtakunnallinen, monialainen valtion viranomainen. Virasto kuuluu valtiovarainministeriön hallinnonalaan, ja eri ministeriöt ohjaavat sen toimintaa omilla toimialoillaan. Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtäviin kuuluu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon, ympäristöasioiden, alkoholihallinnon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, työsuojelun ja pelastustoimen lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Lupa- ja valvontavirastossa turvaamme jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin.
Lupa- ja valvontavirasto
PL 20
13035 LVV
lvv.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto
Uudenkaupungin merialueelle suunnitellun kalankasvatuslaitoshankkeen YVA-menettely käynnistyy3.11.2026 10:03:00 EET | Tiedote
Uusikaupunki on toimittanut yhteysviranomaisena toimivalle Lupa- ja valvontavirastolle (LVV) käsiteltäväksi ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelma). Arviointiohjelma on nähtävillä ja siitä voi esittää mielipiteitä 3.12.2026 saakka.
Pohde määrättiin järjestämään perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömän hoitoon pääsyn kuntoon3.11.2026 08:30:04 EET | Tiedote
Lupa- ja valvontavirasto on määrännyt Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) järjestämään kiireettömän perusterveydenhuollon lainmukaiseksi 31.3.2027 mennessä ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsyn 30.4.2027 mennessä. Myös perusterveydenhuollon yhteydensaanti tulee saattaa lainmukaiseksi.
JulkiSoteri avattu – uusi julkinen tietopalvelu palveluntuottajien tiedoista2.11.2026 08:57:30 EET | Tiedote
Palveluntuottajarekisteri Soterin tiedoista avattiin viime viikolla 27.10.2026 uusi julkinen sähköinen tietopalvelu, JulkiSoteri. Palvelu kokoaa yhteen yksityisten sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen palveluntuottajien rekisteritietoja.
Mäntsälän aurinkovoimahankkeen YVA-selostuksesta perusteltu päätelmä2.11.2026 07:16:00 EET | Tiedote
Yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto on antanut ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) annetun lain mukaisen perustellun päätelmän Mäntsälän aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Perintäyhtiö ei voi periä riitautettua saatavaa30.10.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Lupa- ja valvontavirasto kiinnittää huomiota perintäyhtiön toimintaan tapauksessa, jossa perintäyhtiö oli perinyt riitautettua kuluttajasaatavaa. Lisäksi perintäyhtiö oli perinyt tratalla yrityssaatavaa, joka ei ollut selvä ja riidaton.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme