Polaaripyörteen poikkeuksellinen heikkeneminen voi muuttaa alkutalven säätyyppejä
3.11.2026 13:21:03 EET | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Polaaripyörre on vuodenaikaan nähden erittäin heikko. Mahdolliset vaikutukset Suomen säähän selviävät kuitenkin vasta viikkojen viiveellä.
Pohjoisen napa-alueen ylle stratosfääriin, eli noin 10–50 kilometrin korkeuteen, talviaikaan muodostuva tuulijärjestelmä on nyt vuodenaikaan nähden jopa ennätyksellisen heikko. Polaaripyörteeksi nimetty ilmiö tavallisesti voimistuu marraskuussa, kun lämpötilaero kylmenevän napa-alueen ja keskileveysasteiden välillä kasvaa. Samaan talviseen kiertoliikkeeseen liittyy troposfäärin länsivirtaus, joka tuo Suomeen usein lauhaa, tuulista ja sateista säätä.
“Tänä vuonna stratosfäärin kehitys on ollut päinvastainen. Polaaripyörrettä ympäröivät länsituulet ovat heikentyneet nopeasti, ja ennusteissa pyörre voi pysyä erittäin heikkona jopa noin kaksi viikkoa. Tällä tulee todennäköisesti olemaan merkittäviä vaikutuksia tulevan talven säähän pohjoisella pallonpuoliskolla”, sanoo ylimeteorologi Henri Nyman Ilmatieteen laitokselta.
Polaaripyörteen heikkenemisen syy löytyy alempaa ilmakehästä. Lokakuun lopun laaja-alaiset korkeapaine- ja matalapainerakenteet synnyttivät troposfääristä stratosfääriin etenevää planetaarista aaltoliikettä, joka alkoi jarruttaa polaaripyörteen länsivirtausta.
"Tällaiset niin sanonut 'sääsattumat' ovat hyvin vaikeasti ennustettavia, mikä tekee keskileveysasteiden pitkistä, koko talvea koskevista kausiennusteista hyvin epävarmoja."
Heikon polaaripyörteen vaikutus Suomen säähän näkyy aikaisintaan marraskuun lopussa
Polaaripyörteen häiriön vaikutukset eivät yleensä näy maanpinnan säässä välittömästi. Stratosfäärin häiriön täytyy ensin ulottua alempaan stratosfääriin ja edelleen myös troposfäärin suihkuvirtauksiin. On myös mahdollista, että vaikutuksia ei havaita, etenkään lyhytkestoisissa häiriöissä.
”Nyt ennustettu polaaripyörteen häiriö on kuitenkin melko pitkäkestoinen, joten todennäköisyys säävaikutuksille on varsin suuri. Käytännössä vaikutusten leviäminen troposfäärin säähän kestää yleensä 1–3 viikkoa, mutta sinne yltäessään ne voivat jatkua useita viikkoja”, Nyman selittää.
Troposfäärin säähän vaikuttaa samanaikaisesti muitakin hitaasti muuttuvia tekijöitä. Tärkeimpiä niistä on erittäin voimakas El Niño, joka muuttaa trooppisen Tyynenmeren sateiden sijaintia ja niiden kaukovaikutuksia. Alkutalvella El Niño tyypillisesti kallistaa Pohjois-Atlantin säätyyppiä voimakkaamman länsivirtauksen suuntaan. Yhteys on kuitenkin vaihteleva ja voi muuttua talven edetessä.
Tuoreimpien ennusteiden perusteella Suomen sää näyttää pysyvän lähiviikkoina länsivirtausvoittoisena ja vuodenaikaan nähden melko lauhana. Marraskuun jälkipuoliskolla ja joulukuun alussa heikomman länsivirtauksen ja mahdollisten sulkukorkeapaineiden todennäköisyys kuitenkin kasvaa, kun stratosfäärin vaikutus todennäköisesti ulottuu troposfääriin.
”Myös säämallien viikkoennusteissa on jonkin verran viitteitä sulkukorkeapaineen kehittymisestä Grönlantiin, mikä lisäisi talvisen ja kylmän sään todennäköisyyttä Suomessa. On kuitenkin yhä täysin mahdollista, että sulkukorkeapaine kehittyykin jonnekin muualle, jolloin kylmät ilmavirtaukset voisivat suuntautua Euroopan sijasta esimerkiksi Aasiaan tai Pohjois-Amerikkaan”, Nyman sanoo.
Lämpimät meret muuttavat Suomeen saapuvaa ilmaa
Talvi on pohjoisella pallonpuoliskolla vasta alkamassa. Lumipeitettä ja merijäätä on arktisilla alueilla vielä vähän, ja Suomenkin pohjoispuolisten merialueiden vesi on tavanomaista lämpimämpää.
Lämpimät ja osittain jäättömät merialueet muokkaavat kylmiä ilmamassoja matkalla kohti Suomea ja vaimentavat niiden vaikutuksia. Samalla avoimilta merialueilta saatava lämpö ja kosteus voivat lisätä sateita. Taustalla vaikuttaa lisäksi ilmaston lämpeneminen, eli ilmamassat ovat kauttaaltaan vähän lämpimämpiä. Tämä ei kuitenkaan estä kylmien säätyyppien esiintymistä.
”Polaaripyörteen mahdollinen vaikutus näkyykin Suomessa ennen kaikkea kylmille ilmavirtauksille suotuisten säätyyppien todennäköisyyden kasvuna, ei varmana tai kireänä pakkasjaksona. Tämä korostuu erityisesti nyt, kun talvi on vasta alkamassa”, Nyman toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylimeteorologi Henri Nyman, Ilmatieteen laitos, puh. 050 434 3421, etunimi.sukunimi@fmi.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Lokakuu oli Suomessa laajalti poikkeuksellisen lämmin2.11.2026 11:25:30 EET | Tiedote
Lokakuun keskilämpötila oli koko maan tasolla korkeampi viimeksi vuonna 2000. Osaan maan pohjoisosaa satoi ensilumi, mutta kuun lopussa koko Suomi oli lumeton.
Tutkimus: 40 asteen helteet ovat mahdollisia Fennoskandiassa jo nykyilmastossa2.11.2026 09:06:47 EET | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että Fennoskandiassa voi esiintyä huomattavasti voimakkaampia helteitä kuin havaintohistoriassa on toistaiseksi koettu. Myös Suomessa 40 asteen ylitys on mahdollinen, vaikka todennäköisyys sille on pieni.
Muistutuskutsu medialle: Mitä tiede kertoo ilmastonmuutoksesta juuri nyt?29.10.2026 09:36:43 EET | Kutsu
Ilmastonmuutos etenee kiihtyvällä vauhdilla. Mitä tieteellinen tieto kertoo ilmastonmuutoksen nykytilasta ja sen vaikutuksista? Mikä on merien rooli ilmastossa ja sen muutoksessa? Miten El Niño vaikuttaa lämpötiloihin? Millaisia vaikutuksia AMOC-kiertoliikkeen heikkenemisellä on Suomen ilmastoon? Tervetuloa kuulemaan tiivis kooste aiheesta YK:n ilmastokokouksen alla.
Kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä olivat ennätyksellisen korkeita vuonna 202527.10.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n mukaan hiilidioksidin ja muiden merkittävien kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä nousivat jälleen vuonna 2025 ennätyskorkeiksi. Hiilidioksidipitoisuuden kasvuvauhti on kolminkertaistunut 1960-luvulta lähtien.
Kutsu medialle: Mitä tiede kertoo ilmastonmuutoksesta juuri nyt?26.10.2026 11:46:47 EET | Kutsu
Ilmastonmuutos etenee kiihtyvällä vauhdilla. Mitä tieteellinen tieto kertoo ilmastonmuutoksen nykytilasta ja sen vaikutuksista? Mikä on merien rooli ilmastossa ja sen muutoksessa? Miten El Niño vaikuttaa lämpötiloihin? Millaisia vaikutuksia AMOC-kiertoliikkeen heikkenemisellä on Suomen ilmastoon? Tervetuloa kuulemaan tiivis kooste aiheesta YK:n ilmastokokouksen alla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme