Talven kolhut ovat isompia – ja yhä useampi korjaus koskee auton turvajärjestelmiä
4.11.2026 13:00:00 EET | InCar | Tiedote
Pimeä ja liukas aika ei tuo InCarin korjaamoihin enempää autoja, mutta se tekee korjaukseen tulevista kolhuista isompia. Joulu–maaliskuussa yli 7 000 euron (alv 0 %) vauriokorjauksia tehdään kuukaudessa 40 % enemmän kuin muina kuukausina, ja keskimääräinen vahinko on 11 % suurempi.

Marraskuinen aamu, ensimmäinen pakkanen ja risteys, jossa auto ei pysähdykään ajoissa. Keula osuu edellä ajavaan, ja puskuri painuu sisään. Kolhu näyttää samalta kuin ennenkin, mutta sen alla on nykyään enemmän. Puskurin takana on tutka, joka ohjaa hätäjarrutusta, ja tuulilasin takana kamera, joka lukee tietä kuljettajan puolesta. Korjauksen jälkeen molempien on taas nähtävä täsmälleen oikein.
Muutos on ollut nopea. Vuonna 2018 kameran kalibrointia tarvitsi 6 % InCarin tuulilasinvaihdoista, tänä vuonna jo 62 %.
– Auto on 35 vuodessa muuttunut peltilaatikosta tietokoneeksi. Isommassa kolhussa vaurioituu helposti myös osia, joiden takana on tutka tai kamera. Kuljettaja ei huomaa, jos tutka on siirtynyt muutaman millin, mutta auto huomaa. Siksi kolhun korjaus on nykyään turvallisuusasia, sanoo InCarin toimitusjohtaja Tommi Vatén.
Luvut lyhyesti
- Yli 7 000 euron (alv 0 %) vauriokorjauksia tehdään joulu–maaliskuussa kuukaudessa 40 % enemmän kuin muina kuukausina.
- Keskimääräinen vahinko on joulu–maaliskuussa 11 % suurempi kuin muina kuukausina.
- Kameran kalibrointia vaativien tuulilasinvaihtojen osuus on noussut 6 prosentista (2018) 62 prosenttiin (2026).
- InCar on korjannut 35 vuodessa yli miljoona autoa.
Mitä tämä tarkoittaa autoilijalle
- Pieni kolhu voi vaikuttaa turvajärjestelmiin. Jos mukautuva vakionopeudensäädin tai pysäköintitutka alkaa toimia oudosti kevyenkin kosketuksen jälkeen, vika voi olla puskurin takana, vaikka pinnassa ei näkyisi mitään. Silloin auto kannattaa tarkastuttaa.
- Tuulilasin vaihto ei ole enää pelkkä lasinvaihto. Lasin takana oleva kamera on kalibroitava, jotta kaistavahti ja hätäjarrutus toimivat oikein.
- Kiveniskemä kannattaa korjata ennen pakkasia. Pakkanen voi kasvattaa sen halkeamaksi, ja korjaus kestää noin 20 minuuttia.
- Puhtaat anturit näkevät paremmin. Kura ja huurre heikentävät tutkien ja kameroiden toimintaa.
Vasarasta kalibrointiin 35 vuodessa
Vuonna 1991 kolhu korjattiin vasaralla ja oikaisupenkillä, ja maalipintaa tarkasteltiin maalarin silmillä.
Silloin InCarin perustaja, juuri valmistunut autopeltiseppä Marko Jussila, aloitti korjaamon Helsingin Malmilla huoltamohallissa. Suomi oli ajautumassa lamaan, eikä kukaan olisi uskonut, että yhdestä korjaamosta Malmilla kasvaisi Suomen suurin monimerkkivahinkokorjaamoketju.
Tänä päivänä, kun kolhu on oikaistu, autokorinkorjaaja tarttuu vasaran lisäksi tietokoneeseen ja varmistaa, että auton tutkat ja kamerat näkevät taas oikein.
– Kolhu ei koskaan tule sopivaan aikaan. Syksyllä vahinko sattuu usein pimeänä ja kiireisenä aamuna, kun tie on yllättäen liukas. Peltiä oikaistaan yhä samalla ammattiylpeydellä kuin Malmin hallissa, mutta nykypäivän korjaaja on myös turvatekniikan osaaja. Asiakkaalle tärkeintä on, että auto on taas turvallinen ja arki pääsee jatkumaan, Vatén sanoo.
Juhlavuoden kolhumuistokisa
Kolhu harmittaa sillä hetkellä, mutta vuosien päästä monelle tarinalle voi jo nauraa, kunhan vahinko jäi peltiin. Juhlavuoden kunniaksi InCar kerää suomalaisten kolhumuistoja: pieniä peltikolhuja, joissa kukaan ei loukkaantunut ja joista on jäänyt jäljelle hyvä tarina. Ehkä muistat suksiboksin, joka ei mahtunut hotellin parkkihalliin, tai autotallin oven, joka laskeutui hetkeä liian aikaisin? Arvonta on käynnissä 29.11.2026 asti osoitteessa incar.fi/kolhumuistot.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi TolvanenMarkkinointi, viestintä ja vastuullisuusjohtajaSuvia Group
Puh:+358 45 632 2016pasi.tolvanen@incar.fiTommi VaténtoimitusjohtajaInCar Oy
Puh:0400 707 501tommi.vaten@incar.fiKuvat
Linkit
InCar on valtakunnallisesti toimiva suomalainen vauriokorjaamoketju ja osa Suvia Groupia. InCar tarjoaa henkilö- ja hyötyajoneuvojen vauriokorjaus- ja lasipalveluita kattavan korjaamoverkostonsa kautta eri puolilla Suomea. InCarin tavoitteena on olla Suomen vaivattomin vauriokorjaamo – kun elämä kolhii, InCar auttaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta InCar
Suvia Group laajentuu Belgiaan – AutoRepairGroup osaksi Suvia Groupia31.8.2026 17:30:00 EEST | Tiedote
Helsinki / Heverlee, 31.8.2026 – Suvia Group on ostanut belgialaisen AutoRepairGroupin (ARG). Myyjänä toimii Standard Investment. Kauppa on yksi Suvia Groupin historian merkittävimmistä ja tärkeä askel yhtiön kansainvälisessä kasvussa. Yrityskaupan myötä Suvia Group toimii jatkossa kahdella vahvalla kotimarkkinalla, Suomessa ja Belgiassa.
Suvia Group expands internationally through acquisition of Belgium’s AutoRepairGroup31.8.2026 17:30:00 EEST | Press release
The combination creates a vehicle damage services group with 80 workshops and approximately 1,100 employees in Finland and Belgium.
InCar vahvistaa asemaansa Lapissa hankkimalla Kolarikorjaamo Tuomaalat Oy liiketoiminnan Keminmaalla18.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kaupan myötä InCarin Keminmaan korjaamo laajenee noin 800 neliömetrillä ja viisi Kolarikorjaamo Tuomaalat Oy työntekijää siirtyy InCarin palvelukseen.
InCar kasvattaa korjaamoverkostoaan – sähköistyvä autokanta, vastuullisuus ja paikallinen osaaminen ohjaavat kasvua24.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomalainen vauriokorjaamoketju InCar laajentaa nykyistä 65 toimipisteen korjaamoverkostoaan vauhdilla. Viimeisimpinä avauksina ovat Oulu Ruskon uusi korjaamo sekä Pori Toejoen toimipiste. Seuraavan 12 kuukauden aikana InCar avaa uudet korjaamot Lempäälään, Kokkolaan, Espooseen, Vantaalle, Porvooseen ja Hämeenlinnaan. Kasvun taustalla näkyvät autoilun muutos, sähköautojen yleistyminen, vastuullisemman korjaamisen tarve sekä vahva usko kotimaiseen työhön ja paikalliseen palveluun.
Intera Partners sijoittaa Suvia Groupiin3.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Intera Partners ja Suvia Groupin nykyomistajat ovat allekirjoittaneet kauppakirjan, jonka myötä Interasta tulee Suvian suurin omistaja. Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisen hyväksyntää. Suvia Group on ainutlaatuinen yhdistelmä vahinkotarkastusta, vauriokorjausta ja varaosapalveluita. Yhtiö palvelee vakuutusyhtiöitä, leasing-toimijoita sekä ajoneuvojen käyttäjiä Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

