Parainen kehittää kirjastoja – enemmän tilaa toiminnalle ja palveluille
4.11.2026 09:07:55 EET | Paraisten kaupunki | Uutinen
Paraisten kaupunki jatkaa kirjastojen kehittämistä kuntalaisten kohtaamispaikkoina ja palvelupisteinä. Kirjastojen toimintaa laajennetaan, ja samalla yhä useampia kaupungin palveluja keskitetään kirjastojen yhteyteen. Paraisten keskustassa suunnitellaan lisäksi kaupungintalon ensimmäisen kerroksen laajaa uudistusta, jonka ansiosta kirjasto saa lisää tilaa toiminnalle, kohtaamisille ja tapahtumille.

Kirjastojen rooli osana kaupungin palveluita kasvaa jatkuvasti. Kirjallisuuden, tiedon ja kulttuurin lisäksi ne tarjoavat tiloja kohtaamisille, harrastamiselle ja yhdessäololle. Kehittämistyön tavoitteena on luoda entistä monipuolisempia ja tarkoituksenmukaisempia tiloja, joita voidaan hyödyntää monenlaisiin tarpeisiin.
Kaupungin palveluita keskitetään kirjastojen yhteyteen
Osana uudistusta kaupunki kehittää myös saariston lähipalvelujen järjestämistä. Kaupungin asiakaspalvelu on siirtynyt aluetoimistoista kirjastoihin, joissa asukkaat saavat jatkossakin henkilökohtaista palvelua lähellä arkeaan.
Tavoitteena on käyttää kaupungin tiloja nykyistä tarkoituksenmukaisemmin, mukauttaa palveluja tämän päivän tarpeisiin sekä vahvistaa kirjastojen asemaa paikallisina kohtaamispaikkoina.
Muutokset ovat osa kaupungin pitkäjänteistä työtä, jossa tiloja ja palveluita kehitetään niiden käytön ja asukkaiden tarpeiden pohjalta.
Lisää tilaa kirjastolle, taiteelle ja kohtaamisille Paraisten keskustassa
Myös Paraisten pääkirjasto on uudistumassa. Kaupunki on saanut lahjoitusperinnön kuntalaisten yhteisen olohuoneen toteuttamista varten, ja perintövarojen avulla suunnitellaan kaupungintalon ensimmäisen kerroksen laajaa remonttia. Remontin jälkeen Palvelupiste toimii samoissa tiloissa kirjaston asiakaspalvelun kanssa.
Uudistus tuo kirjastolle enemmän tilaa ja uusia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen. Samalla tilaa vapautuu myös taidenäyttelyille, kohtaamisille ja muulle toiminnalle. Remontin aikataulusta tiedotetaan tarkemmin suunnittelun edetessä.
Paraisten kaupungin kirjastojen käyntiosoitteet
|
Paraisten kirjasto |
Rantatie 28, 21600 Parainen |
|
Nauvon kirjasto |
Liikuntakuja 1, 21660 Nauvo |
|
Korppoon kirjasto |
Virkatie 1, 21710 Korppoo |
|
Houtskarin kirjasto |
Näsbyntie 214, 21760 Houtskari |
|
Iniön kirjasto |
Degernäs 24, 23390 Iniö |
|
Utön kirjasto |
Utö |
Yhteyshenkilöt
Ann-Sofie IsakssonVälfärds- och fritidsdirektör / Hyvinvointi- ja vapaa-aikajohtaja
Puh:+358505962601Ann-Sofie.Isaksson@pargas.fiKuvat



Linkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Paraisten kaupunki
Internationella VM-tävlingar för brandkårsungdomar planeras till Pargas år 202822.10.2026 10:11:47 EEST | Pressmeddelande
Internationella världsmästerskap för brandkårsungdomar planeras att ordnas i Pargas den 23–30 juli 2028. Till evenemanget väntas sammanlagt omkring 800 ungdomar, domare och andra medlemmar av delegationerna från olika länder, främst från Europa.
Paraisille suunnitteilla kansainväliset palokuntanuorten MM-kilpailut vuonna 202822.10.2026 10:11:47 EEST | Tiedote
Paraisilla suunnitellaan järjestettäväksi kansainväliset palokuntanuorten maailmanmestaruuskilpailut 23.–30. heinäkuuta 2028. Tapahtumaan odotetaan yhteensä noin 800 nuorta, tuomaria ja muuta delegaatioiden jäsentä eri maista, pääasiassa Euroopasta.
Pargas vill ta en starkare roll i Åboregionens näringslivsutveckling22.10.2026 08:56:54 EEST | Pressmeddelande
Pargas stadsstyrelse behandlar vid sitt sammanträde den 26 oktober ett förslag om att staden ska bli delägare i det regionala näringslivsbolaget Business Turku Oy. Syftet är att stärka Pargas möjligheter att påverka utvecklingen av näringslivet i Åboregionen och samtidigt stöda stadens strategiska mål att växa som en del av regionens gemensamma arbetsmarknads- och ekonomiområde. Det slutliga beslutet fattas av stadsfullmäktige.
Parainen haluaa vahvistaa rooliaan Turun seudun elinkeinoelämän kehittämisessä22.10.2026 08:56:54 EEST | Tiedote
Paraisten kaupunginhallitus käsittelee 26. lokakuuta pidettävässä kokouksessaan esitystä Paraisten liittymisestä alueellisen elinkeinoyhtiön Business Turku Oy:n osakkaaksi. Tavoitteena on vahvistaa kaupungin vaikutusmahdollisuuksia Turun seudun elinkeinoelämän kehittämisessä sekä tukea Paraisten strategista tavoitetta kasvaa osana alueen yhteistä työmarkkina- ja talousaluetta. Lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto.
Nagu gästhamnsverksamhet föreslås upphandlas för en ny avtalsperiod1.10.2026 15:13:00 EEST | Pressmeddelande
Pargas stad bereder en ny avtalsperiod för verksamheten i Nagu gästhamn från och med början av 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme