Karhun metsästys päättyi lokakuun lopussa
5.11.2026 09:00:00 EET | Suomen riistakeskus | Tiedote
Suomen riistakeskuksen syksylle 2026 karhun pyyntiin myöntämistä 182 poikkeusluvasta käytettiin 180. Elokuussa alkanut metsästys eteni nopeasti erityisesti Pohjois-Karjalassa.
Karhuja saatiin saaliiksi riistakeskusalueilla seuraavasti: Pohjois-Karjalassa 118, Pohjois-Savossa 10, Etelä-Savossa 12, Keski-Suomessa 9, Kainuussa 9 ja Kaakkois-Suomessa 22. Lisäksi poronhoitoalueella kaadettiin itäisellä poronhoitoalueella 72 ja läntisellä 15 karhua.
– Metsästys eteni odotetusti nopeasti, koska Pohjois-Karjalan karhukanta on tiheä ja metsästäjät olivat valmistautuneet pyyntiin hyvin. Suurin osa myönnetyistä poikkeusluvista käytettiin noin kahdessa viikossa, kertoo riistapäällikkö Juha Kuittinen Suomen riistakeskuksesta.
Poronhoitoalueen eteläpuolella karhua pyydettiin Suomen riistakeskuksen myöntämillä kannanhoidollisilla poikkeusluvilla ja poronhoitoalueella maa- ja metsätalousministeriön vahvistamien alueellisten kiintiöiden mukaisesti.
Poikkeusluvilla toteutetun metsästyksen tavoitteena oli vähentää ennakolta karhujen ihmisille aiheuttamien turvallisuusuhkien ja omaisuusvahinkojen todennäköisyyttä. Metsästyksellä harvennettiin kasvanutta karhukantaa sekä rajoitettiin kannan kasvua ja tihentymien muodostumista lupa-alueilla.
Suomen karhukanta on kolminkertaistunut 2000-luvulla. Karhu ei ole lajina uhanalainen, ja sen kanta on ollut koko tämän ajan suotuisalla suojelutasolla. Karhukannan hoitosuunnitelmassa linjattu suotuisan suojelutason viitearvo on 1 400 yksilöä. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan poronhoitoalueen ulkopuolella arvioidaan olevan syksyllä 2026 yhteensä 2 201–2 962 karhua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha KuittinenRiistapäällikkö, Pohjois-Karjala
Puh:029 431 2291juha.kuittinen@riista.fiLinkit
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Björnjakten avslutades i slutet av oktober5.11.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Av de 182 dispenser för jakt på björn som Finlands viltcentral beviljade hösten 2026 användes 180. Jakten som inleddes i augusti framskred snabbt i synnerhet i Norra Karelen.
Framgångsrik effektiviserad jakt på vildsvin vid östra gränsen3.11.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
I sydöstra Finland har jägarna effektiviserat jakten på vildsvin för att förhindra spridning av afrikansk svinpest. Dessutom har man tillsammans med myndigheterna startat de planerade avlägsnandena av vildsvin i smittzonen.
Itärajalla tehostettu villisian metsästystä onnistuneesti3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kaakkois-Suomessa metsästäjät ovat tehostaneet villisikojen metsästystä afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämiseksi. Lisäksi tartuntavyöhykkeeltä on saatu odotetut villisikojen poistot käyntiin yhdessä viranomaisten kanssa.
Skyddsjakten på vitkindad gås och storskarv startade med fart13.10.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Skyddsjakten på vitkindad gås och storskarv fick en livlig start efter lagändringen som trädde i kraft i början av september. Drygt 800 storskarvar och över 4 300 vitkindade gäss har erhållits som byte. Syftet med skyddsjakten är att förebygga skador orsakade av fåglar.
Valkoposkihanhen ja merimetson suojametsästys käynnistyi rivakasti13.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Valkoposkihanhen ja merimetson suojametsästys on käynnistynyt vilkkaasti syyskuun alussa voimaan tulleen lakimuutoksen jälkeen. Merimetsoja on saatu saaliiksi runsaat 800 ja valkoposkihanhia yli 4 300 yksilöä. Suojametsästyksen tavoitteena on ehkäistä lintujen aiheuttamia vahinkoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme