Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

HSL laskelmat karkaavat käsistä – kuntien on tiedettävä investointien kustannukset ennen päätöksiä

3.11.2026 15:48:02 EET | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote

Jaa

Uudenmaan RKP vaatii, että HSL kertoo investointien vaikutuksista jäsenkuntien talouteen ennen kuin hallitus tekee niitä koskevia päätöksiä. Kuntaosuudet ovat kasvaneet nopeasti ja niiden odotetaan kasvavan edelleen, samalla kun kuntien mahdollisuudet vaikuttaa kehitykseen ovat rajalliset.

HSL kuntaosuudet ovat nousseet vuoden 2020 noin 345 miljoonasta eurosta yli 500 miljoonaan euroon. Siuntiossa osuus on yli viisinkertaistunut, Kauniaisissa kolminkertaistunut ja Espoossa lähes kaksinkertaistunut. HSL:n vt. toimitusjohtaja Vesa Silfver kertoi HBL-lehdessä 22.10., että investoinnit kasvavat seuraavien kolmen vuoden aikana reilusti. Samaan aikaan kunnat valmistelevat talousarvioitaan, ja HSL:n hallitus on jo ennakoinut uusia korotuksia ensi vuodelle.

– Joukkoliikenne on aivan ratkaisevan tärkeä kestävälle ja toimivalle seudulle. Juuri siksi myös rahoituksen on oltava kestävällä pohjalla. Kuntien näkökulmasta näin ei tällä hetkellä ole, ja erityisesti pienillä kunnilla on hyvin vähän vaikutusmahdollisuuksia. HSL:n päätöksenteko on nykyään niin vahvasti Helsingin ympärille keskittynyttä, että Sipoossa, Siuntiossa ja Kauniaisissa ei ole yhtään varsinaista hallituspaikkaa, ja Kirkkonummi sekä Kerava joutuvat tyytymään kumpikin yhteen varajäsenpaikkaan. Niiden mahdollisuudet vaikuttaa ovat siis hyvin vähäiset. Tämä on arvioitava uudelleen, sanoo piirihallituksen jäsen Kicka Lindroos.

Uudenmaan RKP haluaa, että HSL esittää ennen päätöksentekoa jokaisen suuremman investoinnin vaikutukset kunkin jäsenkunnan kuntaosuuteen tulevina vuosina. Lisäksi kunnille on annettava selkeä näkymä siitä, kuinka paljon kuntaosuudet voivat kasvaa vuosittain.

Samalla pienempien jäsenkuntien on saatava enemmän tietoa ja paremmat mahdollisuudet vaikuttaa päätöksiin. Tällä hetkellä Helsingillä on seitsemän paikkaa HSL:n 14-jäsenisessä hallituksessa. Omistajakuntien ja HSL tulisi lisäksi käynnistää neuvottelut siitä, miten voidaan varmistaa, etteivät uudet raideliikennehankkeet johda jatkuvasti kasvaviin kustannuksiin kunnille.

Päätöksenteon rakenteella on käytännön merkitystä. Helsinkiläiset poliitikot haluavat ottaa käyttöön uuden yhden vyöhykkeen lipun, mikä voi johtaa muiden kuntien kuntaosuuksien kasvuun entisestään.

– Lähes valmiiden Kruunusiltojen raideliikenne on jo maksanut HSL:lle useita miljoonia euroja. Vaikka muiden HSL jäsenkuntien asukkaiden odotetaan vastaavan merkittävästä osasta rakentamisen kustannuksia, on tosiasia, että sillat hyödyttävät vain muutaman etelähelsinkiläisen kaupunginosan asukkaita, toteaa piirihallituksen jäsen Stefan Stenberg.

– HSL hallitus on nyt päättänyt, että lippujen hinnat nousevat vuonna 2027 1,8 prosenttia. Korotus ei edes kata inflaatiota eikä varmasti riitä rahoittamaan HSL:n valtavia investointeja. Jälleen kerran kunnat joutuvat siis rahoittamaan HSL:n toimintaa ja investointeja omista talousarvioistaan. Näin ei voida jatkaa, Stenberg päättää.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Löfström i riksdagens interpellationsdebatt: Vi ska klara oss igenom den här kostnadskrisen också – viktigt att hålla fast vid framtidstron3.11.2026 16:42:38 EET | Pressmeddelande

De stigande levnadskostnaderna skapar oro i många finländska hem. Kriget i Mellanöstern har drivit upp bland annat bränslepriserna och ökat kostnadstrycket för såväl hushåll som företag och olika branscher. Svenska riksdagsgruppens första vice ordförande Mats Löfström betonade i gruppens anförande i riksdagens interpellationsdebatt om de stigande kostnaderna i vardagen att det är viktigt att regeringen följer utvecklingen noggrant och är beredd att vidta ytterligare åtgärder för att hjälpa dem som drabbas.

Wickström: Välfärdsområdena borde belönas för att vården på svenska fungerar2.11.2026 08:39:31 EET | Pressmeddelande

SFP:s riksdagsledamot Henrik Wickström är bekymrad över situationen för vården på svenska i Finland. Han är orolig för att servicen på svenska kommer att nedprioriteras inom vården till följd av urbaniseringen och de demografiska förändringarna i Finland. Enligt honom märks detta redan i Nyland inom specialsjukvården, men också i större välfärdsområden där svenskan är i minoritet.

Henriksson fick svar från EU-kommissionen – kräver nu att myndigheterna ser över sina anvisningar: ”Det måste vara möjligt att reparera elbilsbatterier”30.10.2026 15:28:10 EET | Pressmeddelande

SFP:s Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson har fått svar från EU-kommissionen på sin skriftliga fråga om reparation av elfordonsbatterier. Henriksson lämnade in frågan efter att en grupp verkstadsföretagare, i samband med ett medborgarinitiativ, lyft fram en befogad oro över nya myndighetsanvisningar som i praktiken skulle förhindra reparation av elfordonsbatterier vid oberoende verkstäder eller göra reparationerna mycket dyra.

Henriksson sai vastauksen EU-komissiolta – vaatii nyt virastoa tarkistamaan ohjeistustaan: ”Sähköautojen akkujen korjaamisen on oltava mahdollista”30.10.2026 15:28:10 EET | Tiedote

RKP:n europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on saanut EU-komissiolta vastauksen kirjalliseen kysymykseensä sähköautojen akkujen korjaamisesta. Henriksson jätti kirjallisen kysymyksen sen jälkeen, kun joukko korjaamoyrittäjiä nosti kansalaisaloitteen myötä julkiseen keskusteluun perustellun huolen uudesta viranomaisohjeistuksesta, joka käytännössä estäisi sähköauton akun korjaamisen riippumattomalla korjaamolla tai tekisi korjaamisesta hyvin kallista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye