Diakonian avuntarve kasvaa pääkaupunkiseudulla – joulukeräys auttaa pienituloisia
5.11.2026 07:00:00 EET | Espoon seurakuntayhtymä | Uutinen
Pääkaupunkiseudun seurakuntien diakoniatyössä näkyy pienituloisten tilanteen vaikeutuminen. Uusia asiakkaita hakeutuu avun piiriin, ja taloudellista apua tarvitsevat entistä useammin myös työssäkäyvät. Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan seurakuntien yhteinen Lahja lähimmäiselle -joulukeräys tarjoaa 9.11.–7.12. mahdollisuuden auttaa. Keräykseen lahjoitetuilla lahjakorteilla pienituloiset voivat hankkia jouluruokaa ja lahjoja.

Tilanteen kurjistuminen johtuu työttömyydestä, hintojen noususta ja sosiaaliturvan leikkauksista. Diakoniatyön kyselyyn vastasi 32 pääkaupunkiseudun seurakuntaa, jotka kaikki kertovat uusien asiakkaiden hakeutumisesta avun piiriin. Esimerkiksi Helsingissä diakonian asiakasmäärä kasvoi tammi-syyskuussa vuodentakaisesta kuusi prosenttia. Vantaalla on samana aikana myönnetty diakonia-avustuksia kolmannes enemmän kuin vuotta aiemmin.
Työttömien, nuorten sekä yhden vanhemman perheiden osuus asiakkaissa on lisääntynyt. Myös vieraskielisten opiskelijoiden ja muiden maahanmuuttajien hätä näkyy.
Diakonia-asiakkaat ovat tyypillisesti työelämän ulkopuolella, mutta nyt nähdään myös työssäkäyvien hätä.
– Työlläkään ei välttämättä pärjää, kun ruoka ja muu välttämätön on kallistunut. Toivottomuus kasvaa tilanteiden pitkittyessä, Kauniaisten suomalaisen seurakunnan nuorisodiakoni Sonja Holkerinoja kuvaa.
Diakonian taloudellinen apu on nk. viimesijainen tuki, toisin sanoen ensin tarkistetaan yhteiskunnan tukien saatavuus.
Köyhyys jättää yksin
Oulunkylän seurakunnan diakoniatyöntekijä Iisa Iso-Markku nostaa esiin vähävaraisten lapsiperheiden hädän.
– Perheillä ei ole varaa hankintoihin, harrastuksiin tai esimerkiksi syntymäpäivien viettoon. Ruoka-apua joudutaan hakemaan ruokajaoista ja diakoniasta. Vuokravelkaa on entistä suuremmalla joukolla ihmisiä. Rahapula ajaa ihmisiä yksinäisyyteen, kun ilman rahaa on hankala liikkua ja osallistua yhteisiin tapaamisiin.
Eriarvoistuminen alkaa yhä nuorempana.
– Jos vanhemmat eivät pysty tukemaan esimerkiksi 18 vuotta täyttänyttä lukiolaistaan, hänen oli aiemmin mahdollista saada toimeentulotukea. Nyt nuoren on pakko ottaa opintolainaa, mikä tietää lainataakkaa heti itsenäistymisen alkuvaiheeseen, Vantaankosken seurakunnan diakoni Karoliina Leikkari sanoo.
Lahja lähimmäiselle -keräys tarjoaa seurakuntalaisille luotettavan väylän osoittaa lähimmäisenrakkautta juuri oman alueen vähävaraisille asukkaille.
– On ilahduttavaa nähdä ilo lahjan antajassa ja kiitollisuus lahjan saajassa, kun hyvää joulumieltä jaetaan, Tapiolan seurakunnan diakoniatyöntekijä Anna Handroo sanoo.
– Surullista on se, että monet eivät yrityksistään huolimatta työllisty eivätkä muusta syystä pysty itse vaikuttamaan taloudelliseen tilanteeseensa. Kaikki mistä on jo karsittu, on tehty. Kun tähän päälle karsitaan järjestöjen tarjoama kohtaava toiminta ja kuntouttava työ, voi Ihminen jäädä yksin ja vaille verkostoja, Handroo jatkaa.
Lahja lähimmäiselle -joulukeräyksen järjestävät Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan evankelis-luterilaiset seurakunnat. Keräys tarjoaa helpon tavan auttaa lähistöllä asuvia perheitä ja yksinasuvia. Siinä kerätään fyysisiä, mielellään isojen päivittäistavarakauppojen lahjakortteja. Summan voi lahjoittaja itse päättää. Toimipisteitä, joihin kortin voi viedä, on pk-seudulla useita kymmeniä, ja ne löytyvät osoitteesta lahjalähimmäiselle.fi. Seurakuntien keräys tunnettiin vuoteen 2024 asti nimellä Rakenna joulupuu.
Diakoniatyö välittää lahjoitukset luotettavasti ja lyhentämättöminä perille. Diakoniatyöntekijät haastattelevat avun hakijat ja kartoittavat heidän tilanteensa. Aiempien vuosien keräyksistä tiedetään, että tuntemattoman lahjoittajan lahjakortti on pelastanut monen joulun. Viime jouluna keräyksen avulla sai jouluiloa yli 4 000 pääkaupunkiseudun asukasta.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt
Espoo
Espoon seurakuntayhtymän diakonian asiantuntija Lilli Snellman
Helsinki
Oulunkylän seurakunnan diakoniatyöntekijä Iisa Iso-Markku
Kauniainen
Kauniaisten suomalaisen seurakunnan nuorisodiakoni Sonja Holkerinoja
Vantaa
Vantaankosken seurakunnan diakoniatyöntekijä Karoliina Leikkari
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lilli Snellmandiakonian asiantuntijaEspoon seurakuntayhtymä
Puh:040 531 1006lilli.snellman@evl.fiIisa Iso-MarkkuDiakoniatyöntekijäOulunkylän seurakunta
Puh:050 449 1668iisa.iso-markku@evl.fiSonja HolkerinojaNuorisodiakoniKauniaisten suomalainen seurakunta
Puh:050 464 7001sonja.holkerinoja@evl.fiKaroliina LeikkariDiakoniatyöntekijäVantaankosken seurakunta
Puh:050 357 7736karoliina.leikkari@evl.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 154 644 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Growing Need for Diaconal Assistance in the Helsinki Metropolitan Area – Christmas Appeal Supports Low-Income Residents5.11.2026 07:00:00 EET | News
The increasingly difficult financial situation of low-income residents is visible in the diaconal work of Lutheran parishes across the Helsinki metropolitan area. New clients are seeking assistance, and an increasing number of employed people also require financial support. The A Gift for Your Neighbour Christmas appeal offers an opportunity to help those in need from 9 November to 7 December. The appeal is organized by the Evangelical Lutheran parishes of Espoo, Helsinki, Kauniainen, and Vantaa. Through the gift cards donated to the appeal, low-income individuals and families can purchase food and Christmas gifts.
Diakonibehovet ökar i huvudstadsregionen – julinsamlingen hjälper låginkomsttagare5.11.2026 07:00:00 EET | Nyheter
I församlingarnas diakoniarbete i huvudstadsregionen märks det att situationen för låginkomsttagare har blivit svårare. Nya klienter söker sig till hjälpen, och allt oftare är det även personer som arbetar som behöver ekonomiskt stöd. Julinsamlingen Ge en julgåva, som är gemensam för församlingarna i Esbo, Helsingfors, Grankulla och Vanda, erbjuder mellan den 9 november och den 7 december en möjlighet att hjälpa. Med presentkort som doneras till insamlingen kan låginkomsttagare köpa julmat och julklappar.
The Evangelical Lutheran Church’s Advent Calendar Offers Daily Moments of Reflection on the Journey Towards Christmas3.11.2026 15:56:14 EET | Press release
Designed particularly with young adults in mind, this year’s English-language Advent calendar invites readers to pause, reflect and journey towards Christmas together with author and journalist Karin Erlandsson. The Advent Calendar is published by the the Evangelical Lutheran Parishes in the Helsinki Metropolitan area.
Armo avautuu joulukalenterista luukku kerrallaan3.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Seurakuntien joulukalenterin kannessa on tänä vuonna klassinen enkelikello ja sen luukut sisältävät armoa, iloa, yllätyksiä ja lohtua.
Karin Erlandsson skriver församlingarnas svenska julkalender som också blev en bok för lågstadierna3.11.2026 07:00:00 EET | Nyheter
Stjärnor och änglar är närmare än man tror. I årets svenska julkalender från församlingarna leder författaren och journalisten Karin Erlandsson oss över stjärnhimlen in i advent. Stjärnor är också temat för julboken Stjärnfall som kommer att delas ut till samtliga lågstadier i huvudstadsregionen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme