SDP EDUSKUNTA

SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä

3.11.2026 16:31:13 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Nousseet polttoaineiden hinnat ovat ajaneet monet kotitalouden hankalaan paikkaan, erityisesti pitkien etäisyyksien Itä-Suomessa. Hallituksen toimet tilanteen helpottamiseksi jäivät täysin riittämättömäksi. Hallituksen eväät on syöty ja aika käytettiinkin ennemmin keskinäiseen riitelyyn.

-Kuvaavaa on, että muste ei hallituksen paketissa ollut edes ehtinyt kuivua, kun perussuomalaiset kiirehtivät haukkumaan sen. Herääkin kysymys mitä perussuomalaiset ovat neuvotteluissa tehneet, kun puhetta oli paljon, mutta tekoja kovin vähän, Eskelinen jatkaa.

-Kun julkisen talouden tilanne on haastava, niin nyt liikkumavara olisi viisasta kohdistaa sinne, missä tarve on suuri. Siksi SDP on jo pitkään esittänyt matkakuluvähennyksen nostoa, jotta paljon työkseen ajavat eivät joudu kohtuuttomaan tilanteeseen ja töihin lähtö on aina kannattavaa, Eskelinen päättää. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus laskuttaa jo syntymättömistä lapsista – riskiraskauden seuranta voi maksaa satoja euroja3.11.2026 15:30:00 EET | Tiedote

Hallitus on korottanut terveydenhuollon maksuja niin, että riskiraskauden seurannasta voi kertyä perheelle satojen eurojen lasku ennen lapsen syntymää, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. Orpo-Purran hallituksen korottamat terveydenhuollon maksut käyvät kalliiksi tavalliselle suomalaiselle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye