Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa

4.11.2026 07:51:43 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote

Jaa

Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Liisa Takala

Välivaalien tuloksen myötä demokraatit saavat enemmistön kongressin molemmissa kamareissa. Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan tulos rajoittaa Trumpin toimintavapautta, mutta voi samalla johtaa ensi vuoden alussa perustuslailliseen valtataisteluun Washingtonissa. 

”Demokraatit ottavat nyt haltuunsa budjettivallan, lainsäädännön ja nimitykset. Se rajoittaa Trumpin toimintavapautta ja pakottaa hallinnon neuvottelemaan demokraattien kanssa politiikan suunnasta”, Romakkaniemi sanoo. 

Romakkaniemen mukaan on todennäköistä, että Trumpin hallinto yrittää suitsia kongressin valtaa. 

”On hyvinkin mahdollista, että ensi vuoden alussa nähdään instituutioiden välinen, perustuslaillinen valtataistelu. Uskon kuitenkin, että Yhdysvaltain instituutiot ja demokratia kestävät sen”, Romakkaniemi sanoo. 

Huoli siirtyy ulko- ja kauppapolitiikkaan 

Vaikka kongressin valta kasvaa, presidentille jää laajat valtaoikeudet ulko- ja kauppapolitiikassa. Presidentti voi myös aloittaa sotatoimia. 

”Huolestuttaa, että Trump keskittyy entistä enemmän ja entistä arvaamattomammin juuri näihin osa-alueisiin. Ne ovat jo aiheuttaneet maailmantalouteen ja yritysten toimintaympäristöön arvaamattomuutta ja epävakautta”, Romakkaniemi sanoo. 

”Toivottavasti Trump keskittyisi näillä alueilla sen sijaan keskeisimpään vaalilupaukseensa ja pyrkisi rauhaan Ukrainassa lisäämällä painetta Venäjälle.” 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye