Kotona Asuen Seniorihoiva

Yksinäisyys jää helposti piiloon – hyväntekeväisyyskampanja tuo tuhansille ikäihmisille viestin välittämisestä

6.11.2026 09:00:00 EET | Kotona Asuen Seniorihoiva | Tiedote

Jaa

Yksinäisyys koskettaa suurta osaa iäkkäistä suomalaisista, ja sen vaikutukset ulottuvat sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin. Kotona Asuen Seniorihoivan Ole joulupukkina seniorille -hyväntekeväisyyskampanja muistuttaa jälleen välittämisen ja huomioimisen suuresta merkityksestä. Jo 17. kerran järjestettävä kampanja kutsuu lahjoittamaan joulukukkia ikäihmisille ja välittämään viestin: sinä olet tärkeä.

Ole joulupukkina seniorille - Kotona Asuen Seniorihoiva

Vuodesta 2010 lähtien järjestetty Ole joulupukkina seniorille -kampanja käynnistyy jälleen 6. marraskuuta. Kampanjassa kuka tahansa voi lahjoittaa joulukukan seniorille ja tuoda hänen jouluunsa iloa ja tunteen siitä, että joku ajattelee juuri häntä.

Yksinäisyys koskettaa suurta osaa iäkkäistä suomalaisista. Tilastokeskuksen elinolotilaston mukaan lähes puolet yli 85-vuotiaista koki yksinäisyyttä vähintään joskus. Yksinäisyys ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin yksin oleminen: ihmisellä voi olla sosiaalisia kontakteja ja silti kokemus siitä, ettei tule kohdatuksi.

”Yksinäisyys ei aina näy ulospäin. Ihmisellä voi olla ihmisiä ympärillään ja silti kokemus siitä, ettei tule aidosti kohdatuksi. Joskus pienikin huomioimisen ele voi tuntua erityiseltä ja merkitykselliseltä. Joulukukan kautta voi välittää ikäihmiselle tärkeän viestin: joku ajattelee juuri minua”, Kotona Asuen Seniorihoivan palvelujohtaja Anni Helanti sanoo.

Yksinäisyys ja sosiaalinen eristäytyneisyys on tutkimuksissa yhdistetty muun muassa mielenterveyden ongelmiin, muistisairauksiin, sydän- ja verisuonisairauksiin sekä kohonneeseen kuolleisuuteen. Kampanjalla halutaan muistuttaa, että välittäminen ja kokemus omasta merkityksellisyydestä voivat näkyä myös arjen pienissä teoissa.

”Arjen kohtaamisilla voi olla yllättävänkin suuri merkitys. Säännöllinen yhteydenpito, mahdollisuus osallistua yhteiseen tekemiseen sekä kokemus siitä, että tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään tukevat ikäihmisen hyvinvointia monin tavoin”, Kotona Asuen Seniorihoivan palvelujohtaja Anni Helanti sanoo.

Näin osallistut kampanjaan

Ole joulupukkina seniorille -kampanjaan voi osallistua 6.11.–21.12. valitsemalla lahjoituskukan kampanjaan osallistuvasta kukkaliikkeestä tai sen verkkokaupasta.

Kukkaliikkeessä lahjoittaja valitsee kortin, johon on kirjoitettu valmiiksi lahjan saajan etunimi ja ikä. Korttiin voi kirjoittaa henkilökohtaisen joulutervehdyksen.

Vuoden 2026 kampanjassa on mukana lähes 100 kukkaliikettä pääkaupunkiseudulla ja Keski-Uudellamaalla sekä Hämeenlinnan, Lahden, Oulun, Tampereen ja Turun alueilla.

Kotona Asuen Seniorihoivan Ole joulupukkina seniorille -kampanja on tuonut jouluiloa vuosittain jopa yli 10 000 ikäihmiselle. Lisätietoa kampanjasta, osallistumisohjeet ja mukana olevat kukkaliikkeet löytyvät osoitteesta: https://www.kotonaasuen.fi/ole-joulupukkina-seniorille. Sosiaalisessa mediassa jouluiloa senioreille jaetaan tunnisteella #OleJoulupukkinaSeniorille.

Kotona Asuen Seniorihoiva on vuodesta 2008 lähtien kohottanut ikäihmisten ja heidän läheistensä elämänlaatua tarjoamalla yksilöllisiä ja kiireettömiä hoivapalveluita. Niiden ansiosta seniorit voivat asua kotona turvallisesti ja mielekkäästi mahdollisimman pitkään.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kotona Asuen Seniorihoiva on muuttamassa ikääntymisen kasvot. Vuonna 2008 perustettu yhtiö kohottaa ikäihmisten ja heidän läheistensä elämänlaatua tarjoamalla yksilöllisiä ja kiireettömiä hoivapalveluita, joiden ansiosta seniorit voivat asua kotona turvallisesti ja mielekkäästi mahdollisimman pitkään. Kotona Asuen Seniorihoiva palvelee koko Suomessa ja on paikallisesti läsnä pääkaupunkiseudulla, Hämeenlinnassa, Keski-Uudellamaalla, Kotkassa, Lahdessa, Oulussa, Tampereella ja Turussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kotona Asuen Seniorihoiva

Hyväntekeväisyyskampanja muistuttaa arvostuksen voimasta – joulukukat tuovat iloa ikäihmisille jo 16. kerran6.11.2025 09:03:12 EET | Tiedote

Kotona Asuen Seniorihoivan Ole joulupukkina seniorille -hyväntekeväisyyskampanja käynnistyy 7. marraskuuta. Vuodesta 2010 alkaen toteutettu kampanja kerää kukkalahjoja ikäihmisille ja muistuttaa arvostuksen merkityksestä heidän hyvinvointiaan tukevana tekijänä. Joulukukan antaminen on pieni teko, mutta sen välittämä viesti on mittaamattoman arvokas: ”Sinä olet tärkeä”.

Erityiskiitoksen sotaveteraaneille tuova hyväntekeväisyyskampanja käynnistyy tänään - Kuka tahansa voi ryhtyä joulupukiksi seniorille8.11.2024 09:15:00 EET | Tiedote

Pienten tekojen suuresta merkityksestä muistuttava Kotona Asuen Seniorihoivan Ole joulupukkina seniorille -hyväntekeväisyyskampanja käynnistyy tänään. Kampanjassa kuka tahansa voi kukkalahjan antamalla tuoda ikäihmisten jouluun tunteen arvostuksesta. Tänä vuonna kampanja tuo jouluiloa ja erityiskiitoksen sadoille sotaveteraaneille.

Erityiskiitoksen sotaveteraaneille tuova hyväntekeväisyyskampanja käynnistyy tänään — kuka tahansa voi jälleen ryhtyä joulupukiksi seniorille13.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote

Kotona Asuen Seniorihoivan Ole joulupukkina seniorille -hyväntekeväisyyskampanja käynnistyy tänään. Pienten tekojen suuresta merkityksestä muistuttava kampanja tuo tänä vuonna erityiskiitoksen ja jouluiloa sotiemme veteraaneille pääkaupunkiseudulla sekä Lahden, Tampereen ja Turun alueilla. Kampanja on käynnissä 19. joulukuuta asti.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye