Keski-Suomen hyvinvointialue selvittää, miten palvelut tukevat asukkaiden arkea
4.11.2026 12:43:51 EET | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue selvittää asukkaiden luottamusta sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluihin. Kysely on avoinna 4.–22.11.2026 hyvinvointialueen verkkosivulla www.hyvaks.fi/kyselyt. Kyselyssä selvitetään muun muassa asukkaiden kokemuksia palveluihin pääsystä ja asioinnin helppoudesta, avun oikea-aikaisuudesta, kohtaamisesta sekä siitä, saavatko ihmiset apua tarpeensa mukaan.

Kokemuksia halutaan kuulla mahdollisimman laajasti
Kyselyssä voi kertoa omista tai läheisen kokemuksista viimeisten 12 kuukauden ajalta. Vastata voi myös silloin, jos palvelua olisi tarvinnut, mutta siihen ei ole hakeutunut tai palveluun ei ole jostain syystä päässyt. Kyselyyn voi vastata myös yleisen, palveluja koskevan käsityksen perusteella.
Kyselyyn voi vastata useamman kerran, jos haluaa kertoa esimerkiksi kokemuksistaan eri palveluissa tai erikseen omasta ja läheisen kokemuksesta. Jos avustaa toista henkilöä vastaamisessa, tulee huolehtia vastaamisrauhasta ja siitä, että vastaukset ovat vastaajan omia. Kyselyssä ei pyydetä nimiä, henkilötunnuksia eikä yksittäisen asukkaan yksityisiä tietoja, kuten terveystietoja.
– Luottamus palveluihin rakentuu siitä, miten palvelut toimivat ihmisten arjessa. Siksi meille on tärkeää kuulla sekä hyvistä kokemuksista että tilanteista, joissa palvelu ei ole vastannut tarpeeseen. Asukkaiden kokemukset auttavat meitä tunnistamaan, missä onnistumme ja missä meidän pitää parantaa, kertoo asiakaspalvelupäällikkö Raija Harju-Kivinen.
Kyselyn tuloksia hyödynnetään hyvinvointialueen palvelujen kehittämiseen ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien parantamiseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raija Harju-Kivinen, asiakaspalvelupäällikkö, raija.harju-kivinen@hyvaks.fi, p. 0400 647 666
Viestinnän yhteyshenkilö: Marika Laiho, marika.laiho@hyvaks.fi, p. 040 352 3467
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.
Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote4.11.2026 09:22:56 EET | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 04.11.2026 Liikennevälinepalo: keskisuuri. Jyväskylä. Keski-Suomen pelastuslaitos hälytettiin liikennevälinepaloon noin klo 08:30 Jyväskylän Keljonkankaalla. Kohteessa linja-auto oli osunut rakennukseen, jonka johdosta linja-auton katolla sijainnut ilmastointilaitteen putki oli hajonnut. Hajonnut putki aiheutti höyryn muodostusta. Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote4.11.2026 07:01:57 EET | Tiedote
Kooste eilisillan ja kuluneen yön hälytyksistä Keski-Suomen pelastuslaitoksella
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote3.11.2026 19:05:14 EET | Tiedote
Kooste kuluneen aamun ja päivän tapahtumista
Aluehallitus käsitteli hyvinvointialueen neljännesvuosikatsausta3.11.2026 18:31:34 EET | Tiedote
Aluehallitus käsitteli kokouksessaan 3.11. Keski-Suomen hyvinvointialueen tammi–syyskuun neljännesvuosikatsausta. Neljännesvuosikatsauksessa ennustetaan hyvinvointialueelle 12,5 miljoonan euron ylijäämää tälle vuodelle. Asiakastyytyväisyys on pysynyt korkealla tasolla. Myös henkilöstön sairauspoissaolot ovat vähentyneet. Talouden tasapainottaminen ja palvelujen uudistaminen jatkuvat. Etenkin palvelujen ostojen kustannuskehitykseen liittyy edelleen riskejä.
Asiakas voi nyt jättää kiireettömän yhteydenottopyynnön myös vammaispalvelujen ammattilaisille3.11.2026 10:29:30 EET | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen digiasiointimahdollisuudet laajenevat. Vammaissosiaalityössä ja henkilökohtaisen avun keskuksessa on 2.11. otettu käyttöön kiireettömän digiasioinnin kanava. Uuden asiointikanavan myötä asiakas voi jättää kiireettömän yhteydenottopyynnön ammattilaiselle tietoturvallisesti selaimen tai OmaHyvaks-sovelluksen kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme