Ministeri Ranne: "Tuore ehdotus jäänmurtajien investointiohjelmaksi on kova!"
4.11.2026 14:41:57 EET | Perussuomalaisten eduskuntaryhmä | Tiedote
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) iloitsee toimeksiantamansa Suomen jäänmurtokaluston uudistamisohjelman etenemisestä. Ohjelma toteutetaan vuosina 2026–2045.

Väylävirasto julkaisi ehdotuksen 2.11. Jäänmurtokalusto korvattaisiin uusilla murtajilla ikäjärjestyksessä, ja uudistamisen ehdotetaan etenevän vaiheittain.
Lähivuosina tulisi tehdä päätös vanhimmista ja elinkaarensa lopussa olevista murtajista, 1970-luvulla rakennetuista murtajista Urho ja Sisu. Sen jälkeen uudistusohjelma jatkuisi 2030-luvulla Kontion ja Otson korvaamisella, jotka saavuttavat 50 vuoden iän 2030-luvun puolivälissä. Viimeisessä vaiheessa 2040-luvulla korvattavaksi tulisivat monitoimimurtajat Fennica ja Nordica. Uuden Aino-jäänmurtajan rakentamisen alkaa ensi vuonna ja se valmistuu 2029.
Ministeri Ranne kertoi ohjelman etenemisestä iloisin mielin keskiviikkona 4.11. Väyläviraston vesiväyläpäivillä, sekä Aalto-yliopistossa pitämällään insinööritieteiden kurssin luennolla. Hän painottaa, että Suomen on uudistettava jäänmurtokalustoaan vauhdilla.
- Meidän on turvattava elinkeinoelämän ja teollisuuden saumaton toimivuus ja vakaa investointiympäristö. Tämä vaatii toimintavarmojen ja ennakoitavien jäänmurtopalveluiden huolehtimista pitkällä aikajänteellä. Jääolosuhteet muuttuvat haastavammiksi ja vaikeammin ennakoitaviksi, joten ankarampia jäätalvia on odotettavissa jatkossakin. Murtajien on pystyttävä toimimaan entistä vaihtelevammissa olosuhteissa 24/7, Ranne painottaa.
Ranne korostaa, kuinka kaluston uusiminen on tärkeää etenkin nykyisessä turvallisuustilanteessa, ja nostaa esiin erityisiä huomioita kaluston vaatimuksista tänä päivänä.
- Kauppalaivojen tehot ja jäissäkulkukyky ovat heikentyneet. Uudemmat alukset eivät enää vastaa teoreettista jääluokkaansa, mikä pitää avustustarpeen korkeana. Jäänmurron on lisäksi tuettava huoltovarmuutta ja sotilaallista liikkuvuutta myös häiriö- ja poikkeustilanteissa. Muuttuneessa turvallisuustilanteessa tulee arvioida jäänmurtokalustolta jatkossa edellytettävät kyvykkyydet ja mahdollinen käyttö muihinkin kuin niiden varsinaiseen päätehtävään, Ranne sanoo.
Raportti on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä Ruotsin kanssa. Molemmissa maissa julkaistut loppuraportit vastaavat toimeksiantoon, jonka virastot saivat alkuvuodesta 2025 Suomen liikenne- ja viestintäministeriöltä ja Ruotsin maaseutu- ja infrastruktuuriministeriöltä.
Työryhmä tarkasteli myös edellytyksiä Suomen ja Ruotsin jäänmurtoon liittyville yhteishankinnoille, joiden tunnistettiin mahdollisesti koskevan uuden murtajakonseptin suunnittelua ja murtajien rakentamista sekä jäänmurtokapasiteetin lisäresurssien hankintaa. Samoin työryhmä arvioi Suomen ja Ruotsin kahdenvälistä sopimusta talvimerenkulun palvelujen yhteisestä järjestämisestä.
Yhteyshenkilöt
Kasperi Lähteenmäki, erityisavustaja, Liikenne- ja viestintäministeriö
Puh: 0295342039
kasperi.lahteenmaki@gov.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Finnair aloittaa lennot uusilta maakuntakentiltä – Liikenneministeri Ranne: "Nyt kaikki lentämään sinivalkoisin siivin!"4.11.2026 09:41:08 EET | Tiedote
Finnair on ilmoittanut aloittavansa markkinaehtoisen lentoliikenteen Kajaanin, Kemi-Tornion, Kokkola-Pietarsaaren, Jyväskylän ja Joensuun lentoasemilla vuonna 2028.
Nieminen: Päiväkodin henkilöstön kielitaidon on oltava riittävällä tasolla – lasten kielen kehitys on turvattava4.11.2026 08:31:21 EET | Tiedote
Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen on jättänyt 4. marraskuuta eduskunnalle toimenpidealoitteen varhaiskasvatuksen henkilöstön kielitaidon varmistamiseksi. Nieminen haluaa selvittää valtakunnallisen kielitaitovaatimuksen käyttöönottoa, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus oppia riittävän hyvää suomea tai ruotsia jo päiväkodissa.
Perussuomalaiset: Opposition puheet ja teot ristiriidassa – ”Politiikallanne kansalaisten arjen kustannukset kasvaisivat”3.11.2026 14:42:20 EET | Tiedote
Perussuomalaiset kyseenalaistaa oppositiopuolueiden huolen suomalaisten pärjäämisestä, kun samaan aikaan opposition vaihtoehdot kurjistaisivat tavallisten kansalaisten tilannetta entisestään.
Kaisa Garedew: "Nollatoleranssi ja ennaltaehkäisevä päihdetyö ratkaisevia nuorten huumekuolemien vähentämiseksi"30.10.2026 11:55:15 EET | Tiedote
Viime vuonna huumekuolemien määrä saavutti uuden synkän ennätyksen. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedewin mukaan taustalla vaikuttaa Suomen liian sinisilmäinen suhtautuminen päihteisiin, mikä näkyy vahvasti myös vasemmiston vastuuttoman liberaaleissa päihdepoliittisissa linjauksissa.
Kaisa Garedew: “Perussuomalaisten ansiosta taksin ottaminen ei jatkossa enää ole venäläistä rulettia"27.10.2026 09:58:29 EET | Tiedote
Helsingin Sanomien eilisen artikkelin mukaan Helsingissä taksikuskien tekemät seksuaalirikokset ovat lisääntyneet merkittävästi vuonna 2018 voimaan tulleen Bernerin taksiuudistuksen jälkeen. Kun vuonna 2017 taksikuskien epäiltyjä seksuaalirikoksia oli kaksi, vuonna 2023 niitä oli jo 40. Helsingin Sanomien läpikäymistä tapauksista jokaisessa tekijä oli ulkomaalaistaustainen. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa, että takseilla täytyy pystyä kulkemaan Suomessa ilman, että tulee raiskatuksi ja huijatuksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme