Lyhyt kuumennus säästää kasvisten vitamiineja – Fresh Servant Groupin ja Turun yliopiston tutkimus vahvistaa
5.11.2026 08:45:00 EET | Fresh Servant Group Oy Ab | Tiedote
Kasvisten lyhyttä kuumennusta ei tarvitse välttää vitamiinien menettämisen pelossa. Fresh Servant Groupin yhteistyössä Turun yliopiston kanssa tekemässä tutkimuksessa muutaman minuutin käsittelyn jälkeen kasviksissa oli jäljellä yli puolet ja parhaimmillaan kaikki alkuperäisestä C-vitamiinista. Pitkän kuumennuksen jälkeen jäljellä oli enää noin kymmenesosa tai vähemmän. Vitamiinien säilymisessä ratkaisevaksi osoittautui kuumennuksen kesto.

Tuoreus syntyy myös valmistustavasta
Fresh Servant teki tutkimuksen selvittääkseen, miten erilaiset lämpökäsittelyt vaikuttavat kasvisten vitamiineihin. Turun yliopiston elintarvikekehityksen tutkija Dilini Brahma Achariyalage vertaili tomaatin, porkkanan, lehtikaalin ja paprikan C- ja E-vitamiinin sekä karotenoidien säilymistä. Kasviksia kuumennettiin mikroaaltouunissa kaksi minuuttia, höyryuunissa kolme tai viisi minuuttia tai pitkään, kunnes niiden sisälämpötila saavutti 90 °C. Höyryuunin lämpötila oli noin 100 °C eli vesihöyryn lämpötila. Pitkä käsittely kesti tuotteesta riippuen noin 2–3 tuntia ja simuloi tyypillistä valmisruoan kuumennuskäsittelyä. Näytteet analysoitiin Turun yliopiston laboratoriossa.
"Hyvä uutinen on, että kasvisten lyhyt kuumennus säilytti erityisesti C-vitamiinia pitkään kuumennukseen verrattuna. Halusimme selvittää, miten käsittelyn kesto vaikuttaa kasvisten vitamiineihin, ja tutkimuksessa lyhyen ja pitkän kuumennuksen ero näkyi selvästi", kertoo Anssi Vuorinen, laatu- ja kehityspäällikkö, Fresh Servant Group.
C-vitamiini kärsi pitkästä kuumennuksesta
Selvin ero näkyi C-vitamiinissa, jota säilyi alkuperäisestä määrästä kahden minuutin mikrokuumennuksessa 70–100 prosenttia, kolmen tai viiden minuutin höyryuunikäsittelyssä 55–100 prosenttia ja pitkässä kuumennuksessa vain 4–11 prosenttia. Uunikäsittelyn jälkeinen mikroaaltouunilämmitys valmisaterian tavoin vähensi määrää enää muutamia prosenttiyksiköitä, eikä muutosta havaittu kaikissa näytteissä.
Karotenoidit ovat kasvisten väriaineita, joista osa, kuten beetakaroteeni, on elimistön A-vitamiiniksi muuntamia esiasteita. Ne kestivät lyhyitä lämpökäsittelyjä melko hyvin, mutta pitkän kuumennuksen jälkeen niitä oli jäljellä 23–79 prosenttia. Parhaiten säilyivät porkkanan karotenoidit. Lehtikaalissa karotenoidit hajosivat muita kasviksia enemmän ja tulokset vaihtelivat näytteittäin: lyhyen käsittelyn jälkeen karotenoideja oli jäljellä hieman yli 50 prosentista noin 90 prosenttiin ja pitkän käsittelyn jälkeen alle 25 prosenttia.
E-vitamiini kesti kuumentamista tutkituista vitamiineista parhaiten. Paprikassa sen määrä ei käytännössä vähentynyt, ja lehtikaalissa sitä vähensi vain pitkä kuumennus, noin neljänneksellä. Lyhyet käsittelyt eivät vaikuttaneet lehtikaalin E-vitamiinin määrään. Tomaatti ja porkkana jätettiin E-vitamiinianalyysien ulkopuolelle niiden luonnostaan pienten pitoisuuksien vuoksi.
Paprika oli lämmönkestävin, lehtikaali herkin
Sama kuumennus vaikutti eri kasviksiin eri tavoin, ja vitamiinien säilymisessä oli selviä eroja. Paprika kesti kuumentamista tutkituista kasviksista parhaiten: sen C- ja E-vitamiini sekä karotenoidit säilyivät kokonaisuutena hyvin. Porkkanan karotenoidit kestivät käsittelyjä hyvin, mutta C-vitamiinia hajosi runsaasti. Tomaatissa C-vitamiinin hajoaminen oli suurinta, kun taas karotenoidit säilyivät kohtalaisesti.
Lehtikaali oli tutkimuksen herkin kasvis lämpökäsittelylle. Siinä havaittiin suurimmat C-vitamiinin ja karotenoidien menetykset, ja se oli ainoa tutkittu kasvis, jossa myös E-vitamiinin määrä väheni. Yksi mahdollinen selitys on lehtikaalin ohut lehtirakenne, jonka vuoksi suuri pinta-ala altistuu kuumennuksessa lämmölle.
"Tulokset osoittavat, ettei kasvisten lyhyttä kuumentamista tarvitse välttää vitamiinien hajoamisriskin vuoksi. Käsittelyn kesto oli ratkaiseva. Muutaman minuutin kuumennuksessa vitamiinit säilyivät pääosin hyvin, mutta tuntikausien käsittelyssä etenkin C-vitamiinin hajoaminen oli huomattavaa", jatkaa Anssi Vuorinen.
Hetki-mikroaterioissa tuoreus näkyy myös valmistustavassa, sillä annokset eivät käy läpi erillistä voimakasta kuumennusta tehtaalla. Kasviksia käsitellään annoksen mukaan lyhyesti ja maltillisesti siten, että osa paahdetaan ja esimerkiksi lehtikaali lisätään annoksiin tuoreena. Näin pyritään säilyttämään raaka-aineiden värejä, rakennetta ja makuja. Hetki-mikroateriat ovat esimerkki Fresh Servantin toimintatavasta, jossa tuotteiden käsittelyssä suositaan mahdollisimman hellävaraisia menetelmiä aina, kun se on tuotteen käyttötarkoituksen ja säilyvyyden kannalta mahdollista. Valikoimassa on sekä tuoreita että lyhyen lämpökäsittelyn saaneita kasviksia. Kasvisten vitamiinitutkimus tukee tätä tuotekehityksen suuntaa.
Mitä kuluttajan kannattaa huomioida?
Kannattaa suosia lyhyttä kuumennusta, kun haluaa säilyttää kasvisten vitamiineja. Tutkimuksessa esimerkiksi kahden minuutin mikrokuumennuksen vaikutus vitamiinipitoisuuksiin oli vähäinen.
Tutkimuksen tärkein viesti: kasvisten lyhyttä kuumennusta ei tarvitse välttää vitamiinien menettämisen pelossa. Muutaman minuutin kuumennuksessa tutkitut vitamiinit ja karotenoidit säilyivät pääosin hyvin, vaikka säilymisessä oli eroja kasvisten ja yhdisteiden välillä. Tuoreissa kasviksissa tutkittujen vitamiinien pitoisuudet olivat korkeimmillaan. Suurimmat vitamiinihävikit syntyivät tuntikausia kestävissä kuumennuksissa, etenkin C-vitamiinissa.
TUTKIMUS LYHYESTI
Tutkimuksessa selvitettiin paprikan, porkkanan, tomaatin ja lehtikaalin C-vitamiinin, karotenoidien ja E-vitamiinin tokoferolien säilymistä käsittelyissä, jotka vaihtelivat kahden minuutin mikrokuumennuksesta 2–3 tunnin kuumennukseen. Analyysit tehtiin Turun yliopiston laboratoriossa Fresh Servantin toimittamille näytteille. Tulokset koskevat näitä kasviksia, tutkittuja yhdisteitä ja käytettyjä kuumennuskäsittelyjä.
Lähde: Turun yliopiston Fresh Servantille toteuttama tutkimusprojekti Kasvisten lämpökäsittelyjen vaikutus vitamiineihin (Effect of cooking in steam oven and microwave oven on retention of vitamins in selected vegetables). Tutkija: Dilini Brahma Achariyalage.
|
Kasvis |
Lämmönkestävyys |
|
🫑 Paprika |
⭐⭐⭐⭐⭐ |
|
🥕 Porkkana |
⭐⭐⭐⭐ |
|
🍅 Tomaatti |
⭐⭐⭐ |
|
🥬 Lehtikaali |
⭐⭐ |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anssi VuorinenLaatu- ja kehityspäällikköFresh Servant Group Oy Ab
Puh:+358 40 778 3552anssi.vuorinen@freshservant.fiMinna SillanpääViestintäjohtajaFresh Servant Group Oy Ab
Puh:+358 50 66592minna.sillanpaa@freshservant.fiwww.fresh.fiFresh Servant Group -konserni on suomalainen elintarvikealan kasvuyhtiö. Vuonna 1995 perustettu yritys valmistaa tuoreita, maukkaita ja helppoja ruokaratkaisuja kuluttaja- ja foodservice-markkinoille. Yhtiö tunnetaan erityisesti Hetki-, Fresse- ja FreshPro-brändeistään sekä salaattiaterioista, tuoremikroaterioista, välipalatuotteista, valmiiksi leikatuista vihanneksista ja ammattikeittiöiden ratkaisuista. Fresh Servant toimii Suomessa Pedersöressä, Seinäjoella, Lapualla ja Vantaalla sekä Ruotsissa Tumbassa. Konsernissa työskentelee yli 700 osaajaa yli 40 eri maasta. Vuonna 2025 liikevaihto oli 110 miljoonaa euroa. Aina jotain uutta – aina jotain hyvää! www.fresh.fi

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fresh Servant Group Oy Ab
Fresh Servant Group öppnade de första Fresse Matvärldarna i Vasa och Tammerfors7.10.2026 08:25:00 EEST | Pressmeddelande
Fresh Servant Group har lanserat de två första Fresse Matvärldarna. Det nya konceptet tar den traditionella salladsbaren till en ny nivå genom att förena färsk mat, varierande smakvärldar och en inspirerande köpupplevelse till en helhet inne i butiken. Planen är att utöka konceptet med nya öppningar i början av 2027.
Fresh Servant Group avasi ensimmäiset Fresse Ruokamaailmat Vaasaan ja Tampereelle7.10.2026 08:25:00 EEST | Tiedote
Fresh Servant Group on lanseerannut kaksi ensimmäistä Fresse Ruokamaailmaa. Uusi konsepti vie perinteisen salaattibaarin uudelle tasolle kokoamalla tuoreen ruoan, vaihtuvat makumaailmat ja inspiroivan ostokokemuksen yhdeksi kaupan sisällä toimivaksi kokonaisuudeksi. Konseptia on tarkoitus laajentaa uusilla avauksilla alkuvuodesta 2027.
Fresh Servant Group stärker ledningen i Sverige – Sami Haapasalmi blir även vd för Bosphorus AB29.9.2026 08:20:00 EEST | Pressmeddelande
Sami Haapasalmi, verkställande direktör för Fresh Servant Group, tillträder den 1 oktober 2026 även som verkställande direktör för Bosphorus AB. Därmed avslutas den övergångsperiod som följde på företagsförvärvet i december 2025, och Bosphorus grundare och mångårige verkställande dirkektör Serdar Öztenar lämnar sitt operativa uppdrag i bolaget. Ledningsförändringen stöder Bosphorus fortsatta tillväxt och arbetet med att stärka bolagets rikstäckande ställning i Sverige.
Fresh Servant Group vahvistaa johtamista Ruotsissa – Sami Haapasalmi myös Bosphorus AB:n toimitusjohtajaksi29.9.2026 08:20:00 EEST | Tiedote
Fresh Servant Groupin toimitusjohtaja Sami Haapasalmi aloittaa 1.10.2026 myös Bosphorus AB:n toimitusjohtajana. Samalla joulukuussa 2025 toteutuneen yrityskaupan jälkeinen siirtymävaihe päättyy, ja Bosphoruksen perustajan ja pitkäaikaisen toimitusjohtajan Serdar Öztenarin tehtävä yhtiössä päättyy. Johtamisjärjestely tukee Bosphoruksen kasvua ja valtakunnallisen aseman vahvistamista Ruotsissa.
Fresh Servant Groups största företagsförvärv genom tiderna har godkänts av Konkurrens- och konsumentverket – koncernen växer till en storleksklass på upp till 150 miljoner euro18.9.2026 08:25:00 EEST | Pressmeddelande
Fresh Servant Group Oy Ab har fått Konkurrens- och konsumentverkets (KKV) godkännande för förvärvet av Bama Fresh Cuts Oy från BAMA Gruppen AS. Det är det största företagsförvärvet i Fresh Servants historia. Förvärvet planeras bli genomfört den 30.9.2026. Affären höjer Fresh Servants omsättning till en storleksklass på ungefär 150 miljoner euro och stärker bolagets position på foodservice-marknaden, där restauranger och andra professionella kök söker sätt att effektivisera arbetet, förbättra lönsamheten och hantera svinnet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme