Jyväskylän yliopisto

Väitös: Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat valtasuhteita ja voivat aiheuttaa teknostressiä

5.11.2026 08:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa

Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työn tekemisen tapoja ja työpaikkojen valtasuhteita, osoittaa YTM Anna Lammen väitöstutkimus. Robotit voivat helpottaa työtä, mutta niiden käyttöönotto voi myös aiheuttaa teknostressiä, jos työntekijöiden tarpeita ja työn organisointia ei huomioida riittävällä tasolla.

Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työpaikkojen valtasuhteita, sanoo YTM Anna Lampi väitöskirjassaan.
Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työpaikkojen valtasuhteita, sanoo YTM Anna Lampi väitöskirjassaan. Petteri Kivimäki Jyväskylän yliopisto

Työpaikoilla olevat fyysiset robotit muuttavat työn tekemisen tapoja, työpaikan valtasuhteita ja työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia, kertoo aihetta väitöstutkimuksessaan tarkastellut YTM Anna Lampi.

Tutkimus painottui valmistavassa teollisuudessa, kuten metalliteollisuudessa ja konepajoissa käytettäviin robotteihin, esimerkiksi hitsaus- ja kuljetusrobotteihin. Mukana oli kuitenkin myös terveydenhuollossa, kaupan alalla ja palvelutehtävissä käytettäviä robotteja.

Tutkimuksessa tarkasteltiin, millaisia tunteita, stressikokemuksia ja valtasuhteita robottien kanssa työskentelyyn liittyy.

Robotit voivat kuormittaa osaa työntekijöistä ja vahvistaa toisten asemaa

Yksi tutkimuksen keskeisistä havainnoista oli, että robotit voivat muodostua merkittäväksi teknostressin lähteeksi, jos niiden käyttöönotossa tarkastellaan vain teknisiä ratkaisuja eikä sitä, miten ne muuttavat työn tekemistä ja työntekijöiden rooleja.

– Robottien käyttöönotto voi herättää työntekijöissä kiinnostusta ja innostusta, mutta ne muuttavat usein myös työpaikan dynamiikkaa. Sitä, millaista osaamista ja kenen osaamista työpaikalla arvostetaan, Lampi kertoo.

Kun työympäristö muovautuu robotin toiminnan mukaan, työntekijät voivat joutua sovittamaan omaa toimintaansa tai työtahtiaan robotin toimintaan. Samalla robottiosaaminen voi vahvistaa joidenkin työntekijöiden asemaa ja luoda uusia asiantuntijarooleja.

– Robotti ei ole työpaikalla vain tekninen väline, vaan se voi muuttaa sitä, kenellä on tietoa, vaikutusvaltaa ja mahdollisuuksia osallistua työn kehittämiseen, Lampi kertoo.

Robottien käyttöönotto vaatii työn kokonaisvaltaista suunnittelua

Työpaikoilla robotit voivat tehostaa toimintaa ja lisätä työn mielekkyyttä vähentämällä raskaita, vaarallisia tai yksitoikkoisia työvaiheita.

– Stressiä syntyy kuitenkin erityisesti silloin, kun robotin aiheuttamat vaatimukset ylittävät työntekijän käytettävissä olevat voimavarat. Esimerkiksi jos työntekijällä on vastuu työn sujumisesta, mutta vain vähän vaikutusmahdollisuuksia tilanteeseen, Lampi kuvailee.

Työn tehostamisen ja työntekijöiden jaksamisen kannalta on keskeistä, että työnantaja tarjoaa riittävästi koulutusta, tukea ja vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön. Teknologian onnistunut käyttöönotto edellyttää työn kokonaisvaltaista suunnittelua.

– Työntekijät kannattaa ottaa mukaan suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa. Lisäksi on tärkeää huolehtia riittävästä koulutuksesta, tuesta ja avoimesta keskustelusta siitä, miten robotit vaikuttavat työtehtäviin ja työrooleihin, Lampi summaa.

Tuloksia voidaan hyödyntää robottien käyttöönoton suunnittelussa, työn organisoinnissa, koulutuksessa ja turvallisuuskäytäntöjen kehittämisessä.

Väitöstilaisuus

YTM Anna Lammen tietojärjestelmätieteen väitöskirjan "Robots at work: Organizational power relations, technostress, and affective responses" tarkastustilaisuus.

Vastaväittäjänä toimii Associate Professor Aleksandre Asatiani (University of Gothenburg) ja kustoksena professori Markus Salo. 

Väitöstilaisuuden kieli on englanti. Väitöstilaisuutta voi seurata salissa C1 (päärakennus) tai verkkovälitteisesti.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työpaikkojen valtasuhteita, sanoo YTM Anna Lampi väitöskirjassaan.
Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työpaikkojen valtasuhteita, sanoo YTM Anna Lampi väitöskirjassaan.
Petteri Kivimäki Jyväskylän yliopisto
Lataa

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote

Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.

Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye