Täysin uudistunut Tullikamari avautuu esteettömämpänä, modernimpana ja viihtyisämpänä kuin koskaan
6.11.2026 14:04:49 EET | Tampereen Kulttuurikamari Oy | Tiedote
Tampereen keskeisiin tapahtumapaikkoihin kuuluva Tullikamari avautui torstaina 29. lokakuuta kaksi vuotta kestäneen perusparannuksen jälkeen. Pakkahuoneen ja Klubin loppuvuosi on täynnä tapahtumia: luvassa on yli 40 keikkaa ja yökerhoiltaa.

Vuonna 1901 valmistunut punatiilirakennus on herännyt jälleen eloon, kun kaksi vuotta kestänyt perusparannus on saatu päätökseen. Parannuksessa 125-vuotiaan arvokiinteistön historiaa ja arkkitehtuuria vaalittiin tarkasti, mutta tilat päivitettiin samalla vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Talon huima historia näkyy ja tuntuu edelleen kaikkialla, mutta kävijän tapahtumakokemusta on hiottu: talotekniikkaa ja ilmanvaihtoa on parannettu merkittävästi ja tiloista on tehty entistä viihtyisämmät ja esteettömämmät.
”Peruskorjauksen myötä talon julkisivu muistuttaa edelleen alkuperäistä, historiallista Tullikamaria, mutta sen sisällä toimii aivan huipputason tapahtumatalo modernilla teknologialla ja palveluilla. Akustointi ja esteettömyys on laitettu kuntoon viimeisen päälle, joten talo näyttää ja kuulostaa paremmalta kuin koskaan”, Tullikamarin toiminnasta vastaavan Tampereen Kulttuurikamari Oy:n ohjelmapäällikkö Janne Laurila kertoo.
”Vuonna 2016 Tullikamari valittiin Industry Awards -gaalassa vuoden keikkapaikaksi artistien äänestämänä, ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin voimme ylpeänä kertoa talon olevan entistäkin artistiystävällisempi. Tekniikka on huippuluokkaa aina Pakkahuoneen lavan seitsemän metriä leveää LED-screeniä myöten, ja myös upouudet takatilat saunoineen ja keittiöineen ovat huomattavasti aiempia tiloja viihtyisämmät”, Laurila jatkaa.
Avautuminen osuu myös kaksoisjuhlavuoteen: 125-vuotisjuhlaansa viettävän punatiilirakennuksen lisäksi Tullikamarin ja sen sisarustalo Tavara-aseman toiminnasta vastaava Tampereen Kulttuurikamari Oy täytti 25 vuotta. Yhtiö perustettiin vuonna 2001 Tullikamarin täyttäessä sata vuotta.
Esteettömyys ja saavutettavuus edellä
Historiallisen kiinteistön perusparannuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota tilojen saavutettavuuteen, esteettömyyteen ja turvallisuuteen, joita arvioitiin yhdessä kokemustoimijoiden kanssa.
Tullikamarille on rakennettu kolme uutta hissiyhteyttä, joiden ansiosta myös esiintymislavoille pääsee jatkossa hisseillä. Uudistuksissa on huomioitu myös madalletut palvelupisteet, oviautomatiikka, taktiiliopasteet, esteetön katselualue sekä sukupuolineutraalit WC-tilat molemmissa kerroksissa.
Saavutettavuus ei kuitenkaan ole vain fyysisiä ratkaisuja, vaan myös palveluasennetta.
”Modernit ja saavutettavat tilat luovat upean pohjan toiminnalle, mutta kaikkein iloisin olen silti meidän henkilökuntamme palveluosaamisesta. Pyrimme kohtaamaan jokaisen asiakkaan yksilönä ja hänen omien tarpeidensa mukaan. Kenen tahansa henkilökunnan edustajan puoleen voi aina kääntyä ja pyytää jeesiä, ja meihin saa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä jo ennen tapahtumaa. Löydämme varmasti jokaiselle parhaan tavan tulla nauttimaan keikoista”, Tampereen Kulttuurikamari Oy:n tuotantopäällikkö Lotta Ahtinen sanoo.
Talon henkilökunnasta suurin osa on saanut yhdenvertaisuuskoulutuksen, ja jokaisessa tilaisuudessa on paikalla häirintäyhteyshenkilökoulutuksen saanut työntekijä.
Syksyn ohjelmistossa yökerhoja, tuoreita nimiä ja juhlakeikkoja
Uudistuneen talon syksy käynnistyy Tampere Jazz Happeningista 29. lokakuuta. Syksyn aikana Pakkahuoneella ja Klubilla nähdään yli 30 livemusiikki-iltaa, joiden esiintyjiin kuuluvat muun muassa Olavi Uusivirta, Erika Vikman, Cledos, BÄMÄ, Stam1na sekä jo loppuunmyydyt OLGA ja Apulanta.
Keikkatarjonnan lisäksi myös Klubin perinteikäs yökerhotoiminta käynnistyy uudelleen. Ikonisista yökerhoistaan tunnetun Tullikamarin Klubin avajaisia juhlistetaan lauantaina 7. marraskuuta Grand Opening Mega Party -tapahtumassa, johon on vapaa pääsy. Syksyn yökerhoilloissa koetaan tuttujen klassikoiden kuten Hang The DJ’n, Big Popin ja Meininkidiskon rinnalla täysin uusia klubi-ilmiöitä.
”Yökerhopuolella koetaan kiinnostavia tuoreita konsepteja, kuten Crushroom ja Club Lame. Samaan aikaan keikkaohjelmistossa on mukana tuoreita pop-artisteja Nenerchystä OLGAan sekä perinteistä rokkia, kuten Peer Güntin ja Horsepowerin juhlakeikat sekä joulukuinen Popedan keikka, joka on jo tamperelainen klassikko”, Laurila kertoo.
Katseet käännetään pian myös ensi vuoteen. Vuosi 2027 käynnistyy perinteisellä Talvihelvetti-festivaalilla, minkä lisäksi keväällä on luvassa muun muassa runsas kattaus levynjulkistuskeikkoja. Suositut Päivähypyt ja tanssit siirtyvät Tavara-asemalta takaisin Tullikamarille tammikuusta alkaen. Myös Klubin lounaat palaavat tammikuussa.
”Erityisen innoissani olen kevään osalta niistä kaikista uuden musiikin tekijöistä ja nousevista nimistä, joita Klubin lavalla nähdään. Yleisölle tämä on mieletön tilaisuus päästä kokemaan tulevaisuuden yhtyeitä intiimillä lavalla”, Laurila hehkuttaa.
Kevään 2027 ohjelmisto julkistetaan joulukuussa.
Yleisötapahtumien ohella myös Tullikamarin tapahtumajärjestäjän palveluita on uudistettu yritys- ja yksityistilaisuuksien vuokrauspaketeilla.
Kuvia avautuneesta Tullikamarista löydät mediakansiosta.
Tutustu Tullikamarin ohjelmistoon: https://tullikamari.fi/ohjelma/
Liput kaikille syksyn keikoille myy Tiketti.
TULLIKAMARI: Pakkahuone (PH) ja Klubi (K)
Marraskuu
4.11. Modem, Sokar (K)
6.11. OLGA – #YOLO CLUB TOUR (K)
10.11. Kaikkien Tampere -vapaaehtoismessut (PH)
11.11. Aston Kalmari (K)
12.11. Kemmuru - Kehumatta paras (K)
14.11. Uniklubi – levynjulkaisukeikka (K)
14.11. Litku Klemetti, Joku Iiris (PH)
15.11. Napalm Death, Master, Brat, Goatburner (K)
18.11. Graham Bonnet Band (UK), Wishing Well (K)
19.11. Jokrates (K)
20.11. Olavi Uusivirta (PH)
21.11. Apulanta (PH)
26.11. Kissa, Lala Salama (K)
27.11. Josén Pimeä Puoli (K)
28.11. Stam1na + Stoned Statues (PH)
Joulukuu
2.12. St. Aurora + TBA (K)
3.12. Aatulove, Jemina HUOM! S/K18 (K)
4.12. Peer Günt: 50-vuotisjuhlakeikka (K)
5.12. Antti Autio – Haahuillen-konserttisalikiertue
5.12. BÄMÄ + Jumiset muijat ry (K)
10.12. Keikarit – Ensimmäinen jäähyväiskiertue
10.12. Liisa Akimof & Yökerho + Amuri (K)
11.12. D1vari Tour - D1Dani, koira, Rosluv, Nonexx, Internet Soulja (K)
11.12. OneViolin -joulukonsertti (PH)
12.12. A.W. Yrjänä (K)
12.12. Erika Vikman (PH)
16.11. Asa (K)
12.12. Erika Vikman + Dog Hustlers -jatkot (PH)
17.12. Pojat, Vandaalit + Vaavi (K)
18.12. Cledos – Closed Rooms Tour (PH)
18.12. Horsepower (K)
19.12. Popeda + DJ Juissi (PH)
19.12. Nenerchy (K)
Yökerhot (Klubi)
6.11. Club Lame
7.11. Grand Opening Mega Party
13.11. Syysklubi
14.11. Syysklubi
20.11. Crushroom Club Party
21.11. Syysklubi
27.11. Syysklubi
28.11. Big Pop
4.12. Talviklubi
5.12. Hang The DJ
11.12. Bass Station
12.12. Dog Hustlers + Talviklubi
18.12. Jytää ja Iskelmää
19.12. Meininkidisko
26.12. Tapsan tanssit
31.12. Hang The DJ - New Year Party
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne LaurilaOhjelmapäällikköTampereen Kulttuurikamari Oy
Puh:040 727 6134janne@kulttuurikamari.fiKuvat



Linkit
Tampereen Kulttuurikamari Oy hallinnoi legendaarisen Tullikamarin ja tammikuussa 2023 avautuneen sisarustalon Tavara-aseman toimintaa.
Tullikamarin punatiiliset tapahtuma- ja konserttisalit Pakkahuone ja Klubi ovat perinteisesti tarjonneet estradin vuosittain noin 600 artistin keikoille aivan Tampereen rautatieaseman kupeessa. Tullikamari avattiin yleisölle kahden vuoden perusparannuksen jälkeen lokakuussa 2026.
Jugend-tyylinen Tavara-asema täydentää Tampereen asemanseudun kulttuuritarjontaa. Tunnelmallinen ja kahdesti Vuoden tapahtumapaikaksi valittu tapahtumatalo tunnetaan raikkaasta keikkakattauksestaan sekä huippusuositusta K40-discosta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Kulttuurikamari Oy
Tavara-aseman ja Tullikamarin syksyssä yli 80 tapahtumaa – ”Molemmat talot toimivat pian täydellä teholla”28.8.2026 10:00:46 EEST | Tiedote
Tampereella esiintyvät muun muassa juhlakonsertin heittävä Dingo, pop-sensaatio OLGA, paluun tekevä Tabula Rasa, metalcoren sanansaattaja Dead By April (SWE) ja TikTok-ilmiöksi kesähitillään noussut Vet Pillows. Myös yökerhopuolella tapahtuu.
Tavara-aseman kesässä kymmeniä artisteja – Tampereelle saapuvat Michael Monroe, pehmoaino ja monet muut tähdet5.5.2026 10:02:00 EEST | Tiedote
Tapahtumatalossa konsertoivat esimerkiksi paluun tehnyt Risto, kulttiyhtye Guitar Wolf (JPN), internet-estetiikasta inspiroituva louna0nline, energinen Pete Parkkonen sekä Virve Rostin ja Freemanin luotsaama Menneisyyden vangit. Luvassa on myös yökerhoja aikuiseen makuun.
Uudistunut Tullikamari avaa ovensa syksyllä 2026 – ensimmäiset suosikkiartistien keikat julki13.4.2026 09:01:08 EEST | Tiedote
125-vuotiaan rakennuksen perusparannus valmistuu pian. Uuteen loistoon ehostetulla Tullikamarilla konsertoivat syksyllä muun muassa jazz-taivaan tähdet, rakastettu Apulanta, feministinen kollektiivi BÄMÄ ja 50-vuotista uraansa juhlistava Peer Günt.
Tavara-aseman ennätysvilkkaassa keväässä yli 80 tapahtumaa – nämä suosikkiartistit nähdään Tampereella11.12.2025 12:02:45 EET | Tiedote
Historiallisessa talossa keikkailevat esimerkiksi pop-duo emma & matilda, ikoninen Ismo Alanko, Norjan metallisuuruus Leprous, tuoreimmalta Vain Elämää -kaudelta tuttu Vesta ja Emma-ehdokkuuksia kahminut räppäri Ares. Myös kesäisen Uusi Tampereen ensimmäiset artistit ovat jo selvillä.
Tavara-aseman syksyssä yli 70 tapahtumaa – nämä tähtiartistit ja kansainväliset vieraat saapuvat Tampereelle!28.8.2025 11:01:12 EEST | Tiedote
Tapahtumatalossa nähdään muun muassa superbändi RODEO, legendaarinen Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, suosikkinäyttelijä Ronn Moss (USA), färsaarelainen laulaja Eivør (FRO) sekä voimansa yhdistävät AHTI ja HUGO. Tavara-aseman valloittaa myös uusi esittävien taiteiden tapahtuma Hehke.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme