EVA: SDP nousi työllisyyden ykköseksi – kokoomuksen talousote heikkenee
7.11.2026 06:01:00 EET | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote
SDP edistää suomalaisten mielestä eri puolueista ponnekkaimmin neljää kymmenestä politiikka-aiheesta, joita kansa painottaisi eniten seuraavalla hallituskaudella. Kokoomuksella on yhä eniten asiajohtajuuksia 34 aiheen listalla, mutta sen asema talousasioissa on heikentynyt huomattavasti, selviää EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.

EVA selvitti suomalaisten näkemyksiä 34 politiikan aiheesta ja siitä, minkä puolueen he uskovat edistävän kutakin asiaa ponnekkaimmin.
Työllisyyden parantaminen on noussut suomalaisten ylivoimaisesti suurimmaksi muutostoiveeksi seuraavalle hallitukselle. Viisi kuudesta (84 %) haluaa työllisyyden parantamiselle nykyistä enemmän painoa. Asian ponnekkaimpana edistäjänä pidetään nyt SDP:tä (29 %), joka on ohittanut kokoomuksen (18 %). Vuonna 2023 kokoomus oli vielä niukasti SDP:n edellä tämän aiheen ponnekkaimpana edistäjänä.
SDP johtaa myös terveydenhuollon kehittämisessä (35 %), vanhustenhoidon parantamisessa (34 %) ja koulutuksen rahoituksen lisäämisessä (27 %). Puolue hallitsee siten neljää kymmenestä eniten lisäpainotusta toivotusta aiheesta. Vuonna 2023 SDP johti kärkikymmenikön aiheista vain yhtä ja kokoomus viittä. Nyt kokoomuksella on kärkikymmenikössä kaksi ykkössijaa, jotka ovat energiantuotannon lisääminen ja talouskasvun kiihdyttäminen.
”Työllisyys on noussut suomalaisten hallitusohjelmatoiveiden kärkeen, mutta sen ponnekkaimmaksi edistäjäksi ei enää mielletä kokoomusta vaan SDP. Kokoomukselle tulos on hankala, sillä työllisyyden parantaminen oli yksi puolueen tärkeimmistä lupauksista ennen edellisiä eduskuntavaaleja”, sanoo analyysin kirjoittanut EVAn viestintäpäällikkö Mikko Laakso.
Kokoomuksen talousjohtajuus horjuu, vasemmistoliitto ohitti vihreät
Kokoomuksen etumatka talousasioissa on kaventunut selvästi. Valtion velkaantumisen pysäyttämisessä kokoomusta pitää ponnekkaimpana edistäjänä enää 30 prosenttia suomalaisista, kun vuonna 2023 osuus oli 51 prosenttia. Talouskasvun kiihdyttämisessä kokoomuksen osuus on pudonnut 60 prosentista 42 prosenttiin. Kokoomus on molemmissa edelleen ykkönen.
Perussuomalaiset on puolestaan vahvistanut asemaansa julkisten menojen leikkaamisen ajajana. Puolueen mainintaosuus on kasvanut 13 prosentista 24 prosenttiin. Puolue johtaa rikollisuuden ja jengiväkivallan torjunnassa sekä pakolaisten maahanmuuton hillitsemisessä.
Vasemmistoliitto on ohittanut vihreät viidessä maahanmuuttoon, kehitysyhteistyöhön ja vähemmistöjen asemaan liittyvässä kysymyksessä. Vihreiden kaksi jäljellä olevaa asiajohtajuutta koskevat ilmastonmuutoksen torjuntaa ja ympäristönsuojelusäädösten tiukentamista.
”Kokoomuksella on edelleen laajin asiajohtajuuksien kirjo, mutta SDP johtaa nyt useissa niistä kysymyksistä, joihin suomalaiset kaipaavat eniten muutosta. Vaalien kannalta olennaista ei ole vain se, kuinka monessa asiassa puolue on ykkönen, vaan myös se, kuinka tärkeiksi äänestäjät kokevat juuri nämä kysymykset”, Laakso sanoo.
Keskusta näyttäytyy suomalaisten silmissä yhden asian puolueena: se on ylivoimainen maaseudun ja syrjäalueiden ongelmien edistäjä (58 %), mutta sen mainintaosuus jää kaikissa muissa 33 kysytyssä politiikan aiheessa enintään kymmeneen prosenttiin.
Näin kysely tehtiin
Tulokset perustuvat 2 020 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 8.–22.9.2026. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen analyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy).
Aiheesta kertovan jutun saa julkaista saman aamun lehdessä, radiolähetyksessä tai televisiossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko LaaksoViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 383 9432mikko.laakso@eva.fiKuvat
Liitteet
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Työllisyyden parantaminen ykköstoive seuraavalle hallitukselle4.11.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset odottavat seuraavalta hallitukselta ennen kaikkea toimia työttömyyden vähentämiseksi. Viisi kuudesta suomalaisesta (84 %) toivoo työllisyyden parantamiselle nykyistä enemmän huomiota, selviää EVAn syksyn 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Ydinvoiman lisärakentamisella yhä enemmistön tuki – sukupuolten välillä suuri kuilu30.10.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten enemmistö pitää ydinvoiman lisärakentamista parhaana ratkaisuna sähköntuotannon lisäämiseksi. Ydinvoiman suosio on kuitenkin hieman laskenut energiakriisin huippulukemista, ja miesten ja naisten suhtautumisessa on poikkeuksellisen suuri ero, selviää EVAn syksyn 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta
EVA: Enemmistö päättäisi puolustuksesta yhdessä Pohjoismaiden kanssa13.10.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suuri enemmistö haluaa tiivistää pohjoismaista yhteistyötä tuntuvasti. Yli puolet suomalaisista olisi valmis yhteispohjoismaiseen päätöksentekoon puolustuksessa ja rajavalvonnassa, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Lastensuojelussa jopa 500 miljoonan euron säästöpotentiaali7.10.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomen lastensuojelu nojaa poikkeuksellisen vahvasti kalliiseen laitoshoitoon. Jos laitoksiin sijoitettujen lasten osuus saataisiin Tanskan tasolle, julkinen talous voisi säästää vuosittain 350–500 miljoonaa euroa, arvioi EVA Fellow Jussi Pyykkönen tuoreessa EVA Analyysissä.
EVA: S2-opetuksesta luovuttava – maahanmuuttajaoppilaat nopeammin yhteisiin luokkiin3.10.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden erillisopetusta pitää vähentää tuntuvasti ja suomen kielen oppiminen siirtää nykyistä vahvemmin yhteisiin opetusryhmiin, esittää ekonomisti Sanna Kurronen EVAlle laatimassaan analyysissä. Kurronen luopuisi S2-opetuksesta ja muiden kuin kotimaisten kielten oman äidinkielen opetuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

