Heinäluoma: Hallituksen lyhytvuokrauksen rajoitusmalli muuttui rajusti valiokuntakäsittelyssä – tavoite epäonnistui täysin
5.11.2026 12:32:52 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen esitystä lyhytvuokrauksen sääntelystä. Heinäluoman mukaan ympäristövaliokunnan hyväksymä rajusti muuttunut ratkaisu vie kuntien nykyisiä oikeuksia rajoittaa lyhytvuokrausta ja on siten jopa hallituksen alkuperäisen tavoitteen vastainen.

– Lyhytvuokraus on tullut jäädäkseen, eikä sitä pidä kieltää. Tarvitsemme kuitenkin pelisäännöt, joilla oman tyhjän asunnon joustava vuokraaminen on mahdollista, mutta samalla turvataan ihmisten asumisrauha, kohtuuhintaisten asuntojen saatavuus ja ammattimaisen majoitustoiminnan edellytykset, Heinäluoma sanoo.
Hallituksen alkuperäisessä esityksessä asuntoa olisi voinut lyhytvuokrata enintään 90 päivää vuodessa, minkä jälkeen toiminta olisi edellyttänyt käyttötarkoituksen muutosta koskevan rakentamisluvan hakemista. Perustuslakivaliokunnan lausunnon vuoksi esitystä muutettiin valiokuntakäsittelyn aikana merkittävästi.
Ympäristövaliokunnan nyt hyväksymässä mallissa asuntoa voi lyhytvuokrata 90 päivää vuodessa ilman, että toimintaa pidetään käyttötarkoituksen olennaisena muutoksena. Vasta tämän rajan ylittymisen jälkeen luvanvaraisuutta arvioitaisiin tapauskohtaisesti. Tämä siis heikentää kuntien nykyisiä mahdollisuuksia rajoittaa lyhytvuokrausta.
Heinäluoman mukaan ratkaisu ei selkeytä nykytilaa, vaan käytännössä vahvistaa laissa oikeuden vähintään 90 päivän lyhytvuokraukseen ilman kunnan mahdollisuutta puuttua toimintaan.
– Tässä on esityksen keskeinen ongelma. Nyt lakiin ollaan kirjaamassa 90 päivän jakso, jonka aikana lyhytvuokrausta ei voitaisi pitää olennaisena käyttötarkoituksen muutoksena. Sallituksi voisi siten tulla myös sellainen toiminta, johon nykyisen tapauskohtaisen arvioinnin perusteella olisi mahdollista puuttua, Heinäluoma toteaa.
Valvonta uhkaa jäädä tehottomaksi
Heinäluoma pitää myös ehdotettua valvontaa riittämättömänä. Mallissa lyhytvuokrauspäivien seuranta perustuisi pitkälti asunnon haltijan itse pitämiin muistiinpanoihin, jotka olisi pyydettäessä annettava rakennusvalvontaviranomaiselle.
– Ei ole uskottavaa säätää vuorokausirajoista, jos samalla ei rakenneta toimivia keinoja niiden valvomiseen. Viranomaisilla täytyy olla tosiasiallinen mahdollisuus saada tieto siitä, miten paljon asuntoa lyhytvuokrataan, Heinäluoma sanoo.
Oppositio jätti hallituksen esitykseen yhteisen vastalauseen, jossa esitetään, että valtioneuvosto valmistelee viivytyksettä uuden esityksen, jolla selkeytetään lyhytvuokrauksen oikeustilaa, mahdollistetaan nykyistä tehokkaampi puuttuminen haittoihin sekä vahvistetaan asukkaiden oikeutta häiriöttömään asumiseen ja kohtuuhintaisten asuntojen saatavuutta.
Yhteyshenkilöt
Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807eveliina.heinaluoma@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen jätti toimenpidealoitteen: Tikkaukseen tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksiralli!5.11.2026 11:55:00 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on jättänyt tänään torstaina (5.11.) toimenpidealoitteen Iisalmen ja Varkauden yöpäivystysten sekä aamu- ja iltapäivystysten lakkautusten ja heikennysten peruuttamiseksi. Toimenpidealoite on kansanedustajan valtiopäivätoimi, jolla patistetaan hallitusta ryhtymään toimiin. – Eihän voi olla järkevää, että pelkästään jopa vain tikkausta vaativa toimenpide vaatii tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksirallin. Ja vielä paikkakunnilta, joissa teollisuutta pyörii kolmessa vuorossa. Ja pahimmillaan suma seisoo Kuopiossa ja sen päivystys tukkeutuu, jyrähtää Suhonen ja patistaa Orpo–Purran hallitusta toimiin.
SDP:n Paula Werning: Missä todellisuudessa ministeri Rydman elää? Sairaalalaskut päätyvät ulosottoon, mutta ministeri vähättelee ihmisten hätää4.11.2026 14:01:40 EET | Tiedote
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) arvostelee kovin sanoin sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin puheita siitä, ettei raha estä ihmisiä hakeutumasta hoitoon. Werningin mukaan ministerin väitteet osoittavat hämmästyttävää vieraantumista tavallisten suomalaisten arjesta. Samaan aikaan kun Orpon hallitus on korottanut terveydenhuollon asiakasmaksuja rajusti ja valmistelee uusia korotuksia, yhä useampi suomalainen kamppailee hoitokulujensa kanssa.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen esitys palkkatasa-arvosta jäi erittäin puutteelliseksi4.11.2026 11:21:45 EET | Tiedote
– Naisten ja miesten epätasa-arvoiseen palkkaukseen puuttuminen on ehdottoman tärkeää, mutta hallituksen esitys jää erittäin puutteelliseksi, koska se ei täytä edes EU:n palkka-avoimuusdirektiivin vähimmäisvaatimuksia, summaa työ- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Lauri Lyly (sd.). Valiokunnan demariryhmä esittää lakiin selkeitä korjauksia, jotka edistäisivät sukupuolten välisen palkkatasa-arvon toteutumista hallituksen esittämää tehokkaammin.
SDP:n Seppo Eskelinen: Maakunnan laaja edunvalvonta tuotti tulosta4.11.2026 10:11:48 EET | Tiedote
-On hyvä, että maakuntalentojen ja saavutettavuuden tärkeys vihdoin ymmärrettiin, kun Finnair ilmoitti tänään, että lennot Joensuuhun jatkuvat markkinaehtoisesti vuodesta 2028 nykyisen ostopalvelusopimuksen jälkeen, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Pia Viitanen: SDP ei korota pieni- ja keskituloisten verotusta eikä leikkaa heidän eläkkeistään4.11.2026 09:56:55 EET | Tiedote
Pia Kauma antoi SDP:n kansanedustaja Pia Viitasen mukaan väärän todistuksen kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa eduskunnan välikysymyskeskustelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


