Sähkön hintakriisituki on kohdennettava oikeaan tarpeeseen
5.11.2026 16:33:05 EET | Energiateollisuus ry | Tiedote
Hallitus esittää säädettäväksi lakia, joka luo puitteet sähkön vähittäismyynnin hintasääntelylle mahdollisen sähkön hintakriisin aikana. Energiateollisuus ry ei pidä sähkölaskujen kautta jaettavaa tukea toimivana vaan ehdottaa keskitettyä, valtionhallinnon kautta toteutettavaa menettelyä
Hallituksen lakiehdotuksen tavoitteena on helpottaa kuluttajien asemaa mahdollisessa pitkäkestoisessa sähkön hintakriisissä. Lakiehdotus liittyy Euroopan unionin sähkömarkkinamallia koskevaan sääntelykokonaisuuteen. Energiateollisuus ry kannattaa varautumista vakaviin sähkömarkkinakriiseihin ja kotitalouksien suojaamista poikkeustilanteissa, mutta ei pidä hallituksen esittämää sähkölaskujen kautta jaettavaa tukea toimivana. Hallituksen esityksen mukainen sähkölaskujen kautta toteutettava hintatuki ei kohdistuisi aidosti tukea tarvitseville. Malli olisi heikosti kohdennettu ja siten valtiontalouden kannalta turhan kallis. Tukea päätyisi myös sellaisille, jotka pärjäisivät hyvin ilmankin.
On myös kohtuutonta edellyttää, että kymmenet sähkönmyyjät rakentaisivat omiin laskutusjärjestelmiinsä tarvittavat muutokset valmiiksi joskus mahdollisesti syntyvään tarpeeseen. Malli aiheuttaisi sähkönmyyjille turhia kustannuksia ja kassavirtariskejä. Sen sijaan olisi järkevämpää rakentaa valtionhallintoon yksi, keskitetty järjestelmä.
– Kriisiajan tuen tulee olla tarkasti kohdennettu ja markkinoita mahdollisimman vähän häiritsevä. Välttämättömän energian saatavuus tulisi turvata ensisijaisesti sosiaalipoliittisin keinoin – ei sähköyhtiöiden toteutettamalla raskaalla tukimallilla, toteaa Energiateollisuus ry:n johtava asiantuntija Riina Heinimäki.
Valtiovarainministeriön työryhmän pohtima kriisi- ja häiriötilanteen korvaustoiminnon malli olisi huomattavasti nyt esitettyä toteutustapaa toimivampi ja kustannustehokkaampi. Sellainen voisi olla tarpeen muunkinlaisiin tilanteisiin, kuten polttoaineita koskeviin hintakriiseihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka SalomaajohtajaSähkömarkkinat
Puh:+358 500 324 486pekka.salomaa@energia.fiRiina Heinimäkijohtava asiantuntijaMarkkinat ja asiakkuudet
Puh:+358 50 381 6131riina.heinimaki@energia.fiEnergiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että Suomi saavuttaa energiamurroksen Euroopan mestaruuden.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Teollisuuden kasvu ei vielä näy — syyssateet lisäsivät vesisähkön tuotantoa27.10.2026 13:19:21 EET | Tiedote
Sähkönkäyttö kasvoi syyskuussa vajaat kaksi prosenttia. Kuukauden aikana vesisähköä tuotettiin 75 prosenttia enemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Vesisähköllä katettiin viidennes kuukauden sähköntarpeesta. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n sähkötilastoista.
Porvoon Energian Måns Holmbergistä Energiateollisuus ry:n uusi puheenjohtaja20.10.2026 17:30:00 EEST | Tiedote
Energiateollisuus ry valitsi hallituksensa puheenjohtajaksi Porvoon Energian toimitusjohtajan Måns Holmbergin Tampereella järjestetyssä liittokokouksessa 20. lokakuuta. Holmberg seuraa tehtävässään Turku Energian toimitusjohtajaa Timo Honkasta.
Energiateollisuus esittää toimia sähköverkkojen riittävyyden turvaamiseksi1.10.2026 08:49:45 EEST | Tiedote
Suomen sähköverkkojen riittävyys voidaan turvata toimimalla määrätietoisesti. Energiateollisuus esittää toimenpiteitä, joilla Suomi voi säilyttää sähköverkkojen tuoman strategisen kilpailuedun, vauhdittaa teollisia investointeja ja vahvistaa energiaturvallisuutta.
Elpyvä talouskasvu vetäisi elokuun sähkönkäytön kasvuun25.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Sähkönkäyttö kasvoi elokuussa reilut kolme prosenttia. Talouskasvun merkit näkyvät jo sähkötilastoissa — tosin vielä heikkoina henkäyksinä. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n sähkötilastoista.
Sähköverkkoyhtiöiden valitus valvontamenetelmämuutoksista etenee korkeimpaan hallinto-oikeuteen24.9.2026 13:22:38 EEST | Tiedote
Sähköverkkoyhtiöt valittavat korkeimpaan hallinto-oikeuteen kesken valvontajaksoa tehtyjä valvontamenetelmämuutoksia koskevassa asiassa. Energiateollisuus ry pitää asian arviointia tärkeänä sääntelyn ennakoitavuuden turvaamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme