STTK ry.

Valmiuslain tasapaino on korjattava eduskunnassa

5.11.2026 14:24:09 EET | STTK ry. | Tiedote

Jaa

Valmiuslain kokonaisuudistus on tarpeen, koska yhteiskunnan on pystyttävä toimimaan kriiseissä. Uudistus ei kuitenkaan saa tapahtua työntekijöiden oikeuksien ja oikeusturvan kustannuksella. Lain puutteet tulee korjata eduskuntakäsittelyssä.

Henkilö pukutakissa seisoo kiiltävän puupöydän ääressä, käsi ojennettuna selittävään eleeseen, pöydällä asiakirja, taustalla ikkuna.
Valmiuslain kokonaisuudistus on tarpeen, koska yhteiskunnan on pystyttävä toimimaan kriiseissä.

Hallituksen esitys uudesta valmiuslaista siirtyy eduskunnan käsiteltäväksi. STTK kannattaa lain uudistamista, mutta katsoo esityksen jättävän työntekijöiden oikeudet ja oikeusturvan liian heikolle suojalle.  

Eduskunnan on korjattava esityksen puutteet, jotta yhteiskunnan kriisinkestävyys voidaan turvata laiminlyömättä työntekijöiden perusoikeuksia. 

Uusi valmiuslaki antaisi työnantajille huomattavasti nykyistä laajemmat mahdollisuudet poiketa normaaliolojen säännöksistä. Työnantaja voisi poiketa muun muassa työaikaa, lepoaikoja, vuosilomia, työntekopaikkaa ja irtisanomisaikaa koskevista säännöksistä sekä työehtosopimuksen määräyksistä.

– Valmiuslain uudistaminen on tärkeää, koska yhteiskunnan on pystyttävä toimimaan myös vakavissa kriiseissä. Nykyinen lakiesitys ei kuitenkaan ole tasapainossa työntekijöiden ja työnantajien välillä. Työntekijöiden oikeuksia ei saa rajoittaa enempää kuin on aivan välttämätöntä, edunvalvontajohtaja Minna Ahtiainen korostaa. 

STTK pitää välttämättömänä, että työnantajaa velvoitetaan ilmoittamaan työsuojeluviranomaiselle aina, kun se poikkeaa normaaliolojen säännöksistä. Yhtä tärkeää olisi velvoittaa työnantajaa arvioimaan säännöllisesti, onko poikkeukselle edelleen tarvetta.

Kulujen korvaaminen ja seuraamukset puuttuvat 

STTK esittää, että laissa säädetään selkeästi työntekijälle aiheutuvien ylimääräisten kustannusten korvaamisesta silloin, kun työnantaja käyttää valmiuslain mukaisia poikkeusvaltuuksia.  

– Kustannukset eivät saa jäädä työntekijän tai tämän perheen maksettaviksi. Näistä asioista ei myöskään kuulu neuvotella poikkeustilanteessa, vaan niiden on oltava ennalta selvät, Ahtiainen toteaa. 

STTK vaatii myös seuraamuksia tilanteisiin, joissa työnantaja käyttää valmiuslain antamia valtuuksia perusteettomasti. Työntekijällä tulisi olla oikeus hyvitykseen, jos työnantaja käyttää valtaansa väärin poikkeusoloissa. 

– Korona-aikana nähtiin tilanteita, joissa työntekijöiden oikeuksia rajoitettiin perusteettomasti ilman, että työnantajalle seurasi siitä mitään. Jos työnantajalle annetaan poikkeusoloissa merkittävää valtaa puuttua työntekijöiden oikeuksiin, on vallan väärinkäytöstä seurattava myös todellinen vastuu, Ahtiainen toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

80 vuotta oikeudenmukaisen työelämän puolesta

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.

Työskentelemme tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja turvallisen työelämän puolesta yhdessä jäsenliittojemme kanssa. Visiomme on oikeudenmukainen työelämä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye