Velkajarruvetäjä tapasi IMF:n – "Suomi hoitaa asiansa"
5.11.2026 14:38:26 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen tapasi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n Suomen maalausuntoa valmistelevan delegaation.

IMF:n neuvottelukunta ja Valkonen keskustelivat erityisesti Suomen talouden näkymistä ja uudesta finanssipolitiikan mekanismista ja talouden tilanteesta.
–Valtion velkaantuminen on liian nopeaa, mutta korostin IMF:lle, että Suomi hoitaa asiansa. Tilanteen vakavuudesta on laaja yhteisymmärrys. Velkajarrusopimuksen tehokas toimeenpano on elintärkeää. Urakka on suuri mutta tehtävissä, Valkonen korostaa.
Kansainvälinen valuuttarahaston tehtävänä on edistää jäsenmaidensa talouskehitystä ja rahoitusmarkkinoiden vakautta. IMF seuraa jäsenmaidensa talouskehitystä tekemällä konsultaatioita jäsenmaissa yleensä vuosittain. Kahdenvälisen seurannan lisäksi IMF:n toiminnassa keskeisellä sijalla on maailmantalouden kehityksen seuranta. IMF:llä on 190 jäsenmaata.
Maalausuntoa laatiessaan IMF:n edustajat käyvät noin kahden viikon ajan tiiviitä keskusteluja Suomen taloudesta ja rahoitusmarkkinoista eri tahojen kanssa. IMF:n pyrkii tunnistamaan maissa sellaisia heikkouksia, jotka voivat aiheuttaa rahoitusmarkkinoiden tai reaalitalouden epävakautta ja antaa suosituksia näihin liittyen.
Vierailunsa lopuksi IMF pitää tiedotustilaisuuden ja esittelee loppulausuntonsa (Concluding Statement) Suomen tilanteesta perjantaina 13.11. kello 14. Tällä konsultaatiokierroksella valuuttarahasto tutkii erityisesti Suomen julkista taloutta ja valmistelee erillistä raporttia julkisten menojen sopeutusvaihtoehdoista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville ValkonenEduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sammallahti: Suomalaisilla pitää olla oikeus ansaita lisätuloja omalla asunnollaan5.11.2026 15:07:50 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti pitää ympäristövaliokunnan tänään hyväksymää lyhytvuokrausta koskevaa mietintöä tärkeänä asunnonomistajien oikeuksien ja naapureiden asumisrauhan kannalta. Uudistuksen tavoitteena on, että suomalaiset tietävät nykyistä paremmin, milloin ja millä ehdoilla asuntoa saa lyhytvuokrata.
Kokoomuksen Kilpi: Markkinaehtoisten maakuntalentojen paluu on voitto koko Suomelle4.11.2026 12:24:12 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Marko Kilpi iloitsee Finnairin päätöksestä aloittaa kaupalliset lennot Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kemiin ja Kokkolaan. Lennot alkavat helmikuun 2028 lopussa, kun valtion nykyinen ostoliikennekausi päättyy.
Ministeri Ikonen haluaa Etelä-Karjalan mallin koko Suomeen – apua soten maksuvaikeuksiin ennen ulosottoa3.11.2026 15:35:32 EET | Tiedote
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) haluaa hyvinvointialueiden puuttuvan asiakkaiden maksuvaikeuksiin nykyistä aikaisemmin. Hän nostaa Etelä-Karjalan mallin esimerkiksi koko Suomelle ja haluaa myös siirtää asiakasmaksukaton seurannan pois asiakkaan vastuulta.
Kokoomuksen Heinonen: Työn verotus kevenee ja verotulot kasvavat – tätä Suomi tarvitsee3.11.2026 14:34:57 EET | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan jäsen, kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen iloitsee verotulojen kasvusta samaan aikaan, kun hallitus keventää työn verotusta. Tammi–syyskuussa Verohallinto keräsi veroja lähes 66 miljardia euroa eli yli 2,3 miljardia euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua oli 3,7 prosenttia.
Kokoomuksen Kauma: Sdp:n kaavailemat massiiviset veronkorotukset heikentäisivät entisestään ihmisten kykyä selviytyä arjen kustannuksista3.11.2026 14:27:16 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma arvostelee SDP verolinjaa eduskunnan välikysymyskeskustelussa arjen kustannuksista. Kauman mukaan opposition esittämät veronkiristykset uhkaisivat osua myös tavallisiin palkansaajiin, joiden toimeentulosta SDP kertoo olevansa huolissaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme