KOFF Jouluoluen matka pellolta pöytään alkaa Nordanskogin tilalta Inkoosta
5.11.2026 15:23:43 EET | Oy Sinebrychoff Ab | Tiedote
Vuodesta 1987 valmistetun Suomen vanhimman ja suosituimman jouluoluen mallasohra on viljelty Nordanskogin tilalla Tähtelän kylässä Inkoossa. Tämänkin vuoden KOFF Jouluoluen mallasohran voi jo 18. kerran jäljittää pellolleen. Kuten jo vuodesta 2021 mallasohra on viljelty uudistavan viljelyn menetelmiä käyttäen tavoitteena parantaa maan kasvukuntoa, lisätä hiilensidontaa ja tukea luonnon monimuotoisuutta.

Nordanskogin tilaa pitävät Christian Nyholm ja poikansa Gustav Nyholm. Tila on ollut suvulla vuodesta 1932 ja kasvanut Nyholmien hallussa kymmenistä satoihin hehtaareihin.
Tilalla viljellään mallasohran lisäksi muun muassa syys- ja kevätvehnää, kevätrapsia ja palkokasveja. KOFF Jouluolueen kasvatettu mallasohra on lajikkeeltaan Vanille. Tämän vuoden jouluoluen mallasohran kannalta sää oli viime vuonna erinomainen – Christian Nyholmin mukaan paras sitten hänen aloitettuaan viljelijänä vuonna 1989.
KOFF Jouluoluen viljelijä on valittu mallastaja Viking Maltin sopimusviljelijöistä. Mallasohran matkan voi näin jäljittää pellosta pöytään. Viking Maltin suorittaman arvioinnin lisäksi Baltic Sea Action Group (BSAG) auditoi tilan toiminnan uudistavien viljelykäytänteiden näkökulmasta. Auditoinnissa ja arviossa tarkastellaan muun muassa tilan viljelyä, maan kasvukuntoa, monipuolista viljelykiertoa, maan kasvipeitteisyyttä, luonnon monimuotoisuutta ja lannoitusta. Tärkeää on, että kaikki resurssit, jotka peltoon laitetaan, saadaan sieltä myös takaisin.
Käytännössä uudistavan viljelyn menetelmillä tarkoitetaan sitä, että hyvän sadon lisäksi tavoitellaan maaperän kasvukunnon parantamista, luonnon monimuotoisuuden ja maan hiilivaraston kasvua sekä toimivaa vesitaloutta. Kaikkiin näihin tavoitteisiin tähdätään tilannetajuisesti, toisin sanoen kunkin tilan tarpeet ja mahdollisuudet huomioiden, tuotantotavasta ja -suunnasta riippumatta.
”Me teemme kaiken maaperä edellä välttäen kaikkea turhaa muokkaamista. Kerääjäkasvit keräävät pelloilla hiiltä, ja ohrasatojen välillä viljellään apilaa kiertoviljelynä. Ääriolosuhteet Suomen ilmastossa ovat lisääntyneet. Välillä voi sataa viikkoja, välillä on viikkojen kuiva jakso. Silloin kun maan rakenne on kunnossa, niin se kestää myös paljon paremmin nämä sään ääriolosuhteet kuten pitkiä kuivia jaksoja, helteet ja kovat rankkasateet”, kertoo viljelijä Gustav Nyholm.
”Meillä uudistavan viljelyn menetelmiä on käytetty jo vuodesta 1995, eli tapa viljellä uudistavasti on meille hyvin tuttu. Tilamme on ollut mukana myös jo viidessä WWF:n luonnon monimuotoisuutta edistävässä projektissa, joissa on muun muassa rakennettu kosteikkoja ja luotu laskeutusaltaita Ingarskilanjoen alueella”, viljelijä Christian Nyholm sanoo.
” Nyholmin tilalla isä ja poika viljelevät sukutilaa yhdessä. He ovat hyödyntäneet uudistavan viljelyn menetelmiä jo pitkään, mutta alan kehitystä seurataan silti tiiviisti ja toimintaa kehitetään jatkuvasti. Myös pellon kasvukunnosta halutaan Nyholmeilla pitää hyvää huolta. Kun pellot ovat hyvässä kunnossa, niistä saadaan satoa nyt ja tulevaisuudessa. Samalla pidetään huolta siitä, että ravinteet pysyvät pellossa kasvien käytössä”, kertoo Baltic Sea Action Groupin yritysyhteistyön asiantuntija Sofia Seivo.
Sinebrychoffin tavoitteena on lisätä mallasohrahankintoja siten, että maatiloilla käytetään yhä enemmän uudistavan viljelyn menetelmiä. Vuoteen 2032 mennessä tavoitteena on, että 50 % mallasohrahankinnoista perustuu uudistavan maatalouden käytäntöihin. Vuonna 2026 mallasohraviljelyn uudistavat menetelmät kasvattavat osuutta edelliseen vuoteen verrattuna.
”Uudistavalla viljelyllä on merkittävä rooli strategiassamme ja vastuullisuustyössämme. Sinebrychoff on edelläkävijä, joka muuttuvassa toimintaympäristössä haluaa esitellä ruoantuotannon arvoketjussa uudistavia toimintatapoja, jotka mahdollistavat viljelijälle myös paremman taloudellisen kannattavuuden. Nordanskogin tilan mallasohran uudistavat viljelymenetelmät ja vesien hallintaan rakennetut kosteikot innostavat edelleen kehittämään omaa vastuullisuustyötämme Sinebrychoffilla”, kertoo Sinebrychoffin ympäristökoordinaattori Hanna Palomäki.
KOFF Jouluolut tuotiin ensimmäisen kerran markkinoille vuonna 1987. Se on kullanruskea, pehmeä ja täyteläinen wieniläistyylinen lager. Tummaksi paahdettu ohramallas ja Saaz-humala tuovat olueen joulun aromeja. KOFF Jouluolut on saatavilla lasipullossa ja tölkissä 4,5 % vahvuisena, matkustajaliikenteessä laivoilla myynnissä on myös 6,0 % versio.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo MikkolaviestintäpäällikköSinebrychoff
Puh:+358408307176timo.mikkola@sff.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, 1664, Carlsberg, Brooklyn Brewery, Battery Energy Drink, Monster Energy, Crowmoor, Somersby ja Coca-Cola-yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite. Konsernin yhteinen kestävän kehityksen ohjelma Brewing Tomorrow sisältää neljä pääpilaria: Vähemmän hiiltä, Huolehditaan luonnosta, Inspiroiva valikoima ja Voimavarana ihmiset. Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Käymme parempaan huomiseen.
🌐 sinebrychoff.fi 🔗 LinkedIn: Sinebrychoff 📸 Instagram: Sinebrychoff1819 ℹ️ kohtuullisesti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oy Sinebrychoff Ab
Koko halli sjungaa! – Huippusuosittu kulttuurispektaakkeli Red Classics lokakuussa Nordiksella24.9.2026 10:21:42 EEST | Tiedote
Red Classics -erikoistapahtuma järjestetään Helsingin jäähallilla lauantaina 10.10.2026 HIFK-KalPa-ottelun yhteydessä jo viidettä kertaa. Sinebrychoffin ja HIFK:n yhteistyötä juhlistava kulttuurispektaakkeli yhdistää livemusiikin ja lätkän.
Battery Sugar Free Exotic Fruits – eksoottisen herkullinen energiajuomauutuus22.9.2026 12:16:20 EEST | Tiedote
Battery Energy Drink -energiajuoman syksyn kolmannessa uutuudessa maistuvat eksoottiset hedelmät. Uutuus on kausituote, joka on saatavilla syys- ja talvikauden ajan.
Sinebrychoffin juomauutuuksissa hehkuvat hedelmät ja syksyn sävyt10.8.2026 09:40:13 EEST | Tiedote
Loppukesästä ja alkusyksystä Sinebrychoff esittelee kuusi juomauutuutta ja tuo taas tarjolle joulun ja loppuvuoden sesongin juhlaoluet. Täydet tiedotteet uutuuksista löytyvät Sinebrychoffin verkkosivujen uutisista https://www.sinebrychoff.fi/newsroom/ ja alla olevista linkeistä.
Brooklyn Brewery tuo Suomeen maailmalla arvostetun turvallisen tilan sertifikaatin – ”Tehokas työkalu yhdenvertaisuuden edistämiseen”19.5.2026 13:13:38 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaislähtöinen SIGBI-sertifikaatti on käytössä vain kolmessa muussa Euroopan maassa. Suomeen sertifikaatin tuo yksi Sinebrychoffin rakastetuimmista brändeistä, Brooklyn Brewery. Ensimmäisinä sertifikaatin ovat suorittaneet Tavastia, Bottan ravintolat ja Valkoinen Sali.
Sinebrychoffin kestävän kehityksen raportti 2025: Crisp siivitti alkoholittomien oluiden kasvua, juomanvalmistuksen vedenkäyttö ennätystehokasta23.3.2026 15:43:21 EET | Tiedote
Sinebrychoffin järjestyksessään 17. kestävän kehityksen raportti on julkaistu. Vuoden 2025 katsaus paljastaa muun muassa, että Sinebrychoffin alkoholiton olut Crisp jatkoi kasvuaan, jota oli peräti 30 %. Sinebrychoffin juomien arvoketjun hiilijalanjälki on vähentynyt edelliseen vuoteen verrattuna noin seitsemän prosenttia. Myös juomanvalmistuksen vedenkäyttö oli ennätystehokasta, 2,07 litraa per valmis tuotantolitra.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



