Ennallistamissuunnitelma askel oikeaan suuntaan – kustannukset yhä valtavat

5.11.2026 15:19:48 EET | Metsäteollisuus ry | Tiedote

Jaa

Metsäteollisuus pitää hyvänä, että Suomen kansallisessa ennallistamissuunnitelmassa hyödynnetään EU-asetuksen sallimaa kansallista liikkumavaraa ja toimeenpano sidotaan käytettävissä olevaan rahoitukseen sekä ennen kaikkea vapaaehtoisuuteen. Suunnitelman kustannukset ovat silti erittäin suuret, eikä vaikutuksia esimerkiksi puun saatavuuteen, investointeihin, vientiin ja työllisyyteen ole arvioitu riittävästi. Määritelmien puute ja mahdollinen epäselvyys aiheuttavat merkittävän riskin harmaalle suojelulle.

Valtioneuvosto päätti tänään 5.11. Suomen suunnitelmaluonnoksen lähettämisestä komissiolle. Kyse on vasta luonnoksesta, jota täydennetään komission palautteen jälkeen ennen lopullisen suunnitelman valmistumista vuonna 2027.

Metsäteollisuus pitää hyvänä, että valtioneuvosto linjaa suunnitelman perustuvan kustannustehokkaisiin ja kansantaloudellisesti kestäviin ratkaisuihin. Päätöksen mukaan asetuksen toimeenpano toteutetaan valtiontalouden kehysten puitteissa ja toimenpiteiden laajuus, ajoitus ja kohdentaminen sovitetaan käytettävissä olevaan rahoitukseen. Ensisijaisina keinoina käytetään vapaaehtoisuuteen perustuvia ohjelmia, markkinaehtoisia kannustimia ja olemassa olevia tukijärjestelmiä.

– Ennallistamista pitää tehdä luonnon kannalta vaikuttavasti, mutta samalla taloudelliset realiteetit tunnistaen. Nyt tehty suunnitelma antaa pohjan hyödyntää kansallista metsäosaamistamme ja asetuksen tarjoamaa liikkumavaraa täysimääräisesti, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki sanoo.

Työryhmä arvioimaan vaikutuksia

Metsäteollisuus pitää hyvänä myös luonnontilaisia ja luonnontilaisen kaltaisia metsiä eli niin sanottuja boreaalisia luonnonmetsiä koskevaa linjausta. Nykyistä määritelmää käytetään vain Natura-alueilla.

Talousmetsiä koskeva boreaalisen luonnonmetsän määritelmä tarkennetaan vielä valtioneuvoston asettamassa työryhmässä. Sen tehtävänä on tarkastella ennallistamisen eri vaihtoehtojen ekologisten vaikutusten lisäksi niiden juridisia, taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia, mukaan lukien vaikutukset metsätalouteen ja maanomistajiin. Työssä huomioidaan Suomen kaltaisten jäsenmaiden, erityisesti Ruotsin, ratkaisut.

– On äärimmäisen tärkeää, että talousmetsiä koskevat määritelmät tehdään selkeiksi ja hyödynnetään EU-asetuksen sallima liikkumavara täysimääräisesti. Epäselvät määritelmät ovat omiaan muodostamaan riskin harmaalle suojelulle. Luonnon monimuotoisuutta voidaan vahvistaa ilman tarpeettomia rajoituksia metsien kestävälle käytölle, Lehtomäki toteaa.

Miljardiluokan kustannuksia ei pidä sellaisenaan hyväksyä

Positiivisista linjauksista huolimatta ennallistamisen kustannukset ovat muodostumassa erittäin suuriksi. Suunnitelman toteuttamisen kokonaiskustannuksiksi vuosille 2026–2050 arvioidaan noin 1,2 miljardia euroa vuodessa, josta valtiolle kohdistuviksi kustannuksiksi arvioidaan noin 900 miljoonaa euroa vuodessa.

Metsäteollisuuden mielestä jatkovalmistelussa on myös arvioitava välittömien kustannusten lisäksi nykyistä perusteellisemmin vaikutukset puun saatavuuteen, investointeihin, vientiin, työllisyyteen ja aluetalouteen.

Metsäteollisuus hankkii noin 95 prosenttia käyttämästään puusta kotimaasta. Ala työllistää Suomessa suoraan ja välillisesti noin 166 500 ihmistä, tuo 12,5 miljardin euron vientitulot ja kerryttää lähes neljä miljardia euroa verotuloja.

Metsäbiotalouden tiedepaneelin arvion mukaan ennallistaminen voisi vähentää puun saatavuutta 3,5–17 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja pienentää metsäsektorin arvonlisäystä 370–1 800 miljoonaa euroa vuodessa. Tästä syystä talousmetsissä tehtävät ennallistamistoimet tulee suunnitella kustannustehokkaiksi.

– Suunnitelma on nyt paremmalla uralla, mutta työ ei ole valmis. Suomen on löydettävä ratkaisut, joilla luonnon monimuotoisuutta vahvistetaan kustannustehokkaasti ilman tarpeettomia haittoja puun saatavuudelle ja metsäteollisuuden kilpailukyvylle. Nämä vaikutukset on arvioitava huolella ennen ennallistamisen toimeenpanoa, Lehtomäki summaa.

Lisätiedot:

Paula Lehtomäki, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, paula.lehtomaki (a) forestindustries.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Puukauppa vilkastui kolmannella neljänneksellä6.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat heinä-syyskuussa puuta yksityismetsistä 5,4 miljoonaa kuutiota. Ostomäärä oli 13 prosenttia suurempi kuin vuoden 2025 vastaavalla ajanjaksolla. Viiden edellisvuoden vastaavan ajankohdan keskiarvoon verrattuna puukauppa jäi kuitenkin reilun viidenneksen pienemmäksi. Kolmannella vuosineljänneksellä kuitupuun ostomäärä oli 2,5 miljoonaa kuutiota ja tukkipuun 2,2 miljoonaa kuutiota. Viiden edellisvuoden keskiarvoon verrattuna kuitupuun ostot jäivät hieman yli neljänneksen ja tukkipuun ostot vajaan kolmanneksen pienemmiksi. ‍Kantohinnat pysyivät korkealla tasolla Kantohinnat säilyivät heinä-syyskuussa pääosin edellisneljänneksen tasolla. Mänty- ja kuusitukin sekä koivutukin hinnat pysyivät lähes ennallaan, kun taas kuitupuun kantohinta laski keskimäärin kaksi prosenttia edellisestä neljänneksestä. Kantohinnat ovat kuitenkin edelleen korkealla tasolla. Mänty- ja kuusitukin hinnat ovat 15–16 prosenttia korkeammat kuin vuonna 2022 keskimäärin. Koivut

Kutsu: webinaari suometsien vesienhallinnasta 15.10.202623.9.2026 11:22:49 EEST | Kutsu

Suometsillä on merkittävä rooli puuntuotannon, ilmastotavoitteiden ja vesiensuojelun kannalta. Miten metsänomistaja tai metsäalan ammattilainen tunnistaa, milloin suometsän kuivatus on riittävä ja milloin toimenpiteitä tarvitaan? Näihin kysymyksiin vastataan Kohti uutta suometsätaloutta -koulutuswebinaarissa torstaina 15.10.2026 klo 9.00–10.30. Webinaarissa esitellään uusinta tutkimustietoa suometsien vesitaloudesta sekä käytännön ratkaisuista, joilla voidaan tukea metsien kasvua, vähentää vesistökuormitusta ja hillitä kasvihuonekaasupäästöjä. Koulutusten sisällöstä vastaavat Helsingin yliopiston metsätieteen asiantuntijat. Webinaari on suunnattu metsänomistajille, metsäalan ammattilaisille ja kaikille suometsien hoidosta kiinnostuneille. Aika: torstai 15.10.2026 klo 9.00–10.30 Paikka: verkkotapahtuma Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/suometsan-vesienhallinta-151026 Webinaari on osa Kohti uutta suometsätaloutta -hanketta, jonka tavoitteena on tuoda tutkimustietoa käy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye