DNA valittiin Lahden seudun tietoliikenne- ja puhepalveluiden toimittajaksi Päijät-Hämeen laajassa yhteishankinnassa – tekoälyavusteiset ratkaisut ja livetulkkaus tukevat saavutettavuutta
6.11.2026 09:00:00 EET | DNA Oyj | Tiedote
Lahden kaupunki on muiden yhteishankintaan osallistuneiden valtuuttamana hankintayksikkönä valinnut DNA:n Lahden seudun tietoliikenne- ja puhepalveluiden toimittajaksi. Yhteishankintaan osallistuvat kaikki Päijät-Hämeen kunnat sekä alueen kuntayhtymiä, julkisia toimijoita ja kuntien omistamia yhtiöitä, yhteensä 23 osallistujaorganisaatiota. Hankinta kattaa puhepalvelut, tietoliikennepalvelut sekä niihin liittyvät laajennusmahdollisuudet.

DNA toimittaa viestintä- ja tietoliikenneratkaisut Lahdelle ja 23 muulle julkiselle toimijalle Päijät-Hämeessä. Ratkaisu mahdollistaa myös uusia ominaisuuksia, kuten AI Tulkki -palvelun käyttöönoton.
"Kaupunkien, kuntien ja kuntayhtymien viestintäratkaisuilta vaaditaan samanaikaisesti luotettavuutta, helppokäyttöisyyttä ja kykyä vastata hyvin erilaisten käyttäjien tarpeisiin. Pitkä yhteistyömme Päijät-Hämeen alueella on antanut meille vahvan ymmärryksen asiakkaiden tarpeista ja toimintaympäristöstä. Tämänkaltaisissa kilpailutuksissa korostuu kyky yhdistää luotettavat peruspalvelut ja tulevaisuuden kehitysmahdollisuudet. AI Tulkki -palvelun mahdollistama livetulkkaus on hyvä esimerkki siitä, miten uutta teknologiaa voidaan hyödyntää konkreettisesti sujuvamman ja saavutettavamman asioinnin tukena", sanoo DNA:n viestintä- ja asiakaspalveluratkaisuista vastaava johtaja Mari Eklund.
”Haluamme tarjota asiakkaillemme ja henkilöstöllemme nykyaikaiset ja helppokäyttöiset työvälineet sekä varmistaa, että kuntalaiset saavat palvelua mahdollisimman sujuvasti erilaisissa asiointitilanteissa. DNA:n tarjoama kokonaisuus tukee näitä tavoitteita ja antaa meille mahdollisuuden kehittää viestintäpalvelujamme pitkäjänteisesti samalla hyödyntäen modernia teknologiaa”, sanoo Lahden kaupungin tietohallintojohtaja Marko Monni.
Lisätietoja medialle:
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Yhdessä katsomme turvallisempaan ja älykkäämpään tulevaisuuteen. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. Asiakkaamme ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteiden verkkojen liittymäasiakkuutta. Meidät on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 1 128 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Jatkossa DNA:n asiakkaat voivat maksaa laitehankinnat korottomasti ja kuluttomasti Klarnalla3.11.2026 08:45:00 EET | Tiedote
DNA uudistaa laitehankintojen maksuaikaratkaisuaan marraskuussa. Asiakkaat voivat jatkossakin hankkia DNA:lta esimerkiksi älypuhelimia, tabletteja ja muita laitteita jopa kolmen vuoden korottomalla ja kuluttomalla maksuajalla. Muutoksen jälkeen kuluttajaluoton myöntää Klarna, ja DNA maksaa luoton korot ja kulut asiakkaan puolesta.
DNA customers will be able to pay for device purchases interest-free and without fees through Klarna3.11.2026 08:45:00 EET | Press release
DNA will update its payment solution for device purchases in November. Customers will continue to be able to purchase smartphones, tablets and other devices from DNA with an interest-free and fee-free payment period of up to three years. Going forward, the consumer credit will be provided by Klarna, while DNA will cover the interest and fees on behalf of the customer.
Tutkimus: Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita2.11.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Osana Telenor-konsernin vuosittaista Nordic Digital Security -raporttia toteutettu Pohjoismainen tietoturvatutkimus 2026 osoittaa, että suomalaisorganisaatioiden koettu valmius digitaalisiin häiriöihin on pohjoismaisen vertailun kärkeä. Suomessa 56 prosenttia vastaajista katsoo organisaationsa olevan hyvin valmistautunut ylläpitämään kriittisiä toimintojaan vakavan digitaalisen häiriön aikana, kun Ruotsissa osuus on 47 prosenttia. Myös tekoälyä hyödyntäviin kyberuhkiin varautuminen sekä turvallisuuden painoarvo hankinnoissa korostuvat Suomessa Ruotsia enemmän. Koko Pohjolassa kuitenkin vain noin joka kymmenes arvioi organisaationsa olevan täysin valmis vastaamaan tekoälyavusteisiin kyberuhkiin. DNA on osa tutkimuksen tilannutta Telenor-konsernia.
DNA:n lokakuun 2026 myydyimmät puhelimet, älykellot ja tietokoneet2.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
DNA:n lokakuun myydyimpien puhelinten listalla näkyi yhä vahvasti syyskuun iPhone 18 Pro -mallien lanseeraus. Samsungin puhelimet veivät kuitenkin kuluttaja-asiakkaiden myydyimpien listan kaksi kärkipaikkaa, kun taas yritysasiakkailla iPhone 18 Pro nousi ensimmäiselle sijalle. Käytetyissä puhelimissa Applen suosio jatkui vahvana, ja älykelloissa puolestaan lasten kellopuhelimet veivät kärkisijat.
Kysely paljastaa karun tuloksen suomalaisten perhesuhteista ja älypuhelimista – alle 45-vuotiaat korostuvat29.10.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Lähes puolet suomalaisista kokee, että älypuhelimet haittaavat heidän perhesuhteitaan. Tätä mieltä on 46 prosenttia vastaajista DNA:n vuosittain teettämässä Digitaalinen elämä -kyselytutkimuksessa. Erityisesti 25–54-vuotiaat ja lapsiperheet kokevat älypuhelinten häiritsevän perhesuhteitaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme