SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä

6.11.2026 13:02:47 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä.

– Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

STTK:n laskema naisten palkkapäivä kertoo, milloin naisten palkanmaksu kunakin vuonna laskennallisesti päättyy, jos naisten keskiansiota verrataan miesten keskiansioihin.

– Sukupuolten palkkaero on kaventunut viime vuonna, mikä osoittaa, että palkkaeroa voidaan kaventaa, kun siihen on halua. Tästä on kiittäminen vahvoja ammattiliittoja, jotka ovat neuvotelleet naisvaltaisille matalapalkka-aloille erillisiä palkkaohjelmia nimenomaan kaventamaan palkkaeroja. Hallituksen esittämät muutokset tasa-arvolakiin eivät täytä EU:n palkka-avoimuusdirektiivin vähimmäisedellytyksiä, mikä kertoo paljon hallituksen tahtotilasta, Rantanen toteaa.

Hallitus on ajanut tällä kaudella läpi useita erityisesti naisten asemaa heikentäviä muutoksia työmarkkinoilla, kuten naisvaltaisilla aloilla jo nykyisin liikaa käytettävien määräaikaisten työsopimusten käytön helpottamisen, paljon naisten käyttämän aikuisopintotuen lakkauttamisen sekä naisvaltaisen julkisen sektorin leikkaukset.

– Orpon hallitus on osoittanut toimillaan, että työnantajapuolen myötäily on sille tasa-arvoakin tärkeämpää, sillä tämäkin esitys on tehty yksipuolisesti työnantajapuolen toiveita kuunnellen, Rantanen sanoo.

Työ- ja tasa-arvovaliokunnan sd-ryhmä katsoo, että Orpon hallituksen esityksestä on jätetty pois sellaisia palkka-avoimuusdirektiivin edellyttämiä asioita, joilla nimenomaan pystyttäisiin puuttumaan työmarkkinoilla oleviin epäkohtiin sukupuolten välisissä palkkaeroissa. SDP esitti vastalauseessaan pykälämuutoksia juuri näihin kohtiin. 

Hallituksen puutteellisen esityksen hyväksymisestä laiksi äänestetään vielä ensi viikolla. 

– Tulemme esittämään lakiesityksen hylkäämistä, koska sen kokonaisuus ei täytä palkka-avoimuusdirektiivin tärkeimpiä vähimmäisvelvoitteita ja koska sillä ei riittävästi pystytä edistämään tarpeellista palkka-avoimuutta ja sukupuolten välisten selittämättömien palkkaerojen kaventamista, Rantanen toteaa.

Yhteyshenkilöt

Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja

Puh:050 545 1123

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Heinäluoma: Hallituksen lyhytvuokrauksen rajoitusmalli muuttui rajusti valiokuntakäsittelyssä – tavoite epäonnistui täysin5.11.2026 12:32:52 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen esitystä lyhytvuokrauksen sääntelystä. Heinäluoman mukaan ympäristövaliokunnan hyväksymä rajusti muuttunut ratkaisu vie kuntien nykyisiä oikeuksia rajoittaa lyhytvuokrausta ja on siten jopa hallituksen alkuperäisen tavoitteen vastainen.

SDP:n Suhonen jätti toimenpidealoitteen: Tikkaukseen tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksiralli!5.11.2026 11:55:00 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on jättänyt tänään torstaina (5.11.) toimenpidealoitteen Iisalmen ja Varkauden yöpäivystysten sekä aamu- ja iltapäivystysten lakkautusten ja heikennysten peruuttamiseksi. Toimenpidealoite on kansanedustajan valtiopäivätoimi, jolla patistetaan hallitusta ryhtymään toimiin. – Eihän voi olla järkevää, että pelkästään jopa vain tikkausta vaativa toimenpide vaatii tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksirallin. Ja vielä paikkakunnilta, joissa teollisuutta pyörii kolmessa vuorossa. Ja pahimmillaan suma seisoo Kuopiossa ja sen päivystys tukkeutuu, jyrähtää Suhonen ja patistaa Orpo–Purran hallitusta toimiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye