Eläketurvakeskus (ETK)

Vuonna 1965 syntyneen eläkeikä vahvistettu – elinajanodote vaikuttaa ensimmäistä kertaa eläkeikään

6.11.2026 13:00:00 EET | Eläketurvakeskus (ETK) | Tiedote

Jaa

Oletko syntynyt vuonna 1965? Alin vanhuuseläkeikäsi on 65 vuotta ja osittaisen vanhuuseläkkeen alaikärajasi 62 vuotta. Ikäluokkasi on ensimmäinen, jonka eläkeikä määräytyy elinajanodotteen perusteella.

Vanhuuseläkeiän määräytyminen muuttuu vuodenvaihteessa. Vuonna 1965 syntyneistä alkaen alin vanhuuseläkeikä sidotaan elinajanodotteen kehitykseen. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa eläkeiän vuosittain ikäluokkakohtaisesti.

Alin vanhuuseläkeikä vuonna 1965 syntyneille on elinajanodotteen perusteella 65 vuotta. Tavoite-eläkeikä vuonna 1965 syntyneille on 66 vuotta ja 3 kuukautta.

– Alin vanhuuseläkeikä pysyy 65 vuodessa myös vuonna 1965 syntyneille, kuten se on ollut vuonna 1962–1964 syntyneillä. Elinajanodote ei ole kasvanut niin paljon, että eläkeikä olisi vielä noussut nyt ensimmäisellä tarkistuskerralla, Eläketurvakeskuksen ekonomisti Timopekka Hakola kertoo.

Eläkeikäsi vahvistetaan, kun täytät 62 vuotta

Vanhuuseläkeikä määräytyy syntymävuoden perusteella. Eläkeikä vahvistetaan kullekin ikäluokalle, kun ikäluokka täyttää 62 vuotta.

Eläkeikä ei voi muuttua kerralla paljon.

– Eläkeikä voi tästä lähtien poiketa edellisestä vahvistetusta alimmasta vanhuuseläkeiästä enintään kahdella kuukaudella, Timopekka Hakola tarkentaa.

Myös osittaisen vanhuuseläkkeen alaikäraja muuttuu ikäluokkakohtaiseksi

Myös osittaisen vanhuuseläkkeen alaikäraja sopeutetaan jatkossa elinajanodotteen muutokseen. Osittaisen vanhuuseläkkeen alaikäraja on vastaisuudessa aina kolme vuotta matalampi kuin alin vanhuuseläkeikä.

Vuonna 1965 syntyneelle osittaisen vanhuuseläkkeen alaikäraja on 62 vuotta.

Vuonna 1965 syntyneiden elinaikakerroin pienentää alkavia työeläkkeitä 5,5 %

Vuonna 1965 syntyneiden elinaikakertoimeksi on vahvistettu 0,94453. Kerroin pienentää alkavia eläkkeitä noin 5,5 prosenttia.

Eläkkeen määrä kerrotaan elinaikakertoimella eläkkeen alkaessa eli siinä vaiheessa, kun eläkkeesi myönnetään. 

Eläketurvakeskus laskee elinaikakertoimen vuosittain. Tämän jälkeen sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa kertoimen asetuksella.

Taulukko. Alin vanhuuseläkeikä ja eri syntymävuosiluokille vahvistetut elinaikakertoimet.

Syntymävuosi

Alin vanhuuseläkeikä

Elinaikakerroin

Vaikutus alkavaan kuukausieläkkeeseen, %

 

1965

65 v
Alin vanhuuseläkeikä sidotaan elinajanodotteeseen.

0,94453

-5,5 %

1964

65 v

0,94643

-5,4 %

1963

65 v

0,94759

-5,2 %

1962

65 v

0,94692

-5,3 %

1961

64 v 9 kk

0,94419 

-5,6 %

1960

64 v 6 kk

0,94659 

-5,3 %

Esimerkki elinaikakertoimen vaikutuksesta eläkkeesi määrään

Olet syntynyt vuonna 1965. Sinulle on kertynyt vanhuuseläkkeen alkamiseen mennessä 2100 euroa työeläkettä.

Vuonna 1965 syntyneiden elinaikakertoimeksi on vahvistettu 0,94453. Kertynyt eläkkeesi kerrotaan elinaikakertoimella:

2 100 × 0,94453 = 1 983,51

Jos jäät eläkkeelle alimmassa vanhuuseläkeiässä, eläkkeesi määräksi ennen veroja tulee 1 983,51 euroa.

Voit korvata elinaikakertoimen eläkettä pienentävän vaikutuksen lykkäämällä eläkkeellesiirtymistä omaan tavoite-eläkeikääsi saakka.

Katso oma tavoite-eläkeikäsi Työeläke.fi-sivuston eläkeikälaskurista tai työeläkeotteelta.

Aiheesta lisää
Elinaikakerroin ja sen määräytyminen (Etk.fi)
Vanhuuseläke – eläkeikä syntymävuoden mukaan (Työeläke.fi)
Osittainen vanhuuseläke (Työeläke.fi)
Työeläkeote (Työeläke.fi)
STM vahvisti työeläkkeiden elinaikakertoimen vuodelle 2027 sekä eläkeiät 1965 syntyneille (Stm.fi)

Ekonomisti Timopekka Hakola, puh. 029 411 2287, etunimi.sukunimi@etk.fi,

Avainsanat

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Eläketurvakeskus (ETK)

KUTSU: Työeläkeasiat puhuttavat – miltä eläkkeiden leikkausehdotukset ja niiden seurauksista kertovat laskelmat näyttävät? Mikä on tuorein tieto eläkkeiden rahoitusnäkymistä?3.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote

Vaalien lähestyessä julkisuudessa on virinnyt vilkasta eläkekeskustelua. On puhuttu luottamuksen heikentymisestä, ja on myös ehdotettu muutoksia tuleviin tai nykyisiin eläkkeisiin. Eläketurvakeskuksen uudet pitkän aikavälin laskelmat valmistuivat kesällä, ja ne antavat vahvan kuvan työeläkejärjestelmän tilasta.

Pensionen växer snabbast under toppåren i arbetslivet – följ din pensionstillväxt på arbetspensionsutdraget1.9.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

Arbetspensionen tillväxer i olika takt i olika åldrar, eftersom inkomsterna i allmänhet ökar med åldern. Femtioåringar tjänar i genomsnitt in dubbelt så mycket arbetspension på ett år som 25-åringar. Arbetspensionsutdraget visar hur mycket du har tjänat in och hjälper dig att få en uppfattning om hur stor din pension kommer att bli. Pensionens storlek beror på arbetsinkomsterna och tiden i arbetslivet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye