Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

Hallitus on vesittämässä päiväkodin johtajien kelpoisuudet – SOOL mukana luovuttamassa lakimuutosta vastustavaa vetoomusta Eduskuntatalolla

6.11.2026 15:59:08 EET | Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry | Tiedote

Jaa

Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL vastustaa hallituksen esitystä päiväkodin johtajan kelpoisuuden löyhentämisestä. Esityksessä kumottaisiin päiväkodin johtajien kelpoisuuden maisteritasoisuus.

Kuvassa SOOLin edustajat Eduskuntatalon portailla käsissään sydämenmuotoiset kyltit, joissa lukee "Älkää rikkoko varhaiskasvatusta".
SOOL oli Eduskuntatalolla luovuttamassa järjestöjen vetoomuksen sivistysvaliokunnalle. SOOLia paikalla edustivat hallituksen jäsenet Siiri Vauhkonen ja Claudia Gonzalez. SOOL

Hallituksen esityksen mukaan päiväkodin johtajana voisi jatkossa toimia ilman kasvatustieteen maisterin tutkintoa. Muutoksella olisi merkittäviä haittavaikutuksia varhaiskasvatuksen pedagogiikan laatuun, lapsen oikeuteen oppia sekä laajemmin alan pitovoiman näkökulmista. Päiväkodin johtajan vastuulla on huolehtia, että yksikössä toteutetaan varhaiskasvatuslain mukaista suunnitelmallista ja tavoitteellista pedagogiikkaa.

Myös opetus- ja kulttuuriministeriön omassa selvityksessä todetaan, ettei nykyisillä opiskelijamäärillä tule olemaan pulaa kelpoisista maisterin tutkinnon käyneistä päiväkodin johtajista. Sen sijaan uudistus asettaisi maisteriksi opiskelevat asemaan, joka vähättelee heidän tutkintonsa arvoa ja merkitystä.

SOOL oli tänään Eduskuntatalolla yhdessä OAJ:n, Varhaiskasvatuksen opettajien liiton, Suomen rehtorien ja Vanhempainliiton kanssa luovuttamassa vetoomuksen sivistysvaliokunnalle. SOOLia paikalla edustivat hallituksen jäsenet Siiri Vauhkonen ja Claudia Gonzalez.

SOOLin puheenvuoro vetoomuksen luovutustilaisuudessa:

Arvon kuulijat,

Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto vastustaa jyrkästi hallituksen esitystä heikentää päiväkodin johtajien kelpoisuutta. Mielestämme esitys on osoitus siitä, ettei varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ymmärretä tai arvosteta juhlapuheiden ulkopuolella.

Varhaiskasvatuksen maisterin aloituspaikat täyttyvät erinomaisesti kaikkialla Suomessa, jossa niitä on tarjolla. Koulutus kiinnostaa ja vetää puoleensa, osoittaen ettei tulevista maisteritasoisista päiväkodinjohtajista tule olemaan puutetta. Tämä on tiedostettu asia jo ministeriön omassa selvityksessä!

Opiskelijamme suunnittelevat tulevaisuuttaan ja panostavat laadukkaan osaamisen kerryttämiseen, samaan aikaan kun hallitus osoittaa, että panostus on yhdentekevää. Onko tämä todella se viesti, jonka haluatte lähettää?

Koulutusjärjestelmämme on jatkuvan, poukkoileva politiikan keskellä vuodesta toiseen. Hallituksen esitys lienee kirsikka kakun päälle: lakimuutosta ajetaan läpi ennen kuin edellinen on edes astunut voimaan. Voi luottamusta poliittiseen päätöksentekoon murentaa näinkin.

Varhaispedagogiikan arvostus kuuluu käytäntöön, ei vain puheisiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry on valtakunnallinen kaikkien opettajaksi opiskelevien edunvalvoja ja palvelujärjestö, johon kuuluu yli 6 000 eri alojen opettajaksi opiskelevaa. Liitto edistää ja valvoo jäsentensä etuja erityisesti koulutus-, sosiaali- ja nuorisopoliittisissa kysymyksissä sekä parantaa opettajaksi opiskelevien opiskeluedellytyksiä vaikuttamalla opettajankoulutuksen kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

Osaaminen ei ole kaupan: SOOL vastustaa maksullista väylää korkeakoulutukseen2.6.2026 13:52:28 EEST | Tiedote

Opettajaksi Opiskelevien Liitto on antanut lausuntonsa hallituksen esitykseen avoimena korkeakouluopetuksena annettaviin tutkintoihin. SOOL tyrmää lakiesityksen avointen korkeakoulujen tutkinnonanto-oikeudesta. Suunniteltu maksullinen reitti tutkinto-opintoihin romuttaa suomalaisen koulutuspolitiikan tasa-arvoperinteen ja vaarantaa opettajankoulutuksen laadun ohittamalla soveltuvuuskokeet.

SOOL julkaisi uudet suositukset opetusharjoitteluiden toteutukseen7.5.2026 12:06:28 EEST | Tiedote

Opetusharjoittelu on keskeinen osa opettajankoulutusta, kun opiskelija pääsee turvallisessa ympäristössä harjoittelemaan opettajan työtä ohjatusti. Harjoitteluiden tulee vastata työelämän tarpeita, ja nopeasti muuttuvassa maailmassa niiden sisältöä tulee kehittää jatkuvasti. Uudistettuun Suositukset ohjatulle opetusharjoittelulle -julkaisuun on koottu Opettajaksi Opiskelevien Liiton näkemykset harjoitteluiden toteutuksesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye