Vihreiden Hyrkkö ehdottaa valtakunnallista läksytukea ja isien omaa neuvolakäyntiä: Poikien puolustaminen vaatii tekoja poikien hyväksi, ei naisten oikeuksien polkemista
6.11.2026 14:30:39 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö vaatii tekoja poikien ja nuorten miesten pahoinvointiin puuttumiseksi. Hyrkön mukaan poikien tilanne ei parane ahtamalla heitä yhteen muottiin tai rakentamalla vastakkainasettelua tyttöjen ja naisten oikeuksien kanssa. Vihreät esittää keinoja poikien tukemiseksi koulussa, sote-palveluissa ja perheissä.

Tällä viikolla vietetään miesten viikkoa, jonka teemana on tänä vuonna pojat. Hyrkön mukaan Suomessa on syytä havahtua poikien ja nuorten miesten pahoinvoinnin kasvuun. Poikien oppimistulokset ja erityisesti lukutaito ovat heikentyneet, ja liian moni poika jää ilman toisen asteen tutkintoa. Yksinäisyys, syrjäytyminen, asunnottomuus sekä monet mielenterveys- ja päihdeongelmat kasautuvat miehille. Viime vuonna miehiä oli itsemurhan tehneistä 72 prosenttia ja alkoholiin kuolleista lähes 80 prosenttia.
– Poikien pahoinvointi näkyy kouluissa, sote-palveluissa, vankiloissa ja hautausmailla. Näiden tilastojen pitäisi soittaa jo useampaakin hälytyskelloa. Poikien huolet on otettava vakavasti, sanoo Hyrkkö.
Hyrkön mukaan poikien huolia käytetään myös häikäilemättömästi hyväksi. Erityisesti sosiaalisessa mediassa poikien ja miesten osattomuuden kokemuksia valjastetaan tasa-arvon ja demokratian vastaiseen liikehdintään, jossa syitä miesten ahdinkoon etsitään naisista tai liberaaleista arvoista. Pahimmillaan vastakkainasettelu johtaa radikalisoitumiseen. Lievempänäkin se nakertaa yhteiskunnan sisäistä luottamusta.
– Poikien ongelmat eivät ratkea ahtamalla heitä entistä tiukempaan muottiin. Poikien puolustaminen vaatii tekoja poikien hyväksi, ei tyttöjen ja naisten oikeuksien polkemista, Hyrkkö toteaa.
Hyrkön mukaan ratkaisuja on olemassa. Hän nostaa esimerkkinä Icehearts-toiminnan, joka tukee syrjäytymisvaarassa olevia poikia pitkäjänteisesti. Aalto-yliopistossa tehdyn tuoreen tutkimuksen mukaan toiminta vähensi rikollisuutta ja auttoi myös niitä lapsia ja nuoria, jotka eivät olleet itse toiminnan piirissä. Myös perhevapaauudistus on onnistunut, sillä se on lisännyt isien perhevapaiden käyttöä. Se vahvistaa sekä lasten että miesten hyvinvointia.
– Kun poikia tuetaan, koko yhteisö hyötyy. Toimivat mallit pitää rahoittaa ja laajentaa koko maahan, Hyrkkö vaatii.
Vihreät vahvistaisi poikien ja miesten hyvinvointia muun muassa näillä keinoilla:
-
valtakunnallinen maksuton läksytuki kaikkiin peruskouluihin
-
syrjäytymisvaarassa olevien poikien parissa työskentelevien järjestöjen (esim. Icehearts, Poikien Talo, Poikien puhelin) toiminnan turvaaminen
-
asunnottomuuden, itsemurhien ja huumekuolemien torjunta sekä päihdehuollon ja vankien kuntoutuksen vahvistaminen
-
jokaiselle isälle oma neuvolakerta ja perhevapaiden uudistaminen niin, että tasa-arvoisesta vanhemmuudesta tulee sääntö eikä poikkeus
Yhteyshenkilöt
Saara HyrkköVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:+358 9 432 3021Puh:040 719 7604saara.hyrkko@eduskunta.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Elo: Hallitukselta häpeällisen huono ennallistamissuunnitelma5.11.2026 19:11:20 EET | Tiedote
Orpon hallituksen tänään hyväksymä luonnos kansalliseksi ennallistamissuunnitelmaksi rajaa heikentämättömyysvelvoitteen koskemaan vain jo valmiiksi tiukasti suojeltuja Natura-alueita. Vihreiden kansanedustaja Tiina Elon mukaan luonnos on häpeällisen huono.
Vihreiden Jenni Pitko tyrmää hallituksen ennallistamissuunnitelman täysin surkeana esityksenä5.11.2026 17:47:45 EET | Tiedote
Orpon hallitus teki 5.11. päätöksen Suomen ennallistamissuunitelman luonnoksen lähettämisestä EU-komissiolle. Vihreiden kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jenni Pitko pitää esitystä julkisuudessa olleiden tietojen perusteella surkeana suorituksena.
Vihreiden Alametsä: Uhrit eivät voi enää odottaa – tarvitaan seksuaalirikosten oikeusturvatakuu5.11.2026 12:05:46 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä vaatii seksuaalirikosten nopeampaa tutkintaa. HS uutisoi tänään valtavista viivästyksistä seksuaalirikosten tutkinnoissa (HS 5.11.2026).
Vihreiden varapuheenjohtaja: USAn välivaalien tulos antaa toivoa koko maailmalle4.11.2026 09:44:35 EET | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Allu Pyhälammi iloitsee USAn välivaalien tuloksesta. Demokraatit ottivat kaksipuoluejärjestelmässä välivaalien murskavoiton, vieden kotiin sekä senaatin että edustajainhuoneen. Tulosta on kuvailtu täystyrmäyksenä Trumpin politiikalle.
Nuorten huumekuolemat kasvoivat rajusti – Hopsu vaatii hallitukselta aikataulua Otkesin suositusten toteuttamiselle3.11.2026 14:46:04 EET | Tiedote
Alle 25-vuotiaiden huumekuolemat lisääntyivät vuonna 2025 jälleen. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vaatii hallitukselta kansallisesti yhtenäistä hoitoonohjausta ja vahvempia päihdekierrettä ennaltaehkäiseviä palveluita nuorille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme