Kaikkonen: Hallituksen lopetettava käsienpesu lähipalvelujen alasajosta – nyt tarvitaan tekoja
7.11.2026 13:43:11 EET | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii Orpon hallitukselta välittömiä toimia sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi. Hyvinvointialueet pakotetaan karsimaan palveluverkkoaan eri puolilla Suomea. Kaikkosen mukaan hallitus ei voi vain seurata tilannetta sivusta ja vierittää vastuuta alueille.

– Suomen talouden kuntoon laittamisessa hallitus päätti pitää välivuoden. Nyt sama näyttää tapahtuvan myös suomalaisten terveys- ja vanhuspalveluille. Pääministeri Orpo vaikuttaa nostaneen kätensä pystyyn. Hallitus katselee sivusta, kun lähipalveluja ajetaan alas ja ihmiset ovat hädissään niiden tulevaisuudesta. Näin ei voi jatkua.
– Hyvinvointialueiden päättäjät ovat lähes mahdottoman yhtälön edessä, ja heitä pakotetaan tekemään likainen työ. Tämä ei ole oikein.
Kaikkonen muistuttaa, ettei hallitus voi piiloutua hyvinvointialueiden päätösten taakse. Hallitus vastaa rahoituslaista ja talouden tasapainottamisen reunaehdoista.
– Orpon hallitus istuu jo neljättä vuottaan. Torstain kyselytunnilla eduskunnassa pääministeri myönsi, että rahoitusmallissa on paljon korjattavaa. Tämä on tiedetty jo pitkän aikaa. Pääministeriltä pitää kuitenkin löytyä muutakin kuin kyky tunnustaa ongelmat. Hallituksen tehtävä on ratkaista ongelmia, ei katsella sivusta niiden pahenemista. Hallitus vastaa sekä päätöksistään että tekemättä jättämisistään.
Kaikkonen vaatii hallitukselta kolmea toimenpidettä:
- Hyvinvointialueille aidosti lisää aikaa taloustalkoisiin.
- Soten rahoituslaki viipymättä kuntoon.
- Kela-taksirallin kiihdyttäminen lopetettava.
– On tolkutonta, että nykyinen järjestelmä voi kannustaa sulkemaan terveysasemia ja maksattamaan kasvavat taksikulut Kelalla. Palvelut karkaavat kauemmas, mutta kokonaislasku ei välttämättä pienene. Samoista veronmaksajien rahoista Kelassakin on kysymys. Hallituksen on korjattava epäkohta. Vielä ehtii toimia.
Kaikkosen mukaan keskittäminen ei automaattisesti tuo säästöjä. Terveysasemien sulkeminen voi pidentää hoitomatkoja ja kasvattaa Kelan matkakorvauksia. Hyvinvointialueen säästö voi jäädä yhteiskunnan kokonaiskustannusten kannalta näennäiseksi.
– Hyvinvointialueiden talous on saatava kestävälle pohjalle. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa välttämättömien lähipalvelujen katoamista. Hallitus vastaa pelisäännöistä. Sen on kannettava vastuu myös niiden seurauksista, Kaikkonen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti KaikkonenKeskustan puheenjohtaja, kansanedustaja
antti.kaikkonen@eduskunta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on 120-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Varapuheenjohtaja Kemppi: Velkajarruun täysi lapsivaikutusten arviointi – vauvoilta ei leikata3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi vaatii velkajarrun toimeenpanoon kattavaa lapsivaikutusten arviointia jo ensi kevään hallitusneuvotteluista lähtien.
Varapuheenjohtaja Kemppi: Velkajarru ei saa muuttua lapsijarruksi26.10.2026 15:22:24 EET | Tiedote
Valtiovarainministeriö esitteli tänään keinoja 8–11 miljardin euron sopeutuksiin. Listalla on myös lapsilisien lakkauttaminen. Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi tyrmää ehdotuksen: Suomen velkaongelmaa ei ratkaista sysäämällä laskua lapsiperheille.
Keskusta: Omistuskotitakuu toteuttamaan suomalaisten asumistoiveet – Keskusta julkaisi asuntopoliittisen linjauksen24.10.2026 10:10:24 EEST | Tiedote
Keskusta haluaa palauttaa omistusasumisen tavallisten suomalaisten ulottuville. Keskustan julkaisemassa asuntopoliittisessa linjauksessa ratkaisuksi ehdotetaan omistuskotitakuuta.
Keskusta: Sähkön hintapiikit historiaan – laaja toimenpideohjelma julki20.10.2026 13:02:52 EEST | Tiedote
Keskusta esittää Hintapiikit historiaan -ohjelmassaan muun muassa kotitalouksien sähköveron poistoa, datakeskusten verotuksen kiristämistä sekä uutta ideaa nimeltään Pakkaspuskuri.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen Kauhajoella ja Jalasjärvellä: Hallituksen bensapaketti on syksyn isoin floppi17.10.2026 13:02:03 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen arvostelee hallituksen bensapakettia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme