Metsäammattilaiset

Ilmastopolitiikan kiire ei saa vaarantaa metsien tulevaisuutta

17.11.2026 15:25:42 EET | Metsäammattilaiset | Tiedote

Jaa

Ilmastopaneelin uusi raportti (17.11.2026) esittää merkittäviä muutoksia suomalaiseen metsätalouteen. Sen keskeinen ongelma on aikajänne: vuoteen 2035 ulottuvat ilmastotavoitteet ohjaavat ratkaisuja, joiden vaikutukset metsien kasvuun, puuntuotantoon ja hiilensidontaan ulottuvat vuosisatojen päähän. Metsätieteellisesti kestävä ilmastopolitiikka edellyttää huomattavasti pidempää tarkastelua.

Juri Laurila

Suomen ilmastopaneelin 17. marraskuuta 2026 julkaisema raportti Päästölähteestä hiilinieluksi esittää laajan keinovalikoiman maankäyttösektorin päästöjen vähentämiseen ja hiilinielujen vahvistamiseen. Metsätalouden osalta keskeisiä ehdotuksia ovat kiertoaikojen pidentäminen, harvennusten lieventäminen, päätehakkuiden lakisääteisten ikä- ja läpimittarajojen palauttaminen sekä turvemaametsien käsittelyn muuttaminen.

Raportti sisältää runsaasti tutkimustietoa ja perusteltuja havaintoja metsien ilmastovaikutuksista. Erityisesti turvemaiden päästöjen vähentämisessä ja metsäkadon ehkäisemisessä on tunnistettu mahdollisuuksia, joihin kannattaa tarttua. Ongelma syntyy siitä, millaisia johtopäätöksiä tutkimustiedosta tehdään.

Raportissa painottuvat keinot, joilla Suomen metsien laskennallista hiilinielua voidaan vahvistaa suhteellisen nopeasti. Sen sijaan ehdotettujen muutosten vaikutuksia metsien biologiseen kasvuun, uudistumiseen, puuntuotantokykyyn ja hiilinielujen pysyvyyteen ei arvioida vastaavalla perusteellisuudella.

Metsien tulevaisuutta ei pitäisi ratkaista yhden ilmastopoliittisen tavoitevuoden perusteella.

Poliittinen aikajänne ja metsien biologinen aikajänne ovat eri asioita

Ilmastopaneelin raportissa metsien kiertoaikojen pidentämistä ja harvennusten lieventämistä perustellaan muun muassa sillä, että niiden avulla voidaan saavuttaa huomattavia hiilinieluhyötyjä vuoteen 2035 mennessä. Tämä on ymmärrettävää Suomen ilmastotavoitteiden näkökulmasta. Metsän kasvattaminen pidempään ja hakkuiden vähentäminen jättävät metsiin enemmän puuta, jolloin hiilivarasto kasvaa suhteessa voimakkaampaan hakkuuvaihtoehtoon.

Metsätieteellinen kysymys on kuitenkin huomattavasti laajempi. Suomalaisen metsän kiertoaika on tyypillisesti useita vuosikymmeniä, ja pohjoisessa se voi ylittää sata vuotta. Metsänhoitopäätösten vaikutukset ulottuvat seuraaviin puusukupolviin. Jos metsänhoitoa muutetaan koko maassa pysyvästi, vaikutuksia pitäisi arvioida vähintään 100–150 vuoden aikajänteellä. Vielä kattavampi tarkastelu kattaisi useita kiertoaikoja ja ulottuisi 200 vuoden päähän.

Ilmastopaneelin raportti ei esitä tällaista koko ehdotetun ohjauskeinokokonaisuuden kattavaa kasvun ja hiilitaseen vertailua. Tämä on merkittävä puute, koska lyhyellä aikavälillä hiilinielua kasvattava toimenpide ei välttämättä maksimoi metsien kasvua tai hiilensidontaa pitkällä aikavälillä. Samalla on tärkeää huomata, ettei pitkän aikavälin kasvun maksimointi automaattisesti tuota parasta ilmastotulosta lähivuosikymmeninä. Juuri tämän vuoksi molemmat aikajänteet tarvitaan samaan vaikutusarviointiin.

Metsien kasvua ei voi arvioida pelkän puumäärän perusteella

Metsän puuston määrä, biologinen kasvu ja hiilinielu ovat kolme eri asiaa. Metsässä voi olla paljon puuta, vaikka sen vuotuinen kasvu olisi jo hidastumassa. Vastaavasti nuori, voimakkaasti kasvava metsä voi sitoa vuosittain paljon hiiltä, vaikka sen kokonaispuuvarasto olisi vielä pieni. Metsän ikääntyessä puuston tilavuuskasvu yleensä ensin voimistuu ja myöhemmin hidastuu. Samalla puiden välinen kilpailu, luonnollinen kuolleisuus ja erilaisten metsätuhojen merkitys voivat kasvaa.

Ilmastopaneeli tunnistaa tämän itsekin. Raportin suojelua käsittelevässä luvussa todetaan, että suojeltujen metsien hiilinielu heikkenee puuston ikääntyessä ja vanhojen suojelumetsien bruttokasvu on talousmetsien kasvua alhaisempi. Tämä havainto ansaitsisi huomattavasti suuremman painoarvon myös metsätalouden ohjauskeinojen arvioinnissa.

Kiertoaikojen pidentäminen voi kasvattaa metsien hiilivarastoja ja joissakin tilanteissa myös puuston kokonaistuotosta. Vaikutus riippuu kuitenkin kasvupaikasta, puulajista, metsikön kehitysvaiheesta ja siitä, kuinka paljon kiertoaikaa pidennetään. Pysyvästi pidennetty kiertoaika voi myös vähentää uudistettavien metsien määrää ja muuttaa metsien valtakunnallista ikärakennetta.

Tällöin ratkaisevaksi kysymykseksi nousee, kuinka paljon puuta metsät kykenevät tuottamaan seuraavien puusukupolvien aikana. Raportti ei anna tähän riittävän kattavaa vastausta.

Harvennusten lieventäminen ei ole automaattisesti kasvua lisäävä ratkaisu

Ilmastopaneeli esittää metsien kasvattamista nykyistä runsaspuustoisempina. Ajatus perustuu siihen, että suurempi puumäärä voi ylläpitää suurempaa yhteyttävää lehtialaa ja kasvattaa metsään sitoutuneen hiilen määrää. Tämä voi toimia monissa metsiköissä. Metsänhoidossa on kuitenkin kysymys puuston tiheyden optimoinnista, ei mahdollisimman suuren puumäärän säilyttämisestä kaikissa olosuhteissa.

Liian tiheässä metsässä puut kilpailevat valosta, vedestä ja ravinteista. Yksittäisten puiden järeytyminen hidastuu, latvukset supistuvat ja puuston luonnollinen kuolleisuus voi lisääntyä. Tiheyden lisääminen voi kasvattaa metsikön kokonaistuotosta tietyissä tilanteissa, mutta se ei välttämättä lisää käyttökelpoisen ainespuun tuotosta tai paranna metsän taloudellista tulosta.

Lisäksi tiheän puuston alttius lumi-, tuuli- ja hyönteistuhoille riippuu metsikön rakenteesta ja olosuhteista. Kaikille metsille ei voida määrittää yhtä ilmaston kannalta optimaalista kasvatustiheyttä. Huomionarvoista on, että Ilmastopaneelin raportissa esitetyt mallinnukset eivät anna kaikilta osin yhteneviä tuloksia.

Raportin mukaan Hynysen ym. tutkimuksessa kiertoaikojen pidentäminen ja tiheämpi kasvatus vahvistivat hiilinielua, mutta MELA-mallilla tehdyssä KEITO WAM -skenaariossa vastaavat muutokset pienensivät sitä. Raportti tunnistaa ristiriidan ja toteaa lisätutkimuksen tarpeen.

Kun eri metsämallit antavat samankaltaisista toimenpiteistä vastakkaissuuntaisia hiilinielutuloksia, valtakunnallisten metsänhoitovelvoitteiden vaikutuksia ei voida pitää riittävästi selvitettyinä.

Ennen lakisääteisten harvennus- ja päätehakkuurajoitusten laajentamista olisi perusteltua selvittää mallien välisten erojen syyt ja testata tulosten herkkyys erilaisille metsien kasvun, kuolleisuuden ja ilmastonmuutoksen oletuksille.

Hiilinielun kasvattaminen ei ole sama asia kuin pysyvä ilmastohyöty

Metsät ovat uusiutuva mutta muuttuva hiilivarasto. Kun hakkuita vähennetään, metsiin jää enemmän puuta ja hiiltä. Tämä vahvistaa yleensä hiilinielua suhteessa tilanteeseen, jossa hakkuut olisivat suuremmat. Vaikutus ei kuitenkaan tarkoita, että hiilinielu kasvaisi rajattomasti tai että saavutettu lisänielu säilyisi samansuuruisena pysyvästi.

Metsien vanhetessa kasvu muuttuu, luonnonpoistuma lisääntyy ja puustoon sitoutunutta hiiltä siirtyy kuolleeseen puuhun ja maaperään. Osa hiilestä palautuu vähitellen ilmakehään hajotuksen seurauksena. Metsäpalot, myrskyt, kuivuus ja hyönteistuhot voivat puolestaan vapauttaa hiiltä huomattavasti nopeammin. Suojeltu tai käsittelemätön metsä voi silti ylläpitää suurta hiilivarastoa pitkään. Vanhojen metsien ilmastohyötyä ei siksi voi arvioida pelkästään elävän puuston vuotuisen kasvun perusteella. Olennaista on tarkastella koko ekosysteemin hiilitasetta, mukaan lukien elävä puusto, lahopuu, maaperä ja luonnolliset häiriöt.

Lisäksi on arvioitava, kuinka kauan hakkuiden vähentämisellä saavutettu lisähiilivarasto säilyy ja miten se kehittyy seuraavien sadan tai kahdensadan vuoden aikana. Tässä on syytä erottaa kaksi asiaa: metsän hiilinielun absoluuttinen kehitys ja hakkuiden vähentämisellä saavutettu lisähyöty suhteessa vaihtoehtoiseen metsänkäsittelyyn. Metsän nielu voi heikentyä ajan myötä, vaikka se säilyisi vähäisempien hakkuiden vaihtoehdossa suurempana kuin vertailutilanteessa. Ilmastopaneelin raportti tunnistaa näitä ilmiöitä, mutta niiden yhteisvaikutuksia ei arvioida riittävästi suhteessa esitettyjen metsänhoitomuutosten laajuuteen.

Pysyvien fossiilisten päästövähennysten ja biologisten hiilivarastojen kasvattamisen välinen ero on myös keskeinen. Fossiilisten polttoaineiden käytön lopettaminen estää uuden geologisen hiilen siirtymistä ilmakehään. Metsien hiilivarastojen kasvattaminen puolestaan vaikuttaa biologisen hiilen kiertoon. Molempia tarvitaan ilmastonmuutoksen hillinnässä, mutta niitä ei pitäisi käsitellä täysin samanarvoisina ja yhtä pysyvinä ilmastoratkaisuina.

Hakkuuvuoto voi siirtää ongelman Suomen rajojen ulkopuolelle

Suomen metsät ovat osa kansainvälistä puumarkkinaa. Jos Suomessa vähennetään hakkuita mutta puun ja puupohjaisten tuotteiden kysyntä säilyy, osa tuotannosta voi siirtyä muihin maihin. Tätä kutsutaan hakkuuvuodoksi.

Ilmastopaneelin raportti tunnistaa ilmiön. Se käsittelee muun muassa sitä, kuinka suojelualueiden lisääminen voi kasvattaa hakkuita puuntuotantoon jäävissä metsissä. Raportissa esitellään myös skenaariolaskelmia, joissa lisäsuojelu vähentää suurinta ylläpidettävissä olevaa hakkuukertymää vaihtoehdosta riippuen useilla miljoonilla kuutiometreillä vuodessa. Nämä ovat merkittäviä vaikutuksia, mutta ne eivät vielä kerro, kuinka paljon puunkäyttö todellisuudessa vähenee.

Jos Suomessa tuotetaan vähemmän puuta, mahdollisia seurauksia ovat puun tuonnin lisääntyminen, metsäteollisuuden tuotannon siirtyminen ulkomaille, muiden materiaalien käytön kasvu tai puun kokonaiskysynnän väheneminen. Jokaisella vaihtoehdolla on erilainen ilmastovaikutus.

Puun tuotannon siirtyminen ulkomaille ei myöskään automaattisesti kumoa Suomessa saavutettavaa ilmastohyötyä. Lopputulos riippuu muun muassa siitä, millaisista metsistä korvaava puu hankitaan, miten niitä hoidetaan, kuinka paljon puuta käytetään ja mitä materiaaleja puutuotteilla korvataan. Juuri tämän vuoksi pelkkä Suomen kansallisen hiilinielun kasvu ei riitä osoittamaan toimenpiteen globaalia ilmastovaikutusta. Jos metsätalouden rajoittamista perustellaan ilmastonmuutoksen hillinnällä, vaikutukset on arvioitava myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Ilmastopolitiikan onnistumista ei pidä mitata vain sillä, miltä Suomen päästötase näyttää, vaan sillä, kuinka paljon ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuteen todella vaikutetaan.

Puutuotteiden ilmastohyödyt on otettava mukaan kokonaisarvioon

Metsien ilmastovaikutukset eivät pääty puun korjaamiseen. Osa puun hiilestä varastoituu puutuotteisiin, joiden käyttöikä voi vaihdella muutamasta vuodesta vuosikymmeniin tai jopa yli sataan vuoteen. Puun käyttö voi myös korvata fossiilisia polttoaineita tai päästöintensiivisempiä materiaaleja. Korvausvaikutuksen suuruus riippuu kuitenkin todellisesta käyttökohteesta, valmistusmenetelmistä ja siitä, mitä tuotetta puu korvaa. Siksi kaikkea puunkäyttöä ei voi pitää automaattisesti ilmastolle hyödyllisenä.

Toisaalta puutuotteiden ilmastohyötyjä ei voida sivuuttaa arvioitaessa hakkuiden vähentämisen vaikutuksia. Pitkäikäisiin tuotteisiin käytettävän järeän puun tuotanto voi olla ilmastovaikutuksiltaan erilaista kuin nopeasti hiilensä ilmakehään palauttavien tuotteiden valmistus. Tämä nostaa esiin metsänhoidon laadullisen kysymyksen: pitäisikö ilmastopolitiikassa tavoitella pelkän puuston määrän lisäksi myös järeän ja pitkäikäisiin tuotteisiin soveltuvan puun tuotantoa?

Ilmastopaneeli tunnistaa puutuotteiden hiilivarastot ja ehdottaa niiden sisällyttämistä mahdolliseen hiilitukijärjestelmään. Silti raportista puuttuu koko ehdotetun metsätalouden ohjauspaketin kattava vertailu, jossa metsien hiilivarastot, puutuotteet, materiaalien korvausvaikutukset ja kansainvälinen hakkuuvuoto tarkasteltaisiin yhtenä kokonaisuutena.

Turvemaametsissä tarvitaan tarkkaa kohdentamista, ei yhtä yleisratkaisua

Turvemaametsät muodostavat oman kokonaisuutensa, jossa puuston kasvu ja maaperän kasvihuonekaasupäästöt ovat tiiviisti yhteydessä vedenpinnan tasoon. Liian voimakas kuivatus voi lisätä turpeen hajoamista ja hiilidioksidipäästöjä. Toisaalta liian korkea vedenpinta voi heikentää puuston kasvua ja lisätä metaanipäästöjä.

Ilmastopaneeli ehdottaa turvemailla muun muassa jatkuvapeitteisen kasvatuksen lisäämistä, tarpeettomien kunnostusojitusten välttämistä ja heikkotuottoisten alueiden ennallistamista. Nämä ovat perusteltuja vaihtoehtoja monilla kohteilla.

Raportin vahvuutena onkin, että se tunnistaa turvemaametsien väliset erot ja korostaa kasvupaikkakohtaista suunnittelua. Samalla raportti myöntää, että jatkuvapeitteisen kasvatuksen ja avohakkuisiin perustuvan metsänhoidon suhteellisesta kannattavuudesta on ristiriitaisia tutkimustuloksia eikä kustannuksia voida nykyisen tietopohjan perusteella arvioida luotettavasti.

Myös puuston uudistuminen, vedenpinnan kehitys ja kasvun säilyminen useiden vuosikymmenten aikana sisältävät epävarmuuksia. Tästä seuraa, että turvemaametsien käsittelymuutokset tulisi kohdentaa ensisijaisesti alueille, joilla kokonaisilmastohyöty on luotettavasti osoitettavissa.

Metsien kasvukyvyn säilyttäminen, maaperäpäästöjen vähentäminen ja vesistöjen suojelu eivät ole toisensa poissulkevia tavoitteita. Niiden yhteensovittaminen edellyttää kuitenkin metsikkö- ja valuma-aluekohtaista suunnittelua.

Taloudellisten vaikutusten arviointi jää vajavaiseksi

Ilmastopaneelin raportin huomattavimpia puutteita on metsätalouden rajoitusten kokonaistaloudellisten vaikutusten arviointi. Raportissa tarkastellaan metsänomistajien vaihtoehtoiskustannuksia, hiilitukien rahoitustarvetta ja eräitä puumarkkinavaikutuksia. Se sisältää myös suojelun kustannuksia koskevia laskelmia.

Esimerkiksi uudistuskypsän metsän suojelun kustannukseksi esitetään suuruusluokaltaan 180–450 euroa saavutettua hiilidioksiditonnia kohden. Laskelma perustuu metsikön arvoon ja 30 vuoden aikana saavutettavaan arvioituun lisähiilensidontaan. Raportti huomauttaa asianmukaisesti, että suojelun ensisijainen tarkoitus on monimuotoisuuden turvaaminen, joten koko kustannusta ei voida kohdistaa ilmastotoimelle.

Metsälakimuutosten suoriksi valtiontaloudellisiksi kustannuksiksi raportissa puolestaan esitetään kansalliseen ilmasto- ja energiastrategiaan perustuen noin miljoona euroa vuodessa vuosina 2026–2029. Tämä luku ei kuitenkaan kuvaa metsätalouden rajoitusten yhteiskunnallista kokonaiskustannusta.

Metsänomistajan hakkuumahdollisuuksien rajoittaminen voi aiheuttaa taloudellisia menetyksiä, vaikka valtio ei maksaisi niistä korvausta. Hakkuiden vähentyminen voi vaikuttaa puun hintaan, metsäteollisuuden raaka-aineen saatavuuteen, investointeihin, työllisyyteen ja verotuloihin. Vaikutukset voivat olla erityisen merkittäviä alueilla, joiden elinkeinorakenne perustuu metsätalouteen ja puuta jalostavaan teollisuuteen.

Toisaalta metsien hiilensidonnalla, monimuotoisuudella ja vesistöjen tilan paranemisella on myös yhteiskunnallista arvoa, jota ei pidä jättää kustannuslaskelmien ulkopuolelle. Kattavan vaikutusarvioinnin pitäisi selvittää samanaikaisesti sekä hyödyt että kustannukset. Raportista puuttuu kuitenkin yhtenäinen kansantaloudellinen analyysi siitä, mitä sen esittämien metsätalouden rajoitusten kokonaisuus merkitsisi Suomen puuntuotannolle, metsäteollisuudelle, alueelliselle työllisyydelle, metsänomistajien varallisuudelle ja julkiselle taloudelle. Lisäksi olisi arvioitava vaikutusten jakautuminen eri metsänomistajaryhmien ja alueiden kesken.

Hiilinielujen vahvistamisesta maksettavat korvaukset voivat olla perusteltuja, mutta ne eivät poista tarvetta selvittää toimenpiteiden todellisia taloudellisia vaikutuksia.

Jos metsätalouden rajoituksista tehdään koko yhteiskuntaa koskevia päätöksiä, myös niiden vaikutukset on arvioitava koko yhteiskunnan näkökulmasta.

Nykyinen metsätalous ei ole sama asia kuin menneiden vuosikymmenten metsätalous

Metsien ilmastovaikutuksia ja monimuotoisuutta arvioitaessa on huomioitava myös metsänhoidon historiallinen kehitys. Suomalainen metsätalous on muuttunut merkittävästi 1990-luvulta lähtien. Luonnonhoito, säästöpuut, arvokkaiden elinympäristöjen turvaaminen, lahopuun säästäminen ja sekapuustoisuuden huomioiminen ovat vakiintuneet osaksi metsätalouden käytäntöjä. Näiden toimien vaikutukset kertyvät metsiin pitkän ajan kuluessa.

Metsien rakennepiirteiden kehityksessä on havaittu sekä myönteisiä että kielteisiä muutoksia. Esimerkiksi lahopuun määrä on lisääntynyt Etelä-Suomen talousmetsissä, vaikka Pohjois-Suomen kehitys on ollut osin toisenlainen. Luonnonhoidon kehittyminen ei tarkoita, että kaikki metsäluonnon monimuotoisuuteen liittyvät ongelmat olisi ratkaistu. Se kuitenkin tarkoittaa, että nykyisen metsätalouden tulevaisuutta ei voida arvioida käyttämällä vertailukohtana yksinomaan ennen 1990-lukua harjoitettua metsätaloutta. Metsäammattilaiset tekevät jo nyt merkittävää työtä metsien kasvun, terveyden ja luonnon monimuotoisuuden hyväksi.

Metsätalouden ilmastopolitiikassa olisi siksi tärkeää selvittää myös vaihtoehto, jossa nykyistä metsänhoitoa ja luonnonhoitoa kehitetään edelleen ilman tarpeettoman laajoja puuntuotannon rajoituksia.

Tarvitaan metsätieteeseen perustuva pitkän aikavälin vaikutusarviointi

Ilmastopaneelin raportin suurin ongelma ei ole se, että sen esittämät hiilinielujen vahvistamiskeinot olisivat perusteettomia. Ongelma on, että niiden vaikutuksia tarkastellaan huomattavasti lyhyemmällä aikavälillä kuin metsien kehityksen ymmärtäminen edellyttäisi.

Raportin politiikkasuositukset voivat johtaa merkittäviin muutoksiin metsänhoidossa, metsänomistajien päätösvallassa ja Suomen puuntuotannossa. Osa muutoksista voisi olla käytännössä pysyviä. Tällaisten päätösten perustaksi tarvitaan skenaariolaskelmia, joissa verrataan vähintään nykyistä metsätaloutta, Ilmastopaneelin ehdottamia rajoituksia sekä kohdennettuihin ilmastotoimiin ja tehostettuun metsänhoitoon perustuvia vaihtoehtoja. Laskelmien tulisi ulottua useiden puusukupolvien yli ja sisältää metsien kasvun, uudistumisen, luonnonpoistuman, hiilivarastojen, puutuotteiden, hakkuuvuodon, taloudellisten vaikutusten ja luonnon monimuotoisuuden kehityksen.

Erityisen tärkeää olisi selvittää, kuinka paljon hiilinieluja voidaan vahvistaa parantamalla metsien kasvua ja kohdentamalla toimenpiteet sinne, missä saavutettava ilmastohyöty on suurin suhteessa kustannuksiin. Suomen metsien tulevaisuus on liian tärkeä ratkaistavaksi pelkästään vuoden 2035 päästötaseen perusteella.

Ilmastopolitiikan tulee turvata paitsi lähivuosikymmenten hiilinielut myös metsien kyky kasvaa, uudistua, sitoa hiiltä ja ylläpitää monimuotoista metsäluontoa seuraavien vuosisatojen aikana.

Se on pitkäjänteistä ilmastopolitiikkaa – ja samalla vastuullista metsänhoitoa.

Lähteet ja tarkastelun perusta

  • Suomen ilmastopaneeli (2026): Päästölähteestä hiilinieluksi, raportti 6/2026. Erityisesti luvut 13 ja 16.3–16.4.

  • Hynynen ym. (2024): Metsänkäsittelyvaihtoehtojen vaikutukset hiilinieluihin, Ilmastopaneelin raportissa käsitellyt mallinnukset.

  • Kalliokoski ym. (2019), Koljonen ym. (2024), Mosley ym. (2025) ja Lintunen ym. (2026): Hakkuutasojen ja metsien hiilinielujen mallinnukset, raportin lähdeaineisto.

  • Kärkkäinen & Koljonen (2023) sekä Kniivilä ym. (2022, 2026): Metsien lisäsuojelun vaikutukset hakkuumahdollisuuksiin.

  • Luonnonvarakeskus: Valtakunnan metsien inventoinnin tulokset ja metsien kasvun kehitys.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

INFOINFOMetsäammattilaiset.fi

Info -tili on Metsäammattilaisten verkoston yleinen tili, joka palvelee yleisissä metsäasioihin liittyvissä asioissa. Tilille laitetut viestit ohjautuvat kulloinkin tarkoituksenmukaisimmalle metsäammattilaiselle tai tarvittaessa koko verkostolle tai osalle sitä.

info@metsaammattilaiset.fi

Juri LaurilaVerkostokoordinaattoriMetsäammattilaiset.fi

Laurila toimii yhteyshenkilönä Metsäammattilaisten verkostossa. Häneen kannattaa olla yhteydessä, mikäli tarvitaan nopeasti metsäammattilaisten näkemystä. Juri auttaa myös löytämään sopivan metsäammattilaisen tarvittaessa.

Puh:+358405145000juri.laurila@metsaammattilaiset.fi

Kuvat

Juri Laurila
Lataa

Metsäammattilaiset tuntevat Suomen metsät

Suomalaisessa metsäuutisoinnissa metsäammattilaiset ovat naaliin verrattavissa oleva harvinaisuus. Harva suomalainen on heitä uutisissa nähnyt. He ovat metsäasioiden parhaita osaajia ja asiantuntijoita, joiden kattavaa näkemystä kannattaa kuunnella. Metsäammattilaisten verkoston tarkoitus on lisätä ihmisten tietämystä metsiin liittyvissä kysymyksissä.

Metsäammattilaisten näkemys kantaa horisonttiin

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäammattilaiset

Metsäammattilaiset: Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi metsäkeskustelussa28.10.2026 10:20:16 EET | Tiedote

Miltä sinusta tuntuisi, jos joutuisit jatkuvasti puolustamaan ammattisi lisäksi omaa moraaliasi ja arvojasi? Jos näkemyksesi sivuutettaisiin jo ennen kuin olet ehtinyt perustella niitä? Monelle metsäammattilaiselle tämä on tuttu kokemus. Metsäammattilaisten verkosto haluaa rakentaa keskustelukulttuuria, jossa jokainen voi osallistua turvallisesti, tulla kuulluksi ja kohdata eri tavalla ajattelevan ihmisen kunnioittavasti.

Metsäammattilaiset: Luontolaki on mahdollisuus – tehottomien rajoitusten on poistuttava automaattisesti19.10.2026 09:36:32 EEST | Tiedote

Metsäammattilaisten verkosto pitää Luontoaarteet turvaan -vaalikampanjan tavoitteita luonnon monimuotoisuuden vahvistamisesta tärkeinä, mutta suosittelee tutkimaan luontolain tarpeellisuutta kriittisesti. Verkosto esittää luontolakiin uutta periaatetta: luonnonhoidon vaikutukset on osoitettava tutkimustiedolla, ja tehottomiksi osoittautuneiden rajoitusten on rauettava automaattisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye