Finanssiala ry

Suoraveloitus päättyy, paljon on vielä tehtävää

Jaa

Tervetuloa tiedotustilaisuuteen maanantaina 23.9. klo 10.00 alkaen Pääpostitalolle.Tiedotustilaisuus pidetään Lakka-kabinetissa.

Kotimaisen suoraveloituksen takaraja häämöttää. Huolena on, että yrityksille tulee kiire ja kuluttajien laskunmaksu voi häiriintyä. Lähes 40 000 yritystä ja yli kolme miljoonaa kuluttajaa käyttävät suoraveloitusta laskun maksussaan.

Jatkona eurokäteisen käyttöönotolle euromaksualueella siirrytään maksamisessa yhteisiin maksupalveluihin 1.2.2014 mennessä: Maksukortit on muutettu sirullisiksi, kotimainen tilisiirto on muuttunut SEPA-tilisiirroksi ja tilinumerot ovat IBAN-muodossa. Seuraavana on kotimaisen suoraveloituksen vuoro.

Vanhan suoraveloituksen päättymiseen ja uusien palveluiden käyttöönottoon liittyy haasteita, joita käymme läpi tiedotustilaisuudessamme.

SEPA-foorumin ydinryhmän* puheenjohtaja Päivi Heikkinen Suomen Pankista kertoo tilaisuudessa suoraveloituksen päättymiseen liittyvistä aikatauluista.

Finanssialan Keskusliiton johtaja Päivi Pelkonen kertoo vanhan suoraveloituksen korvaavista palveluista, joista suoramaksu on kehitetty erityisesti seniorien ja erityisryhmien käyttöön.

Kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen Kilpailu- ja kuluttajavirastosta muistuttaa, että suoraveloitusasiakkaiden palveluiden jatkuvuus on turvattava ilman häiriöitä.

Tilaisuus kestää noin tunnin. Aamupalaa on tarjolla klo 9.45 alkaen.

Tervetuloa!

Kristiina Siikala

Viestintäpäällikkö

Finanssialan Keskusliitto

Puh. 020 793 4273, kristiina.siikala@fkl.fi

* SEPA-ydinryhmän jäsenet: Point Transaction Systems, Valtionkonttori, Danske Bank Oyj, Valtiovarainministeriö, Suomen Yrittäjät, BasWare Oyj, Suomen Kuluttajaliitto, Nordea Pankki Suomi Oyj, Suomen Kaupan Liitto, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Suomen Pankki, FK, OP-Pohjola-ryhmä, Pohjola Vakuutus Oy, Suomen Kuntaliitto, Fortum Oyj, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, Suomen Taloushallintoliitto, Tieto Oyj, Aditro, Avvenire Accounting, Pretax Yhtiöt, Öljyalan Palvelukeskus, Nets Oy, CGI, SAP Finland, Visma Software, Verohallinto, Kiinteistöliitto, Isännöintiliitto, OpusCapita, Kansaneläkelaitos.

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi
Finanssialan Keskusliitto (FK) on pankkeja, vakuutusyhtiöitä, rahoitusyhtiöitä, arvopaperinvälittäjiä, sijoitusrahastoyhtiöitä sekä finanssialan työnantajia edustava etujärjestö. Osa jäsenistä hoitaa lakisääteisiä sosiaaliturvaan kuuluvia vakuutuksia. FK - JOTTA RAHA RIITTÄISI

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Finanssiala: Pankkilainsäädännön uudistuksessa on otettava huomioon pankkien mahdollisuudet rahoittaa yrityksiä ja kotitalouksia28.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Finanssiala ry (FA) on antanut eriävän mielipiteen valtiovarainministeriön mietintöön pankkilainsäädännön uudistamisesta. FA on mukana uudistusta valmistelevassa valtiovarainministeriön työryhmässä. Finanssialan mielestä Suomen on otettava käyttöön vähäriskisiä asuntolainoja koskeva sääntelyoptio. Lisäksi laissa on säilytettävä nykyinen viiden prosentin enimmäismäärä järjestelmäriskejä koskevalle lisäpääomavaatimukselle. Vaatimus tulee lisäksi perustella seikkaperäisesti, jos se asetetaan. Hankalasti ennakoitavat lisäpääomavaatimukset heikentävät pankkien mahdollisuuksia rahoittaa kotitalouksia ja yrityksiä.

Kutsu: Talouden pyöreä pöytä: Monihuippuinen työura – Pidempään, paremmin ja yhdessä 5.6.2025 klo 14.00–15.0022.5.2025 10:20:58 EEST | Tiedote

Ikääntyvä Suomi tarvitsee osaamista ja kokemusta koko työuran mitalla. Perinteinen käsitys työurasta yhtenä pitkänä nousuna kohti eläköitymistä ei ole katoamassa. Työura voi kulkea myös polkuna, joka koostuu siirtymisistä, uusista mahdollisuuksista ja useista huipuista. Aiheesta keskustellaan Talouden pyöreän pöydän webinaarissa torstaina 5.6.2025 klo 14.00–15.00.

Ahosniemi: Finanssialan kasvustrategian hyvät eväät jäävät torsoksi, ellei sääntelyä yksinkertaisteta ja järkevöitetä15.5.2025 12:14:37 EEST | Tiedote

Finanssialan kasvustrategiaa selvittänyt työryhmä on julkistanut politiikkasuosituksensa kasvun vauhdittamiseksi. Ahosniemi pitää työryhmän suosituksia monelta osin hyvinä, mutta peräänkuuluttaa rahoitusmarkkinasääntelyn kokonaisarviota, joka oli alun perin määrä tehdä kasvustrategian yhteydessä. Työryhmä suosittelee muun muassa listautumiskynnyksen madaltamista, kansankapitalismin ja talousosaamisen vahvistamista sekä sääntelyn muuttamista, jotta Suomesta voidaan luoda merkittävä rahastojen kotipaikka. Suositukset perustuvat selvitykseen siitä, miten finanssiala voisi edistää nykyistä vahvemmin kestävää talouskasvua ja samalla luoda lisää työtä ja verotuloja Suomeen.

Yrityslähestymiskiellon toteutus etenee – tiedossa aiempaa parempaa suojaa häiriköintiä ja uhkailua vastaan työpaikoilla7.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Petteri Orpon hallitus päätti puoliväliriihessä varmistaa pitkään tavoitellun yrityslähestymiskiellon toteuttamisen. Uuden lain myötä työnantajat voivat paremmin suojella työntekijöitään ja asiakkaitaan häiriötilanteissa. Kielto mahdollistaa yrityksille lähestymiskiellon hakemisen toistuvaa uhkaa tai häiriötä aiheuttavaa henkilöä kohtaan. Yrityslähestymiskiellon taakse ovat asettuneet niin elinkeinoelämän kuin palkansaajienkin etujärjestöt. Finanssiala ry (FA) on ajanut uudistusta vuodesta 2012 lähtien, sillä alalla esiintyy arviolta tuhansia häiriköintitapauksia vuodessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye