DNA siirtyi onnistuneesti uuteen mutkattomaan tapaan tehdä työtä

DNA uskoo satsausten työhyvinvointiin kannattavan myös liiketoiminnan näkökulmasta. Yrityksessä toteutetun Mutkaton työ -henkilöstökyselyn mukaan yrityksen aiempaa mobiilimpi työskentelytapa lisäsi henkilöstön työmotivaatiota ja paransi henkilöstön kokemusta oman työn tuottavuudesta. DNA listasi opit tehokkaaseen työtapojen muutokseen vuosi työtapojen muutoksen jälkeen.
Valtaosa DNA:n pääkaupunkiseudun henkilöstöstä muutti vuosi sitten uuteen toimitilaan DNA Taloon ja samalla uudistettiin osaltaan yrityksen tapa tehdä työtä. DNA:ssa mutkaton työ tarkoittaa sitä, että omista kiinteistä työpisteistä on luovuttu, ja henkilöstö työskentelee mobiilisti eri työpisteissä. “Mutkattomaan työhön siirtyminen on ollut valtava työkulttuurin muutos, joka on vaikuttanut myönteisesti erityisesti työntekijöidemme motivaatioon, ja sen myötä työntekijöiden ja esimiesten näkemykseen parantuneesta työn tuottavuudesta”, kertoo DNA:n henkilöstöjohtaja Marko Rissanen. “Ilman mobiilia toimitilaa, etätyöteknologiaa sekä uudenlaista toimintatapaa tämä työkulttuurin muutos ei olisi ollut mahdollista".
DNA:n Mutkaton työ -kyselyssä sekä työntekijät että esimiehet kokivat motivaationsa (työntekijöistä 74 % ja esimiehistä 67 %) ja tuottavuuteensa (työntekijöistä 65 % ja esimiehistä 65 %) kohentuneen mobiiliin työhön siirtymisen myötä.
Mobiilissa työssä työn tavoitteet korostuvat
Kun DNA:n työntekijöille annettiin mahdollisuus tehdä vapaasti töitä niin toimistolla kuin toimiston ulkopuolella, työn sisällölliset tavoitteet ja niiden saavuttaminen korostuivat työnteossa. Kaksi kolmasosaa (arvosana 5 tai 6 asteikolla 1-6) Mutkaton työ -kyselyyn vastanneista koki, että heidän työlleen oli asetettu selkeät tavoitteet. Enemmän kuin kolmasosa työntekijöistä (39 %) koki myös, että oli saavuttanut mobiilissa työssä paremmin heille asetetut tavoitteet.
Yhteydenpitoa alaisten ja esimiesten sekä tiimiläisten välillä ei nähty mobiilissa työssä ongelmallisena. IT-työvälineet älypuhelin, mobiili- ja kiinteä laajakaista ja kannettava tietokone tukivat tehokasta työskentelyä (arvosana 4.8 esimiesten ja 4.5 työntekijöiden keskuudessa asteikolla 1-6) ja etäkokouspalvelut (kuten LiveMeeting) varmistivat toimivat kokouskäytännöt. “DNA:lla panostettiin erityisesti vuorovaikutukselliseen esimiestyöhön uuteen työtapaan siirryttäessä”, kertoo Rissanen DNA:lta.
Haasteellisimpana mobiilitoimistoon siirtymisessä DNA:laiset pitivät tiedonkulkua. Valtaosa kyselyyn osallistuneista työntekijöistä kuitenkin koki, että tiedonkulku oli pysynyt ennallaan (80 % vastaajista).
DNA rohkaisee omalla esimerkillään työntekijöitä ja organisaatioita etätyöhön
DNA on yksi perjantaina 20.9. vietettävän Kansallisen etätyöpäivän kumppaneista ja haluaa omalla esimerkillään rohkaista erityisesti organisaatioita etätöihin. “IT-työvälineet ja teknologia ovat kaikkien saatavilla, kyse on enemmän toimintatavan muutoksesta, joka lähtee ylimmästä johdosta”, Rissanen DNA:lta painottaa.
DNA:lla tehdään tällä hetkellä keskimäärin 1,5 päivää viikossa etätöitä pääosin kotoa käsin. Mutkattoman työn piirissä olevien työmatkaliikkumisessa on saavutettu 40 %:n CO2-päästösäästöt vuositasolla.
Mutkaton työ -kyselyn toteutti MPS Enterprises Oy ja se tehtiin 12.-23.12.2012. Kyselyyn vastasi kaksi kolmasosaa (211 työntekijää ja esimiestä) mobiilityötä tekevistä DNA:laisista.
Case DNA: Tutkimustuloksia vuosi mobiilityöhön siirtymisen jälkeen
- Etätöitä tehdään mieluiten kotona (esimiehistä 100 %, työntekijöistä 95 %)
- Työntekijöistä vain 4 prosenttia vaihtaisi takaisin kiinteään työpisteeseen, mikäli saisi valita
- Erityisen positiivisesti on otettu vastaan ns. hiljaisen työn tilat (74 % pitää hyvänä tai erittäin hyvänä)
- Odotuksia pienempi osa työntekijöistä käyttää avotiloissa puhelinkoppeja (lähes puolet ei käytä lainkaan tai juuri lainkaan)
- 68 % vastaajista kokee, että aiempaa mobiilimmat työtavat mahdollistavat innovoinnin
- Esimiehet kokivat, että työt tulevat tehtyä sovitusti (86 % hyvin tai erittäin hyvin)
DNA:n opit mutkattomaan mobiilityöhön TOP 5
1. Määritä työn tavoitteet. Kun työn tekeminen on aiempaa vapaampaa, korostuu tavoitteiden tärkeys.
2. Pelisäännöt selviksi. Tehkää pelisäännöt mutkattomaan työhön yhdessä niin etätyön kuin mobiilikonttorin työpisteiden osalta. Kaikki mukaan!
3. Panosta tiedon kulkuun. Sopikaa yhdessä, mikä on tiedonkulun ja tiimityön kannalta sopiva määrä tapaamisia.
4. Luota ja päästä irti. Mobiilityö vaatii sekä esimieheltä, että työntekijältä täyden luottamuksen. On ok käydä hierojalla keskellä päivää, työpäivän voi pätkiä omaan elämään parhaiten sopiviin pätkiin.
5. Muista tauot ja työasennot. Keskittynyt työnteko esimerkiksi kotona saattaa johtaa tärkeiden taukojen unohtumiseen. Käy kävelyllä, ota välipalaa, vaihda työasentoa.
Lisätietoja:
Henkilöstöjohtaja Marko Rissanen, DNA Oy, puh. 044 220 3230, marko.rissanen@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Tutkimus: Moni pitää älylaitteiden omaa tietoturvaa riittävänä, vaikka se ei tarjoakaan riittävää suojaa2.7.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset kokevat tietoturvan entistä tärkeämmäksi ja kaikkia koskettavaksi asiaksi. Samalla yhä useampi jättää älylaitteensa suojaamatta tietoturvauhilta ja kokee tietoturvaratkaisut kalliiksi, selviää DNA:n teettämästä Digitaalinen elämä -kyselytutkimuksesta. Noin kolmasosa (35 %) suomalaisista luottaa siihen, että laitteiden oma tietoturva on riittävä. Asiantuntija pitää tätä huolestuttavana, sillä älylaitteiden tietoturva ei itsessään ole tarpeeksi kattava.
Survey: Many consider their smart devices' security sufficient, even though it does not provide adequate protection2.7.2025 08:30:00 EEST | Press release
Finns view cybersecurity as a topic that is increasingly important and universal. However, more individuals leave their smart devices unprotected against security threats, feeling that security solutions are too expensive, according to DNA’s Digital Life 2025 survey. Approximately one-third (35%) of Finns trust that their devices' built-in security is sufficient. This is concerning, as the security of smart devices alone is not comprehensive enough.
DNA:n kesäkuun 2025 myydyimmät puhelimet, älykellot ja tietokoneet1.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Apple vei kärkipaikan sekä DNA:n kuluttaja- että yritysasiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla iPhone 16 Pro 5G -mallillaan. Applen iPhone 13 5G säilytti puolestaan ensimmäisen sijan käytettyjen puhelinten listalla. Kesäkuun myydyimpien älykellojen kärkisijat menivät lasten kellopuhelimille. Myydyimpien tuotteiden kärkeen kiilasi Xplora XGO2 -kellopuhelin, ja listan toiselle sijalle nousi ZTE K1 Pro -kellopuhelin. Toisen kvartaalin myydyimmän tietokoneen paikan otti Applen MacBook Air 13" M2.
Puhelimen katoamiseen kannattaa varautua jo ennakolta – tee ainakin nämä toimet uudelle puhelimelle27.6.2025 11:54:39 EEST | Tiedote
Välillä sattuu ja tapahtuu – puhelimille siis. Jos puhelin katoaa tai varastetaan, uuden laitteen saa tilalle, mutta sen sisältämien tietojen päätyminen vääriin käsiin voi aiheuttaa ongelmia. Onneksi tilanteeseen voi varautua ennakolta, jolloin vahingot jäävät pienemmiksi.
Be prepared in case your phone is lost – do at least these steps for your new phone27.6.2025 11:54:39 EEST | Press release
Accidents happen, and your phone is no exception. If a phone is lost or stolen, you can get a new replacement, but information stored in your phone ending up in the wrong hands can cause problems. Fortunately, you can take steps to minimise the damage caused by this in advance.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme