
Maailman AVH-päivää vietetään 29.10.2012: Koska välitän
World Stroke Organization (WSO) haluaa jälleen muistuttaa kaikkia aivoverenkiertohäiriöiden (AVH) ehkäisemisen tärkeydestä. WSO:n organisoimaa maailmanlaajuista AVH-päivää (World Stroke Day – WSD) vietetään maanantaina 29.10.2012.
Aivoverenkiertohäiriöön sairastuu vuosittain maailmanlaajuisesti 15 miljoonaa ihmistä ja joka kuudes sekunti joku kuolee sairauteen. Aivoverenkiertohäiriöitä voidaan kuitenkin ennalta-ehkäistä terveillä elämäntavoilla ja sairastuneet voivat toipua ennalleen tehokkaan hoidon ja kuntoutuksen avulla. Aivoverenkiertohäiriöillä tarkoitetaan aivoinfarktia, aivoverenvuotoa, lukinkalvon alaista verenvuotoa (SAV) tai ohimenevää aivoverenkiertohäiriötä (TIA).
Tunnuslause: Koska välitän
Maailmanlaajuisen kampanjan Yksi kuudesta -teema jatkuu vuosina 2012–2013. Maailman AVH-päivänä 2012 lanseerataan tunnuslause “Because I care…”, ”Koska välitän…”. Tunnus-lauseella pyritään korostamaan oikean tiedon merkitystä aivoverenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa ja korjaamaan vääriä käsityksiä sairauteen liittyen, kuten että aivoverenkiertohäiriön voisi saada vain iäkkäänä. Kampanjassa tuodaan myös esiin sairastuneen potilaan perheen ja ystävien tärkeä rooli hyvän hoidon ja kuntoutuksen sekä asiantuntevan hoitohenkilökunnan ohella potilaan kuntoutumisessa.
Otatko haasteen vastaan?
- Tunne henkilökohtaiset riskitekijäsi: korkea verenpaine, diabetes ja korkea kolesteroli.
- Liiku säännöllisesti.
- Syö terveellisesti, runsaasti hedelmiä ja vihanneksia ja vähän suolaa, niin pysyt terveenä ja verenpaineesi pysyy alhaisena.
- Rajoita alkoholinkulutustasi.
- Vältä tupakansavua. Jos poltat, hanki apua lopettamiseen.
- Opi tunnistamaan aivoverenkiertohäiriön varoitusmerkit ja toimimaan oikein.
Akuutin aivoverenkiertohäiriön oireita ovat:
- äkillinen toispuoleinen raajojen heikkous, tunnottomuus tai holtittomuus
- äkillinen puhekyvyn häiriö tai vaikeus ymmärtää puhetta
- äkillinen toisen tai molempien silmien näköhäiriö tai kaksoiskuvat
- äkillinen tasapainohäiriö ja kävelyvaikeus
- äkillinen ankara kiertohuimaus
- äkillinen ankara päänsärky ilman selvää syytä.
Soita välittömästi hätänumeroon 112, jos itsellesi tai jollekin lähelläsi ilmaantuu äkillisesti yksikin yllä mainituista oireista. Toimi nopeasti. Akuutti aivoverenkiertohäiriö on hätätilanne. Soita hätäkeskukseen tai hakeudu lähimmälle päivystyspoliklinikalle, vaikka oireet katoaisivat muutamassa minuutissa, sillä se voi olla viimeinen mahdollisuutesi välttää uhkaava aivoverenkiertohäiriö.
Faktoja aivoverenkiertohäiriöistä maailmanlaajuisesti
- Aivoverenkiertohäiriön voi ehkäistä.
- Aivoverenkiertohäiriötä voi hoitaa.
- Aivoverenkiertohäiriöiden taakkaa voi keventää pitkällä tähtäimellä.
- Joka kuudes ihminen saa elinaikanaan aivoverenkiertohäiriön.
- Joka kuudes sekunti joku kuolee aivoverenkiertohäiriöön.
- Joka toinen sekunti joku maailmassa sairastuu aivoverenkiertohäiriöön riippumatta henkilön iästä tai sukupuolesta.
- 15 miljoonaa ihmistä sairastuu aivoverenkiertohäiriöön vuosittain, heistä 6 miljoonaa menehtyy.
- Noin 30 miljoonaa ihmistä on sairastanut aivoverenkiertohäiriön – useimmille on jäänyt pysyviä haittoja.
Faktoja Suomesta
- Vuosittain noin 14 600 suomalaista saa ensimmäisen aivoinfarktin, 2 600 aivoverenvuodon (ICH) ja 1 300 lukinkalvon alaisenverenvuodon (SAV).
- Noin 2 500 henkilöllä aivoinfarkti uusiutuu vuoden sisällä.
- Ohimenevän aivoverenkiertohäiriön (TIA) saa noin 4 000 henkilöä.
- Yhteensä vuosittain noin 25 000 suomalaista sairastaa aivoverenkiertohäiriön eli joka päivä 68 henkilöä.
- Sairastuneista joka neljäs on työikäinen.
- Väestön ikääntyessä sairastavuuden ennustetaan lisääntyvän merkittävästi, mikäli ennaltaehkäisyä ei onnistuta tehostamaan.
- Aivoverenkiertohäiriöt ovat kolmanneksi yleisin kuolinsyy.
- Aivoverenkiertohäiriöt ovat kolmanneksi kallein kansantauti mielenterveyden häiriöiden ja dementian jälkeen.
Lisätietoja
Aivoliitto ry osallistui/osallistuu kampanjaan jakamalla tietoa aivoverenkiertohäiriöiden riski-tekijöistä, ennaltaehkäisystä ja kuntoutumisesta muun muassa Helsingissä AVH-päivillä tiistaina ja keskiviikkona 23.–24.10., lauantaina 27.10. klo 10–16 Helsingin kaupungin terveyskeskuksen Terveyspysäkillä Itäkeskuksen kauppakeskuksessa Hansasillalla ja maanantaina 29.10. Turun ammattikorkeakoulussa, Ruiskatu 8, klo 9-15.
Pidä huolta aivoistasi:
http://www.aivoliitto.fi/files/966/pida_huolta_aivoistasi.pdf
Lisätietoja aivoverenkiertohäiriöistä Suomessa:
http://www.aivoliitto.fi/files/1091/avh_lukuina2012_web.pdf
Lisätietoja kohonneesta verenpaineesta:
http://www.aivoliitto.fi/files/1033/kohonnut_verenpaine_web.pdf
Lisätietoa WSO:n 1 in 6 -kampanjasta saa myös osoitteesta: www.worldstrokecampaign.org.
Lisätietoja: neurologian emeritusprofessori Markku Kasteelta, joka on HYKS neurologian klinikan AVH-tutkimusryhmän johtaja sekä WSO:n World Stroke Dayn ja World Stroke Campaign -projekteja vetävän työryhmän edellinen puheenjohtaja. Puhelinnumero työhön on 09 471 72220 ja s-posti markku.kaste@hus.fi.
Lisätietoja Aivoliiton toiminnasta:
toiminnanjohtaja Tiina Viljanen, p. 040 833 1511, tiina.viljanen@aivoliitto.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiedotteen lähettäjä:
Päivi Seppä-Lassila
Viestintäpäällikkö
Aivoliitto ry
Suvilinnantie 2, 20900 TURKU
02 213 8262, 040 715 5198
paivi.seppa-lassila@aivoliitto.fi
www.aivoliitto.fi
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aivoliitto ry
Kutsu medialle: keskustelutilaisuudessa 23.5. kansallisen aivoterveysohjelman vieraana globaalisti tunnettu aivoterveyden tutkija ja edistäjä, lääketieteen tohtori Harris A. Eyre20.5.2024 10:14:03 EEST | Kutsu
Miksi aivoterveyden edistäminen on yhteiskunnallisesti tärkeää? Mitä tarkoitetaan käsitteellä Brain Capital? Tervetuloa osallistumaan kansallisen aivoterveysohjelman brunssitilaisuuteen torstaina 23.5. klo 10.30−12.00 Sokos Hotel Vaakunan 10. kerroksen kokoustilaan, Asema-aukio 2, Helsinki. Tilaisuuden alussa lääketieteen tohtori Harris A. Eyre alustaa Brain Capital -käsitteestä ja -ajattelusta, minkä jälkeen vapaata keskustelua ja kysymyksiä aiheesta.
Kutsu: Uniteemavuoden starttitilaisuus 15.3. klo 13–1513.3.2024 09:08:44 EET | Kutsu
Tervetuloa kansallisen aivoterveysohjelman uniteemavuoden starttitilaisuuteen perjantaina 15.3. klo 13–15. Tilaisuus järjestetään Helsingin yliopiston Tiedekulmassa, ja sitä voi seurata myös etänä.
Aivoliitolle uusi strategia: Yhteiskunnassa huomioitava aivoterveys16.2.2024 10:44:33 EET | Tiedote
Aivoliiton strategian uutena näkökulmana on liiton rooli kaikkien Suomessa asuvien aivojen hyvinvoinnin edistäjänä. Myös vaikuttavuusperusteinen toimintatapa raamittaa Aivoliiton toimintaa lähivuosien aikana.
Digilaitteet osana koulupäivää -suositus helpottaa perusopetuksen arkea ─ pyöreän pöydän keskustelu 22.4.9.2.2024 10:30:27 EET | Tiedote
Osana kansallisen aivoterveysohjelman toimeenpanoa Aivoliitto yhteistyökumppaneineen valmistelee Digilaitteet osana koulupäivää -suositusta perusopetukseen. Tavoitteena on saada valtakunnallinen suositus perusopetuksen käyttöön hyvissä ajoin ennen lukuvuoden 2024−2025 alkua.
Kännykän käytön vähentämisellä tähdätään parempaan aivoterveyteen Arabian peruskoulussa25.8.2023 08:48:25 EEST | Tiedote
Arabian peruskoulu Helsingissä on aloittanut pilottiyhteistyön Aivoliiton koordinoiman kansallisen aivoterveysohjelman, Lastensuojelun Keskusliiton sekä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Yhteistyön tavoitteena on oppilaiden hyvinvoinnin ja aivoterveyden tukeminen muun muassa kännykän käytön vähentämisen kautta. — Koulussa oppitunneilla rajoitetaan puhelimen käyttöä ja välitunneilla tarjotaan vaihtoehtoista, ilman puhelinta toteutettavaa tekemistä, toteaa Arabian peruskoulun rehtori Mari Suokas-Laaksonen. Yhteistyö alkoi elokuun 2023 lopussa koko koulun vanhempainillalla, jossa tarjottiin tietoa lasten ja nuorten aivojen kehittymisestä ja aivojen suojelun merkityksestä. Älypuhelinten lisääntynyt käyttö sekä jo esillä olo häiritsee tutkitusti lasten ja nuorten keskittymistä ja vaikeuttaa oppimista sekä kuormittaa aivoja. — Tunnesäätely ja pitkäjänteisyyden vahvistuminen ovat lapsilla ja nuorilla vasta kehittymässä. Aivot eivät pysty käsittelemään sitä määrää informaatiota ja välitöntä palkit