Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy

NIMITYKSIÄ HYPO-KONSERNISSA

Jaa
Asuntorahoitukseen erikoistuneen Hypo-konsernin talouden ja hallinnon organisaatiota on vahvistettu kolmella pankkitoiminnan osaajalla.

Palvelu- ja markkinointijohtajana on 26. elokuuta 2013 aloittanut VTM Sami Vallinkoski. Hän on viimeksi työskennellyt pankeille IT-ratkaisuja toimittavan Oy Samlink Ab:n palveluksessa ja sitä ennen Sampo Pankissa.                     

Varainhankinta- ja treasurytoiminnosta vastaavana johtajana on 1. syyskuuta 2013 aloittanut varanotaari, MBA Petteri Bollmann. Hän on tehnyt pitkän uran Pohjola Pankissa ja POP Pankkiliitossa ennen Hypoon siirtymistään.

Kirjanpito- ja laskentajohtajana aloittaa 9.10.2013 KTM, MBA Pekka Kainulainen. Hän on työskennellyt aiemmin pitkään Danske Bank-konsernissa mm. Sampo Pankin talous- ja riskienhallintajohtajana. Hypoon hän siirtyy IF Gnistanin toiminnanjohtajan tehtävästä.

Bollmann, Kainulainen ja Vallinkoski raportoivat toiminnastaan Hypon taloudesta ja hallinnosta vastaavalle talous- ja hallintojohtaja Aija Kontiselle.

Lisätietoja:

Aija Kontinen, talous- ja hallintojohtaja p. 050  411 7960

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Yrjönkatu 9 A
00101 HELSINKI

09 228 361http://www.hypo.fi/

Suomen Hypoteekkiyhdistys on Suomen vanhin valtakunnallinen ja yksityinen luottolaitos, perustettu 1860. Hypo-konserni on kaikista pankki- ja vakuutusyhtiöistä riippumaton, jäsentensä omistama keskinäinen yhtiö, joka toiminnassaan on erikoistunut pelkästään asuntorahoitukseen. Konserniin kuuluu myös vuonna 2002 perustettu talletuspankki, Suomen AsuntoHypoPankki Oy.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy

Maahanmuuttajat muokkaavat asumisen tarpeita13.6.2025 00:05:00 EEST | Tiedote

Hypon asuntomarkkinakatsaus kesäkuussa 2025, no. 93: Vieraskieliset asuvat Suomen suurimmissa kaupungeissa yleisemmin ulommaisilla reuna-alueilla, kun taas kotimaisia kieliä puhuvat asuvat joka puolilla kaupunkeja. Vieraskieliset asuntokunnat ovat tyypillisesti myös suurempia eli koostuvat useammasta asukkaasta kuin kotimaiset asuntokunnat, joten tarpeet osuvat suurempiin asuntoihin. Omakotitalossa asuminen on lisäksi hyvin suomalainen ilmiö, sillä vieraita kieliä puhuvat ihmiset asuvat useammin kerrostaloissa, vaikka tulotaso otettaisiin huomioon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye