HSL Helsingin seudun liikenne

Lähijunaliikenteen avaaminen kilpailulle saa kannatusta

Jaa
Kuntavaaliehdokkaat: Joukkoliikenteen palvelutaso tärkeämpi kuin edulliset hinnat

HSL kysyi lokakuun alussa Helsingin seudun kuntavaaliehdokkailta näkemyksiä joukkoliikenteen kehittämisestä alueella. Kymmenen kohdan kyselyyn vastasi yli 700 kunnallisvaaliehdokasta. Vastausten perusteella yli 60 prosenttia vastaajista pitää joukkoliikenteen palvelutasoa tärkeämpänä kuin edullisia lipun hintoja. Samoin suurempi osa vastaajista kannattaa lähijunaliikenteen avaamista kilpailulle. Sen sijaan ruuhkamaksujen käyttöönottoa Helsingin seudulla kannattaa vain noin kolmannes vastaajista.

”Olen ilahtunut siitä, kuinka moni ehdokas ymmärtää palvelutason merkityksen joukkoliikenteen suosiolle ja helppoudelle. Tutkimusten mukaan asiakkaat reagoivat herkemmin palvelutason muutoksiin kuin hinnanmuutoksiin. Palvelutason pitäminen hyvänä ja sen edelleen parantaminen on fiksua liikennepolitiikkaa”, HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo.

Merkittävä osa vastaajista olisi myös valmis avaamaan lähijunaliikenteen kilpailulle.

”Junaliikenteen kilpailuttaminen on tuonut muun muassa Ruotsissa merkittäviä säästöjä operointikustannuksiin. Säästöt hyödyttävät joukkoliikenteen suurimpia maksajia kuntia ja sitä kautta veronmaksajia. Tämä on selvästi ymmärretty myös ehdokkaiden parissa”, Rihtniemi jatkaa.

Valtion joukkoliikennetukea HSL:lle haluaisi korottaa 60 prosenttia vastaajista. Tällä hetkellä valtion osuus HSL:n budjetin joukkoliikennetuesta on kahden prosentin luokkaa, kun pienissä kaupungeissa valtion osuus joukkoliikennetuesta vaihtelee 30 – 40 prosentin välillä.

Yli 35 prosenttia vastaajista haluaisi nähdä myös yritykset joukkoliikenteen maksumiehinä. Noin 34 prosenttia vastaajista olisi valmis rahoittamaan joukkoliikennettä myös ruuhkamaksuilla.


Lisätiedot: toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi, puh. 050 565 8884

LIITE: Kunnallisvaaliehdokkaiden vastaukset HSL:n 10:een joukkoliikennekysymykseen

Avainsanat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2023 HSL:n toimintakulut olivat 830 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 876 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2023 aikana 344 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

HSL-lippukaupan avaaminen siirtyy, isot automaatit ja haltijakohtaiset HSL-kortit säilyvät vielä käytössä27.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote

HSL siirtää uuden taustajärjestelmän käyttöönottoa aiemmin ilmoitetusta kesäkuun alusta joko myöhempään ajankohtaan kesäkuussa tai kesän jälkeen toteutettavaksi. Tämän seurauksena: HSL-lippukauppa netissä aukeaa vasta myöhemmin kesäkuussa tai kesän jälkeen. Isot automaatit pysyvät käytössä sekä haltijakohtaisten ja pitkään käyttämättä olleiden henkilökohtaisten HSL-korttien käyttö jatkuu, kunnes uuden taustajärjestelmän käyttöönotto alkaa. Muutosten tarkka ajankohta vahvistetaan heti, kun se varmistuu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye