Työsuhdematkalippu on HSL-alueella autoetua suositumpi
Lippuetua tarjoaa tätä nykyä työntekijöilleen yli 1 300 HSL-alueen työnantajaa. Kuukausilaskutettavaa työsuhdekausilippua käyttävien yritysten määrä on kasvanut tasaisesti yli 10 prosenttia vuodessa. Työmatkaseteleitä käyttävien yritysten määrä on kolminkertaistunut viimeisen kolmen vuoden aikana.
Valtakunnallisesti tarkasteltuna työsuhdelipun käyttäjistä 80 prosenttia matkustaa HSL-alueen joukkoliikenteessä. Lippuetu on HSL-alueella jo suositumpi kuin autoetu, jota käytti viime vuonna noin 36 000 henkeä.
Työsuhdelippu kannustaa joukkoliikenteeseen
HSL:n tuoreen tutkimuksen mukaan työsuhdelipun käyttäjät ovat hyvin tyytyväisiä etuunsa ja lippu on vaikuttanut selvästi heidän matkustustottumuksiinsa. Työsuhdematkalippua käyttävistä vastaajista kulki ennen edun käyttöönottoa 11 prosenttia päivittäin autolla ja 61 prosenttia joukkoliikenteellä. Kun vastaajat olivat ottaneet lipun käyttöön, heistä kulki joukkoliikenteellä päivittäin 72 prosenttia ja henkilöautolla enää kuusi prosenttia.
Työsuhdelipusta on käyttäjälleen merkittävää rahallista hyötyä. Vuoden 2010 alussa voimaan tullut uudistus muutti matkalippuedun kokonaan verovapaaksi 300 euroon asti ja henkilökohtaiselle matkakortille ladatun kauden lisäksi myös arvo tuli etuuden piiriin. Tämä helpotti esimerkiksi osan vuotta työmatkapyöräilevien ja satunnaisten joukkoliikenneasiakkaiden mahdollisuutta hyödyntää etua.
Työsuhdelippu on edullinen myös työnantajalle, sillä lippujen hankkimisesta aiheutuvat kulut voi vähentää täysimääräisinä verotuksessa.
Työmatkasetelit palvelevat erityisen hyvin suuria työnantajia, joiden henkilöstö vaihtuu vilkkaasti ja joissa on paljon lyhytaikaisia työsuhteita. Kappalemääräisesti eniten seteleitä käyttävät pääkaupunkiseudun kuntatyönantajat, mutta viimeisen vuoden aikana suuret yksityiset työnantajat ovat ryhtyneet hankimaan seteleitä selvästi entistä enemmän.
Verotusta syytä selkeyttää
Liikenne- ja viestintäministeriö laatima vuoden 2012 liikennepoliittinen selonteko asettaa tavoitteeksi, että työsuhdematkalipun käyttöä pitäisi edistää selkiyttämällä verotusta, koska lippuedun verokohtelu on edelleen tarpeettoman monimutkainen. HSL kannattaa ehdotusta, sillä verotuksen selkiyttäminen lisäisi entisestään työsuhdelipun houkuttelevuutta, mikä puolestaan kasvattaisi joukkoliikenteen käyttöä varsinkin suurilla kaupunkiseuduilla.
Lisätietoja antavat:
HSL:n Matkustajapalvelut-osaston johtaja Pirkko Lento, puh. 050 380 7033.
HSL:n Matkustajapalvelut-osaston ryhmäpäällikkö Risto Vaattovaara, puh. 040 558 3068.
Tietoja julkaisijasta
Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2023 HSL:n toimintakulut olivat 830 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 876 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2023 aikana 344 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL:n hallituksen päätöksiä 6.5.20257.5.2025 13:21:39 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 6. toukokuuta 2025 ja päätti seuraavista asioista.
Pohjois-Espoon bussiliikenteeseen tulee muutoksia elokuussa7.5.2025 13:11:21 EEST | Tiedote
Pohjois-Espoon bussilinjojen reiteissä tapahtuu muutoksia elokuussa. HSL:n hallitus hyväksyi Pohjois-Espoon linjastotarkastelussa esitetyt muutokset bussilinjoihin ohjeellisena noudatettaviksi kokouksessaan tiistaina 6. toukokuuta.
HSL-lippukaupan avaaminen siirtyy, automaatit ja haltijakohtaiset kortit säilyvät käytössä pidempään5.5.2025 13:03:00 EEST | Tiedote
HSL siirtää uuden taustajärjestelmän käyttöönottoa aiemmin ilmoitetusta, alustavasta ajankohdasta kolmella viikolla. Tämä vaikuttaa myös HSL-lippukaupan aukeamisen, isojen automaattien sulkemisen ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten korttien poistumisen aikatauluun. Isot lippuautomaatit suljetaan ja haltijakohtaiset HSL-kortit jäävät pois käytöstä 2.6., kun HSL aloittaa palveluidensa siirron uuteen taustajärjestelmään. HSL-lippukauppa aukeaa siirron jälkeen 4.6.
HSL:n selvitys: Jopa joka toinen voisi tehdä enemmän lähitöitä, jos työmatkaa tuettaisiin – etenkin nuorille hybridityö tärkeää2.5.2025 10:00:02 EEST | Tiedote
Monella työpaikalla keskustellaan nyt työnteon paikoista ja hybridityön sujuvoittamisesta. HSL:n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan työmatkaetu voisi ratkaista yhden hybridityön kipukohdista. Kyselyn mukaan jopa yli puolet työntekijöistä voisi olla valmis tulemaan useammin toimistolle, jos työmatkakuluja tuettaisiin. Nuorista lähes 90 prosenttia arvostaa työmatkan tukemista.
HSL:n tavoitteena on avata HSL-kortin nettilataus 14.5. – samassa yhteydessä muitakin muutoksia lippujen ostamiseen16.4.2025 13:10:00 EEST | Tiedote
HSL-lippukaupan on tarkoitus avautua 14.5., minkä jälkeen HSL-korttia voi jälleen ladata netissä. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan HSL alkaa siirtää palveluitaan uuteen taustajärjestelmään maanantaina 12.5., jolloin myös osa lippuautomaateista suljetaan ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten HSL-korttien käyttö päättyy. Aikataulun toteutuminen edellyttää, että järjestelmien testaukset saadaan tehtyä onnistuneesti. Muutokset eivät koske HSL-sovelluksen käyttäjiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme