Lindström Oy

Käsienpesussa tärkeintä on kankaalla kuivaaminen

9.10.2013 12:45:00 EEST | Lindström Oy | Tiedote

Jaa
Vain 5 prosenttia ihmisistä pesee käsiään riittävän kauan infektioita aiheuttavien bakteereiden tappamiseen, eikä 10 prosenttia ihmisistä pese käsiään lainkaan. Käsihygienialla on kuitenkin huomattava taloudellinen ja kansanterveydellinen merkitys, joten ei ole yhdentekevää miten käsihygieniasta huolehditaan. Helsingin Yliopiston Hjelt-instituutin tänään julkaiseman tutkimuksen mukaan käsien kuivaus puuvillapyyhkeellä tai paperilla takaa parhaan lopputuloksen.

European Textile Services Associationin teettämä tutkimus selvitti neljän erilaisen kuivausmenetelmän (puuvillapyyhe, paperi, kuumailmapuhallin ja jet air -puhallin) vaikutuksia käsimikrobien määrään sekä pesutilojen ja niissä olevien kuivaajien ja hengitysilman puhtautta.

Tutkimusten mukaan ihmiset eivät yleensä pese käsiään huolellisesti ja usein ne pestään ilman saippuaa. Silloin kuivauksen osuus nousee erityisen tärkeäksi. Tutkimuksessa todetaan, että puuvillakangas ja paperi ovat parhaimmat materiaalit käsien kuivaukseen, sillä niiden käsittelyssä tapahtuva mekaaninen hankaus on oleellista käsimikrobien vähentämiseksi. Eurooppalaisen käsienpesustandardin (EN 1499) mukaisesti 99,9 prosenttia mikrobeista tulisi hävitä käsienpesussa. Hjelt-instituutin tutkimuksen mukaan kankaalla ja paperilla kuivattuna mikrobit vähenevät käsistä 99,99 prosenttisesti. Vaikka kädet olisi pesty huonosti, niin pelkkä huolellinen kuivaus kankaalla tai paperilla riittää siis hävittämään mikrobit. Tutkimuksessa käytetty paperilaatu oli puhtaasta selluloosakuidusta valmistettu, eikä sisältänyt kierrätysmateriaalia.

Jet air -puhaltimet, eli kuivauslaitteet, joissa ilma puhaltaa voimakkaasti alhaalta ylöspäin, todettiin huonoimmaksi vaihtoehdoksi, sillä ne levittävät bakteereja huoneilmaan ja pinnoille. Tutkimuksessa kolibakteereja löytyi jopa parin metrin päästä puhaltimesta.

Kuivaustavalla on väliä, sillä käsihygienian taloudellinen merkitys sairauspoissaolojen muodossa on huomattava. Lisäksi sillä on suurta vaikutusta terveyteen ja esimerkiksi sairaalabakteereiden ja -infektioiden syntyyn.

"Puuvillapyyhkeellä kuivaaminen on myös ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto. Se korvaa kertakäyttöiset materiaalit ja vähentää näin selkeästi syntyvää jätemäärää. Pyyherulla tarjoaa elinkaarensa aikana yli 11.000 kuivausta", kertoo Lindströmin projektipäällikkö Marja Hautanen.

Vuonna 2012 Hjelt-instituutti tutki puuvillapyyhkeen ja annostelijalaitteen hygieenisyyttä. Tutkimuksessa todettiin, että ammattimaisesti huollettu puuvillapyyhe on kertakäyttöisen hygieeninen: Puhdas pyyherulla täyttää sairaalatekstiileiltä vaaditun puhtaustason ja laitteiden toimintaperiaate varmistaa jokaiselle kuivaajalle henkilökohtaisen hygieenisen käsien kuivauksen.

 

Lisätietoja:

Marja Hautanen, projektipäällikkö, Lindström Oy, marja.hautanen@lindstrom.fi, puh. 0400 478961

Liite: Hjelt_raportti_käsihygienia_09102013.pdf

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Lindström Oy
Lindström Oy
Hermannin rantatie 8
00581 Helsinki

https://lindstromgroup.com/fi/
Tekstiilipalveluyritys Lindström vahvistaa asiakkaidensa yrityskuvaa. Palvelumme helpottaa asiakkaan arkea ja on kokonaiskustannuksiltaan markkinoiden edullisin. Toimimme vastuullisesti ja olemme arvostettu työnantaja. Lindströmiläisiä on noin 2 750 henkeä Euroopassa ja Aasiassa. Konsernin vuoden 2012 liikevaihto oli 288 miljoonaa euroa. www.lindstrom.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lindström Oy

Lindströmin kasvutarina jatkuu – puolalainen HTS Rental yrityskaupalla osaksi Lindströmiä3.2.2025 11:00:00 EET | Tiedote

Tekstiilipalveluyritys Lindström on hankkinut puolalaisen HTS Rental Sp. z o.o. -yhtiön osakkeet. HTS Rental tarjoaa työvaatteiden vuokraus- ja pesupalveluja Sierpcissä, Puolassa. Yhtiö työllistää noin 80 ihmistä modernissa palvelukeskuksessaan Sierpcsissä, jonka kapasiteetti on 14 miljoonaa kappaletta vuodessa. HTS Rentalin nykyiset työntekijät, yhteensä 80 henkilöä, siirtyvät kaikki Lindströmin palvelukseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye