88% nuorista saa pelata rahapeliautomaateilla ilman valvontaa
5.2.2018 08:15:00 EET | EHYT | Tiedote

Helsingissä tehtiin alkoholin, rahapelien, sähkösavukkeiden nikotiininesteiden ja energianuuskan ostokokeita marras-joulukuussa 2017. Rahapelien ostokokeissa tulokset ovat yhä huonot. Vain 12 % myyjistä kysyi rahapeliautomaateilla pelanneilta koeostajilta henkilöllisyystodistuksen. Rahapeliautomaattien osalta tilanne ei ole juurikaan parantunut verrattuna syksyyn 2016, jolloin ikä tarkistettiin vain 10 % nuorista. Raha-arpaa ostettaessa ikä tarkastettiin nyt 19 % nuorista. Rahapeliostokokeissa mukana oli pelisaleja ja kauppojen yhteydessä olevia peliautomaatteja sekä kassoilta ostettavia raha-arpoja.
Varhain aloitettu rahapelaaminen altistaa rahapeliongelmille
Lain mukaan rahapelien ostoikäraja on 18 vuotta. Päivittäistavarakauppa ry:n ohjeistuksen mukaan ikä tulisi tarkistaa kaikilta alle 23-vuotiailta vaikuttavilta henkilöiltä. Ikärajojen tarkoitus on suojata alaikäisiä rahapelaamisen haitoilta. Varhain aloitettu rahapelaaminen on tutkimuksissa todettu altistavan rahapeliongelmille.
”Kaikista ikärajavalvottavista tuotteista rahapelien valvonta toimii selvästi huonoiten. Se on ongelma, koska rahapeliautomaatit ovat korkean riskin pelejä ja juuri niitä nuoret pääsevät pelaamaan, kun lainsäädännön velvoittama valvonta ei toimi. Automaattien runsas sijoittelu nuorten arkisiin ympäristöihin lisää peliongelmien riskiä. Nuoret pelaavat usein tutussa porukassa esimerkiksi ruokakaupoissa ja huoltoasemilla”, kertoo kehittämispäällikkö Jaana Markkula Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Rahapelihaittojen viestintäverkosto haastaa taas Veikkauksen
Vuosi sitten Rahapelihaittojen viestintäverkosto haastoi Veikkauksen parantamaan toimillaan ostokokeiden tuloksia niin, että tänä vuonna ostokokeissa puolelta nuorista tarkistettaisiin ikä. Veikkaus vastasi haasteeseen lupaamalla tehostaa omilla keinoillaan ikärajojen omavalvontaa. Nämä keinot eivät ole ainakaan Helsingissä toimineet.
“Rahapelihaittojen ehkäisy on lain mukaan Suomen rahapelijärjestelmän perusta. Ikärajavalvonta on ehkäisyssä yksi keskeisimpiä. Siitä huolimatta ostokokeiden tulokset ovat olleet huonot. Nyt oli erityisen huolestuttavaa, että Veikkauksen pelisaleista vain yhdessä kahdeksasta tarkistettiin ikä. Pelisaleissa on kuitenkin aina ollut 18 vuoden ikäraja ja niissä on peliyhtiön oma työntekijä paikalla”, toteaa projektipäällikkö Tapio Jaakkola Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä.
Ostokokeissa nuorelta näyttävät täysi-ikäiset koeostajat testasivat ikärajojen valvontaa yrittämällä ostaa tupakka-, alkoholi- ja pelituotteita ilman henkilöllisyystodistusta. Lain mukaan rahapelien ostoikäraja on 18 vuotta. Ikäraja koskee kaikkia rahapelejä kuten lottoa, arpoja ja rahapeliautomaatteja.
Ostokokeet perustuvat valtakunnalliseen Pakka-toimintamalliin, joka on THL:n kehittämä yhteisöllinen toimintamalli alkoholi-, tupakka- ja rahapelihaittojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi paikallisella tasolla. Ostokokeiden tuloksia ja ikärajavalvonnan kehittämistä mietitään tarjontatyöryhmissä, joihin osallistuvat kaupunkien, poliisin, aluehallintoviraston sekä vähittäiskaupan ja ravintoloiden edustajat. Tässä tiedotteessa rahapelejä koskevat tulokset koskevat Helsingissä tehtyjä ostokokeita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Markkula, kehittämispäällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 029 524 8802
Tapio Jaakkola, projektipäällikkö, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, 050 463 8212
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Rahapelihaittojen viestintäverkostoon kuuluvat Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Sovatek-säätiö, Kuopion kriisikeskus, Kehittämiskeskus Tyynelä, Sosped säätiö, Peluuri, A-klinikkasäätiö, Sininauhaliitto, Peliklinikka ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkosto toimii edistääkseen rahapelaamiseen ja rahapelihaittoihin liittyvää julkista keskustelua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
Valiokuntakäsittelyssä tehdyt alkoholilain muutokset tukevat suomalaisten terveyttä – muutokset notifioitava EU:lle ennen täysistuntoa9.6.2026 11:57:15 EEST | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry pitää eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan alkoholilakiesitykseen tekemiä muutoksia oikeansuuntaisina. Valiokunta rajasi rajat ylittävän etämyynnin samoihin alkoholipitoisuusrajoihin kuin kotimaisen vähittäismyynnin eli enintään 8,0- ja 5,5-prosenttisiin juomiin, tiukensi etämyynnin verovalvontaa ja asetti alkoholin kotiinkuljetukselle 24 tunnin vähimmäisviiveen tilauksesta. Muutokset vastaavat osaltaan kansanterveydellisiin ja taloudellisiin huoliin, joita alkuperäinen hallituksen esitys herätti. EHYT lähetti 9.6.2026 Euroopan komissiolle kirjeen, jossa se pyytää komissiota kiinnittämään Suomen viranomaisten huomion notifiointivelvollisuuteen ja ilmaisemaan kantansa siihen, edellyttävätkö valiokunnan muutokset uutta notifiointia ennen lakiesityksen hyväksymistä.
EHYT ry:n selvitys: Osa alaikäisistä ja nuorista aikuisista suhtautuu entistä myönteisemmin rahapelaamiseen27.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Valtaosa nuorista ei pidä rahapelaamista trendikkäänä, mutta suhtautuminen siihen on viime vuosina muuttunut hieman aiempaa myönteisemmäksi. Nuorten miesten asenteet ovat naisia myönteisemmät: 18–24-vuotiaista miehistä 50 % pitää rahapelaamista trendikkäänä. Rahapelimainontaan 15–29-vuotiaat suhtautuvat kuitenkin kriittisesti ja tunnistavat siihen liittyviä haittoja. Tulokset selviävät Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Nuorten kulttuuri ja päihteet 2026 * -selvityksestä.
EMBARGO to 21.5. klo 7.00 Alaikäiset kokevat alkoholin hankkimisen helpoksi – kolmasosa saa alkoholin sisaruksen tai huoltajan kautta21.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Alkoholin hankkiminen alaikäisenä koetaan erittäin helpoksi, selviää Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tuoreesta Nuorten kulttuuri ja päihteet 2026* -selvityksestä. Samaan aikaan vanhempien asenteet vaikuttavat entistä vahvemmin nuorten alkoholinkäyttöön. Selvityksessä kysyttiin nuorten omasta alkoholin käytöstä ja alkoholin käyttöön liittyvistä asenteista. Verkkokyselyyn vastasi 1 890 iältään 15–29-vuotiasta suomalaista nuorta.
Puhdasta voittoa – Ehkäisevä päihdetyö EHYTin 50 ratkaisua parempaan päihdepolitiikkaan7.5.2026 08:16:00 EEST | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on julkaissut 50 ratkaisua, joilla Suomi voi vähentää päihde- ja rahapelihaittoja, keventää sote-kustannuksia ja parantaa arjen turvallisuutta.
”Omat tarpeeni, tunteeni ja rajani ovat jääneet toissijaisiksi” – päihderiippuvaisen läheinen tarvitsee tukea omien rajojen löytämiseen28.4.2026 08:14:59 EEST | Tiedote
Läheiset ottavat usein vastuuta päihderiippuvaisten ihmisten ongelmista oman terveytensä, taloutensa ja jopa turvallisuutensa kustannuksella, selviää järjestöjen tekemästä tuoreesta kyselystä. Läheistenpäivänä 5. toukokuuta muistetaan niitä, joiden elämään toisen päihderiippuvuus vaikuttaa. Päivän teemana on tänä vuonna "Omat rajat". Päivän aikana läheisille järjestetään webinaari sekä Oulussa ja Seinäjoella paikallinen tapahtuma. Seitsemättä kertaa vietettävän Läheistenpäivän takana ovat päihdejärjestöt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
