Hartela ravistelee myyttejä kalliista asumisesta - Ensimmäisten Kotipuu-asuntojen ostajat arvotaan

- Kotipuu-kotien edullisempi hinta perustuu yksinkertaiseen ideaan: loppuun saakka hiotut ja vakioidut pohjaratkaisut tuovat kustannussäästöjä suunnitteluun ja toteutukseen, joten Kotipuu-kodeissa onkin vain muutama erilainen pohjaratkaisu. Jokaista taloyhtiötä ei siis tarvitse suunnitella erikseen alusta lähtien, kertoo Hartelan varatoimitusjohtaja Arto Jokinen.
- Toiseksi Kotipuu-talot rakennetaan kotimaisista puuelementeistä, jotka liitetään yhteen tontilla. Laatu pysyy hyvänä, kun sääolot eivät vaihtele, ja rakennusaika lyhenee puoleen. Rahaa säästyy myös rakentamisen työvoimakustannuksissa, hän sanoo.
Jokinen lisää, että edullisuus ei sulje pois tyyliä ja mukavuutta. Kaikissa asunnoissa on joko oma piha tai reilu parveke eikä pintamateriaaleissa tai varusteissa tingitä. Toisaalta yksilöllisiä muutoksia ei ole mahdollista tehdä.
Jokaiseen Kotipuu-konseptin mukaiseen asunto-osakeyhtiöön on luvassa yhteisöllisyyttä tukevia ekstroja, kuten kesäkeittiö, kerhohuone, yrttitarha, huvimaja tai leikkimökki.
Osto-oikeus ensimmäisiin
Kotipuu-asuntoihin arvotaan
Ensimmäinen Kotipuu-konseptin mukainen asunto-osakeyhtiö on Pikkulotankuja Espoon Painiityssä, Leppävaarassa. Pikkulotankujaan tulee 30 kaksiota ja kolmiota yhteensä neljään puutaloon. Kaksikerroksisten talojen alakerran asunnoilla on omat pienet pihat ja yläkerran kodeilla reilut parvekkeet. Rakennusosakeyhtiö Hartela osti Painiityn maat jo 1980-luvulla ja on päässyt vaikuttamaan alueen suunnitteluun kaavoituksesta lähtien. Tavoitteena on ollut, että Painiitystä tulee viihtyisä ja turvallinen kylä keskellä kaupunkia.
Osto-oikeudet arvotaan kaikkien määräaikaan (22.11.2013) mennessä varaajiksi ilmoittautuneiden kesken. Hakija voi osallistua vain yhden asunnon osto-oikeuden arvontaan. Hakemukset tehdään osoitteessa http://kotipuu.hartela.fi.
Lisätiedot:
Rakennusosakeyhtiö Hartela, varatoimitusjohtaja Arto Jokinen
p. 010 561 3277, arto.jokinen@hartela.fi
Liitteenä luonnos Espoon Painiityn Kotipuu-kodeista. Aiheeseen liittyviä muita kuvia on saatavilla: ilona.kangas@dqc.fi tai soittamalla puh. 050 590 7853.
Hartela on yksi suurimmista suomalaisista rakennusalan yrityksistä. Vakavarainen, yli 70-vuotias perheyhtiömme työllistää valtakunnallisesti ja vientitehtävissä yli tuhat rakentamisen ja talotekniikan ammattilaista. Liikevaihtomme tilikaudella 2012 oli 331 miljoonaa euroa.
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 550 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. Perheyhtiö Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin, ja meillä on Avainlippu-tunnus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hartela
Hartelalla Suomen tyytyväisimmät asiakkaat talonrakennusurakoinnissa28.4.2025 06:11:12 EEST | Tiedote
Hartela on saavuttanut ykköspaikan EPSI Rating Talonrakennusurakointi 2024 -tutkimuksessa, jossa se arvioitiin ammattimaisten rakennuttajien näkökulmasta pääurakoitsijoiden kärkisijalle.
Hartela ja Turun kaupunki ovat sopineet Linnakaupungin monitoimitalon uudisrakennushankkeen toteuttamisesta allianssimallilla3.4.2025 13:37:49 EEST | Tiedote
Hankkeen vuoden mittainen kehitysvaihe käynnistyy huhtikuussa 2025. Rakennustyöt aloitetaan keväällä 2026 ja valmis monitoimitalo luovutetaan tilaajan käyttöön elokuussa 2028.
Hartelan vuosi 2024: Vahva tulos haastavassa markkinassa, uusi strategia ja tytäryhtiörakenteen muutos19.3.2025 10:25:53 EET | Tiedote
Vuosi 2024 oli Hartelalle onnistunut niin taloudellisten mittareiden kuin vastuullisuusteemojen osalta. Yhtiö lähti vuoteen 2025 päivitetyllä strategialla ja vahvalla tilauskannalla.
Hartela rakentaa vähittäiskauppaketju Julalle ensimmäisen myymälärakennuksen pääkaupunkiseudulle13.3.2025 08:00:19 EET | Tiedote
Hanke on laajuudeltaan lähes 3 000 neliötä, josta varsinaista myymäläpinta-alaa on yli 2 000 neliötä. Hankkeen rakentaminen on alkanut maaliskuussa ja sen odotetaan valmistuvan loppuvuonna 2025. Julan myymälärakennuksen hanke on Hartelan omaperusteinen toimitilahanke.
Hartelalta hyvä tulos haastavassa markkinassa29.1.2025 15:35:38 EET | Tiedote
Rakennusyhtiö Hartela teki vuonna 2024 hyvän 9,0 M€ liiketuloksen asuntomarkkinan alakulosta huolimatta. Yhtiö lähti vuoteen 2025 vahvalla taseella, hyvällä likviditeetillä ja korkealla omavaraisuusasteella. Myös tilauskanta oli vahva, vaikka yhtään RS-kohdetta ei ollut rakenteilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme