Varhaislapsuuden perheympäristö ennakoi vihamielisyyden ja ärtyneisyyden kehitystä nuoruudesta aikuisuuteen
– Vihamielisyys ja ärtyneisyys on aiemmin yhdistetty lukuisiin terveysriskeihin ja sosiaalisiin ongelmiin, mutta tietoa vihamielisyyden ja ärtyneisyyden pitkittäiskehityksestä on ollut niukasti, kertoo Hakulinen.
Hakulisen tutkimustulokset osoittavat, että sekä vihamielisyys että ärtyneisyys ovat kohtalaisen pysyviä ominaisuuksia nuoruudesta aikuisuuteen. Vanhempien alhainen sosioekonominen asema ja kielteinen kasvatustyyli ennustivat vihamielisyyden ja ärtyneisyyden lisääntymistä iän myötä.
Väitöstutkimuksessa myös osoitetaan, että vihamielisyyden ja työttömyyden välillä vaikuttaisi olevan kaksisuuntainen yhteys, tosin vihamielisyys ennustaa vahvemmin työttömäksi joutumista kuin työttömyys vihamielisyyden lisääntymistä. – Turhautuminen työttömyyteen voi johtaa vihamielisyyden kasvamiseen, jolla taas voi olla lukuisia kielteisiä terveyteen liittyviä ja sosiaalisia seuraamuksia, toteaa Hakulinen.
Tutkimuksen perusteella aikuisuuden vihamielisyyden ja ärtyneisyyden ennaltaehkäisyyn olisi hyvä panostaa jo lapsuuden aikana, mikä voisi vähentää niistä yhteiskunnalle ja yksilölle koituvia kustannuksia. – Parantamalla yhteiskunnallisia olosuhteita ja antamalla kasvatuksellista tukea voitaisiin estää vihamielisyyden kumuloituminen, pohtii Hakulinen.
Hakulisen tutkimus on osa Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -tutkimusta. LASERI-tutkimus alkoi vuonna 1980, jolloin siihen osallistui 3596 lasta ja nuorta. Viimeisen seuranta toteutettiin vuonna 2012 ja siihen osallistui yli 2000 henkilöä.
Christian Hakulinen väittelee käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa 8.11. klo 12 psykologian alaan kuuluvasta aiheesta ”Life Course Approach to the Development of Hostility and Anger: Family Origins in Childhood and Unemployment in Adulthood”. Väitöstilaisuus järjestetään Helsingin yliopiston päärakennuksen salissa 13 (Fabianinkatu 33). Väitöskirja on sähköisesti luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-9361-6
Väittelijän yhteystiedot:
Christian Hakulinen, puh. 044 309 1987, s-posti christian.hakulinen@helsinki.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Maria Peltonen
tiedottaja
Viestintä ja yhteiskuntasuhteet
PL 33, 00014 Helsingin yliopisto
puh. 050 406 2047, s-posti maria.peltonen@helsinki.fi
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Suomelle mitaleita ja kunniamaininta kemiaolympialaisissa – koko joukkue pääsi palkinnoille25.7.2025 10:10:30 EEST | Tiedote
Nuoret kemian taitajat kilpailivat niin teoriaosaamisessa kuin käytännön laboratoriotöissä Pohjoismaisissa kemiakisoissa Göteborgissa ja kansainvälisissä olympialaisissa Dubaissa.
Happikato jää järven ekologiseen muistiin24.7.2025 14:14:04 EEST | Tiedote
Vaikka jääpeitteinen aika on lyhentynyt ilmaston lämmetessä, ei kaikkien järvien happitilanne ole parantunut.
Vanhempien rokote-epäröinti voi heikentää rokotekattavuutta23.7.2025 08:56:30 EEST | Tiedote
Vanhempien luottamus asiantuntijoihin ja virallisiin tietolähteisiin vaikuttaa merkittävästi siihen, miten he rokotuttavat lapsensa. Myös terveydenhoitajilla on keskeinen rooli kansallisen rokotusohjelman toteuttamisessa.
Itämerennorppien määrästä uusi tarkempi arvio – metsästys jarruttaa kannankasvua16.7.2025 09:02:24 EEST | Tiedote
Itämerennorppakanta on kasvanut viisinkertaiseksi 1970-luvulta, jolloin pitkään jatkunut liikametsästys ja ympäristömyrkyt uhkasivat lajin tulevaisuutta. Uusi tilastollinen malli tarkentaa nyt norpan kanta-arviota.
Liito-orava on taigametsien tulevaisuuden avainlaji9.7.2025 11:26:52 EEST | Tiedote
Tuore geneettinen tutkimus paljastaa yllättäviä piirteitä liito-oravan evoluutiosta sekä vakavia huolia lajin suojelun kannalta. Kaukoidässä saattaa asustaa oma alalaji.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme