Motivaatio oppimiskontekstissa on oppilaan ja tilanteen välistä dynamiikkaa
Tilannekohtaisessa motivaatiossa on siis kyse oppilaan ja tilanteen tai tehtävän ominaisuuksien välisessä vuorovaikutuksessa syntyvästä prosessista. – Siinä missä oppimishakuinen oppilas saattaa kokea asteittain vaikeutuvan tehtävän myönteisenä haasteena ja kiinnostua siitä yhä enemmän työskentelyn edetessä, suoriutumis- tai välttämishakuinen oppilas voi ahdistua tai passivoitua suoriutumispaineiden seurauksena, jolloin tehtävänaikainen motivaatio ja kiinnostus heikkenevät, Tapola jatkaa.
Tilannekohtaisella motivaatiolla näyttää olevan merkitystä myös oppimisen kannalta: oppilaan luottamus kykyynsä selviytyä tehtävästä ja tehtävänaikainen kiinnostuksen lisääntyminen ennustavat parempaa oppimistulosta.
Anna Tapola tutki väitöskirjaansa varten ala- ja yläkoulun oppilaita. Oppilaiden yksilöllistä ja tilannekohtaista motivaatiota tutkittiin kyselylomakkeiden avulla. Tilannekohtaisen motivaation toistomittaukset suoritettiin erilaisten oppimistehtävien aikana osana oppilaiden normaalia luokkatyöskentelyä.
Tapolan tutkimuksen tulokset korostavat oppilaiden yksilöllisten motivationaalisten erojen tunnistamisen tärkeyttä: eri tavoin oppimiseen suuntautuvat oppilaat tarvitsevat erilaista tukea sekä oppimistehtävän alussa että sen aikana. Pelkästään tehtävän ominaisuuksien avulla ei todennäköisesti kyetä häivyttämään oppilaiden eroja motivaatiossa. Oppilaat tulkitsevat oppimistilanteen ja opettajan toiminnan osittain eri tavoin, jolloin tietyt motivointikeinot tuskin toimivat kaikille samalla tavalla. Tutkimuksen mukaan oppilaiden erilaisten tavoitteiden ja kiinnostusten sekä niiden pohjalta muodostuvien tilannetulkintojen ymmärtäminen on ensimmäinen askel pyrittäessä tukemaan myönteisiä oppimiskokemuksia.
Kasvatustieteen maisteri Anna Tapola väittelee käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa 8.11. klo 12 aiheesta Motivational dynamics in the learning context: Interaction of individual and situational factors. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Siltavuorenpenger 1 A, sali 1 (Psychologicum). Elektroninen julkaisu ja väitöstiivistelmä löytyvät osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-9365-4
Väittelijän yhteystiedot:
Anna Tapola, puh. 0405879019, s-posti anna.tapola@helsinki.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Noin joka seitsemäs hakija pääsi sisään Helsingin yliopistoon3.7.2025 09:42:00 EEST | Tiedote
Yhteishaussa Helsingin yliopistoon valittiin 4 703 uutta opiskelijaa. Helsingin yliopisto oli Suomen suosituin yliopisto ensisijaisten hakijoiden määrän sekä hakijoiden kokonaismäärän perusteella.
Kaasuvuoto aloittaa haavan korjauksen kasveissa2.7.2025 18:01:00 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkijat ovat löytäneet mekanismin, jonka avulla kasvit korjaavat suojaavan uloimman kerroksensa, korkkisolukon. Tällä löydöllä voi olla merkittäviä vaikutuksia maatalouteen ja elintarvikkeiden säilyvyyteen. Etyleenin ja hapen diffuusio haavan läpi käynnistää kasvin luonnollisen paranemisprosessin.
Kaksoisvalohoito vähentää ikenien verenvuotoa ja tulehdusta hammasimplanttien ympärillä1.7.2025 09:59:32 EEST | Tiedote
Kaksoisvalohoito (Lumoral) tarjoaa kotikäyttöön turvallisen ja tehokkaan vaihtoehdon implanttien ympäristön tulehduksen hallintaan ilman antibiootteja.
Tutut maatalousympäristön linnut vähenevät, eteläiset yleislajit runsastuvat30.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Moni tuttu lintulaji harvinaistuu entisestään. Varpusia ja kuoveja on nyt vähemmän kuin koskaan aiemmin. Toisaalta monien eteläisten lajien voittokulku jatkuu. Mustarastaita ja peukaloisia esiintyy ennätysmäisen runsaasti.
Panimoteollisuuden sivuvirroista terveellisiä elintarvikkeita27.6.2025 13:02:54 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkijat ovat keksineet innovatiivisen ja kestävän tavan hyödyntää mäskiä ja muita panimoteollisuuden sivutuotteita muokkaamalla niistä hyödyllisiä elintarvikkeita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme