EHYT

Ehkäisevä päihdetyö kannattaa -tunnustus pudasjärveläiselle vapaa-aikaohjaaja Tarja Väisäselle

Jaa
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valinnut Ehkäisevä päihdetyö kannattaa -tunnustuksen saajaksi pudasjärveläisen vapaa-aikaohjaaja Tarja Väisäsen. Tunnustus myönnetään vuosittain henkilölle tai taholle, joka on edistänyt omalla paikkakunnallaan ehkäisevän päihdetyön tunnettuutta ja tuonut esille työn tärkeyttä.
Tarja Väisänen
Tarja Väisänen

Sarjassaan ensimmäisen tunnustuksen saajan valinnassa korostettiin paikallisen toiminnan monialaisuutta, verkostomaisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Tarja Väisänen toimii Pudasjärvellä kunnan ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilönä ja Oulunkaaren yhtymähallituksen nimeämän ehkäisevän päihdetyön moniammatillisen työryhmän puheenjohtajana. Tarja on ansiokkaasti osallistanut työryhmän toimintaan myös kaikki Pudasjärven vähittäiskauppiaat, huoltoasemat ja kioskit. Kokouksissa on käsitelty muun muassa kauppojen omavalvontaohjelmia, käyty läpi kouluterveyskyselyn tuloksia päihteistä ja niiden saatavuudesta ja käyty keskustelua paikallisen urheiluseuran huvitoimikunnan kanssa.  Lisäksi vuonna 2012 Tarja kokosi Ehkäisevän päihdetyön viikon jokaiselle päivälle viikon teeman mukaista ohjelmaa ja teki viikon aikana laajaa yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa.

EHYT ry myöntää tunnustuksen paikallisten toimijoiden antamien ilmiantojen perusteella. – Oulun seudulla toimii useita aktiivisia, ammattitaitoisia ja positiivisella otteella työskenteleviä ihmisiä, mutta päädyin ehdottamaan nimenomaan Tarjaa. Mielestäni Tarja ansaitsee tunnustuksen työstään, sillä hän on tehnyt ja tekee edelleen merkittävää työtä päihteettömyyden edistämiseksi ja päihdehaittojen vähentämiseksi omalla paikkakunnallaan, toteaa Tarjan ilmiantanut ylitarkastaja Raija Fors Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta.

Tarja Väisänen oli iloisesti yllättynyt ja onnellinen saamastaan tunnustuksesta. – Niinhän se on, että ehkäisevä työ kannattaa aina ja meillä Pudasjärven lasten ja nuorten parlamentti on tiivistänyt hienosti, että päihteitä puolestaan ei kannata käyttää, hän painottaa.

Tunnustus luovutetaan Tarjalle virallisesti Oulussa 3.12. järjestettävässä Nuuskaa taskussa -seminaarissa. 

Lisätietoja:

Sinikka Korpela
aluekoordinaattori
EHYT ry
Kumppanuuskeskus, Oulu
0400 274 833 

Saija Himanka
aluekoordinaattori
EHYT ry
Kumppanuuskeskus, Oulu
050 439 1610

Kuvat

Tarja Väisänen
Tarja Väisänen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

EHYT ry: Haittaverot nousevat, mutta järjestöleikkaukset vaarantavat kansanterveystyön24.4.2025 12:34:06 EEST | Tiedote

Hallitus päätti puoliväliriihessä korottaa alkoholin ja nikotiinin haittaveroja, mikä on askel oikeaan suuntaan. Samaan aikaan kuitenkin päätettiin tehdä uusia leikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen, mikä nostaa järjestöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön kohdistuvat leikkaukset 140 miljoonaan euroon. Ehkäisevän työn tarve on Suomessa kasvussa, mutta resursseja karsitaan – tämä muodostaa uhkan kansanterveydelle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille.

Hallitus tuo uuden rahapelilain eduskuntakäsittelyyn – EHYT ry varoittaa lisääntyvistä rahapelihaitoista20.3.2025 14:11:21 EET | Tiedote

Hallitus on tuomassa eduskuntaan esityksensä uudeksi rahapelilaiksi. Kyseessä on historiallinen lakimuutos, jonka seurauksena Veikkauksella ei olisi enää yksinoikeutta verkossa pelattaviin rahapeleihin, vaan ne avautuisivat ulkomaalaisille toimijoille ja yksityiselle voitontavoittelulle. Esityksen mukaan uuden lain tarkoituksena on ”taata rahapeleihin osallistuvien oikeusturva, estää rahapeleihin liittyvät väärinkäytökset ja rikokset sekä ehkäistä ja vähentää rahapelihaittoja.”

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye