Alvar Aalto -säätiö

Maailmankuulu Viipurin kirjasto avautuu restauroituna

Jaa
Alvar Aallon suunnitteleman Viipurin kirjaston restaurointi on saatu päätökseen. Yli kaksikymmentä vuotta kestäneen modernin arkkitehtuurin merkkiteoksen peruskorjaus aloitettiin jo vuonna 1991. Viimeiset kolme vuotta töitä on vauhdittanut Venäjän myöntämä avustus korjauksen loppuun viemiseen. Viipurin kirjaston Suomen restaurointiyhdistys on toiminut hankkeen suunnittelijana, ohjaajana ja valvojana alusta alkaen. Alvar Aalto -säätiö on ollut läheisessä yhteistyössä yhdistyksen kanssa. Kirjasto avataan juhlallisuuksin tulevana lauantaina 23. marraskuuta.

”Viipurin kirjaston kilpailu- ja suunnitteluhistoria liittyy keskeisesti Alvar Aallon siirtymiseen klassismista funktionalismiin. Viipurin kirjastokilpailun yhteydessä kehitetyt ideat säilyivät keskeisinä Aallon toimistossa koko sen toiminnan ajan. Säätiö on tukenut Viipurin kirjaston restaurointiyhdistyksen toimintaa monin tavoin ja Alvar Aallon ateljee Helsingin Tiilimäessä on toiminut yhdistyksen kotipaikkana”, sanoo Alvar Aalto -säätiön ja -museon johtaja Tommi Lindh.

Vuonna 1935 valmistunut Viipurin kirjasto oli yksi niistä rakennuksista, jotka tekivät Alvar Aallosta tunnetun maailmalla. Sotien jälkeen rakennus pääsi huonoon kuntoon ja 1990-luvun alussa Viipurin kaupunki pyysi Aallon arkkitehtitoimistolta apua kirjaston korjausten suunnitteluun. Arkkitehti Elissa Aalto perusti tuolloin ympäristöministeriön avustuksella entistämistyöryhmän, josta kehittyi nykyinen restaurointiyhdistys. Alussa taloudellisista syistä johtuen hitaasti edennyttä peruskorjausta vauhditti joulukuussa 2010 Venäjän hallitukselta saatu lisärahoitus.  

Valtioiden rajat ylittävän restaurointihankkeen tavoitteena on ollut herättää henkiin rakennuksen alkuperäinen arkkitehtoninen arvo. Kirjaston lainaus-, luento- ja lukusalit on entistetty originaaliin loistoon. Tekniset järjestelmät on puolestaan uusittu tätä päivää vastaaviksi.

”Viipurin kirjastoa voidaan pitää esimerkillisenä korjaushankkeena ja mielenkiintoisena oppimisprosessina. Kirjaston kunnostuksesta vastasi arvokiinteistöjen entistämiseen erikoistunut pietarilainen rakennusyhtiö. Yhteistyö heidän kanssaan on sujunut hienosti ja restauroinnissa on kiinnitetty huomiota pienimpiinkin yksityiskohtiin”, kertoo restaurointiyhdistyksen pääsihteeri Maija Kairamo.

Kesällä 2014 Viipurin kirjasto on näyttävästi esillä Alvar Aalto -museossa. Valmisteilla on näyttely, jossa paneudutaan Viipurin kirjastoon korjausrakentamisen ja rakennussuojelun näkökulmasta.

Lisätietoja:
johtaja Tommi Lindh, tommi.lindh@alvaraalto.fi, puh. +358 44 562 1625, Alvar Aalto -säätiö ja -museo

pääsihteeri Maija Kairamo, vyborg@alvaraalto.fi, Viipurin kirjaston Suomen restaurointiyhdistys

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Alvar Aalto -säätiö
Alvar Aalto -säätiö

HELSINKI

040 588 1016https://www.alvaraalto.fi

Alvar Aalto -säätiö toimii paremman arkiympäristön ja muotoilukulttuurin hyväksi lähtökohtanaan Alvar Aallon ja hänen elämäntyönsä humanistiset ja ekologiset arvot. Alvar Aalto -museo, säätiön osana, pitää yllä ja kartuttaa kokoelmiaan ja arkistojaan sekä tuottaa monipuolisia yleisön- ja asiantuntijapalveluita.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alvar Aalto -säätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye