Väitös: Kotieläintuottajan ammattitaidolla on ratkaiseva merkitys sekä eläinten hyvinvoinnin että tuotoksen kannalta

Asenteilla on Kauppisen mukaan merkitystä jopa tuottajan oman työmotivaation kannalta, sillä eläinten käyttäytyminen hoitajaansa kohtaan vaikuttaa myös hoitajan mielialaan. Tuottajilla ja kuluttajilla voi olla erilainen käsitys siitä, mitä eläinten hyvinvointi tarkoittaa ja kuinka sitä voidaan edistää. Siksi on tärkeää ymmärtää, mistä tuottajat puhuvat, kun he puhuvat eläinten hyvinvoinnista ja sen edistämisestä.
Eläinten hyvinvointiin vaikuttavat asenteet
Kauppisen tutkimuksessa kartoitettiin tuottajien asenteita kvalitatiivisten asennehaastattelujen sekä kyselytutkimuksen avulla, jossa hyödynnettiin viitekehyksenä suunnitellun toiminnan teoriaa. Teorian mukaan asenne, subjektiiviset normit sekä koettu hallinnan tunne yhdessä määrittävät yksilön käyttäytymisaikomuksia. Kauppinen havaitsi, että tuottajat hahmottivat eläinten hyvinvoinnin edistämisen neljänä konkreettisena asenteen kohteena: hyvien olosuhteiden järjestämisenä eläimille, eläinten terveydestä huolehtimisena, eläinten hyvänä kohteluna ja tuottajan omasta jaksamisesta huolehtimisena. Sen lisäksi hyvinvoinnin edistäminen hahmotettiin abstraktimmalla tasolla kahtena erilaisena, mutta osittain päällekkäisenä asenneulottuvuutena, itseisarvona ja välinearvona. Tuottajien asenteet konkreettisia hyvinvoinnin edistämisen keinoja kohtaan selittivät parhaiten heidän aikomuksiaan edistää eläintensä hyvinvointia käytännössä.
Alustavien asennehaastatteluiden ja kyselytutkimuksen jälkeen Kauppisen tutkimuksessa haastateltiin 30 sikatuottajaa ja arvioitiin eläinten hyvinvointia heidän tiloillaan. Haastatteluissa selvisi, että suurin osa näistä tuottajista oli sitä mieltä, että eläinten hyvinvointi vaikuttaa niiden tuotokseen, ja että tuottajan asenteiden, eläinten hyvinvoinnin ja tuotoksen välillä on yhteyksiä. Näillä tiloilla tuottajan korkea ammattitaito ja sikojen hyvä terveys olivat yhteydessä suureen pahnuekokoon ja emakoiden lyhyeen lisääntymiskiertoon.
Tuottajan oma kokemus avainasemassa
Kauppinen tutki tuottajien asenteiden ja eläinten hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä yhdistämällä kyselylomakkeella kerätyn 117 lypsykarjatuottajan asenneaineiston sekä ympäristöperäisillä mittareilla mitatun lypsylehmien ja vasikoiden hyvinvointiaineiston samoilta tiloilta. Tässä aineistossa tietyt asennemuuttujat olivat yhteydessä eläinten hyvinvointi-indikaattoreihin: esimerkiksi tuottajan oma kokemus siitä, että eläinten hyvinvoinnin edistäminen on tärkeää ja helppoa, oli yhteydessä parempiin eläinten hyvinvoinnin edellytyksiin tilalla.
Tuottajien asenteiden ja eläinten tuotoksen yhteyttä tutkittiin vertaamalla 124 sikatuottajan asenneaineistoa heidän tilojensa porsastuotokseen. Eläinten hyvä kohtelu, hyvien elinolosuhteiden järjestämisen koettu helppous ja mielenkiinto uutta tutkimus- ja asiantuntijatietoa kohtaan olivat näillä tiloilla yhteydessä keskimääräistä suurempaan porsastuotokseen ja pienempään porsaskuolleisuuteen.
Kauppisen tutkimuksessa havaitut tilastolliset yhteydet tuottajien asenteiden sekä heidän eläintensä hyvinvoinnin ja tuotoksen välillä ovat huomionarvoisia, koska myös tuottajien omien näkemysten valossa tällaisia yhteyksiä oli odotettavissa. Kauppisen tutkimuksessa hyödynnettiin tuottajien itse puheissaan rakentamaan käsitystä ja keinoja eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Hyvinvoinnin edistämisellä tuottajien mainitsemin keinoin on taloudellistakin merkitystä, sillä ne lisäävät osittain myös eläinten tuotosta.
FM Tiina Kauppinen väittelee eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa Helsingin yliopistossa (Biokeskus 3:n luentosalissa 2402, Viikinkaari 1) pe 29.11.2013 kello 12 aiheesta:
“Farm animal welfare and production in relation to farmer attitudes”
Tutkimus kuuluu eläintenpidon ja hyvinvoinnin alaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
FM Tiina Kauppinen, tiina.kauppinen@helsinki.fi, puh. 044 300 1295
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Erikoislääkäreiden ja keskitettyjen vastaanottojen avulla tehokkuutta terveyskeskuksiin30.5.2025 13:08:30 EEST | Tiedote
Kahdessa erillisessä tutkimuksessa löytyi konkreettisia keinoja perusterveydenhoidon parempaan organisointiin. Kummassakin tapauksessa potilaat saivat sujuvampaa ja parempaa hoitoa. Lisäksi kustannukset laskivat.
Miksi härkäpapu ei maistu? Tutkimus auttaa parantamaan härkäpaputuotteiden makua28.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Härkäpapu on lupaava kasvipohjainen proteiininlähde, mutta moni kokee sen maun epämiellyttävänä. Helsingin yliopistossa tehty tutkimus selvitti, mistä makuongelmat johtuvat, ja auttaa kehittämään ratkaisuja härkäpavun maun parantamiseksi.
Keski-ikäisenä laihduttavalle pidempi ja terveempi elämä27.5.2025 18:05:24 EEST | Tiedote
Elintapojen muutoksilla saavutetulla painonpudotuksella voidaan saada merkittäviä terveyshyötyjä vuosikausiksi, eikä siihen tarvita kirurgiaa tai lihavuuslääkkeitä. Diabeteksen välttämisen ohella voidaan estää myös muita kroonisia sairauksia, kuten valtimotauteja, keuhkosairauksia ja syöpiä.
Kutsu medialle: Eläinsuojeluvalvontaa ja eläinsuojelurikoksia koskevan raportin julkistamistilaisuus eduskunnassa 3.6. klo 9–1027.5.2025 11:13:45 EEST | Kutsu
Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan eläinten kaltoinkohtelun ja siihen puuttumisen tilasta ja kehittämistarpeista. Asianmukainen puuttuminen edellyttää ymmärrystä eläinten kaltoinkohtelun ja eläinrikosten erityispiirteistä.
Väitös: Palestiina osoittaa, että globaali teknologiatalous on yhteydessä kolonialismiin27.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Startup-yrittäjyyden, uuden teknologian ja riskipääoman poliittisia vaikutuksia ei voida ymmärtää ilman asiayhteyttä asuttajakolonialismiin, paljastaa Helsingin yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme