EHYT

EHYT Teema nostaa esille hyvään ikääntymiseen liittyviä asioita

28.11.2013 16:00:48 EET | EHYT | Tiedote

Jaa
EHYT ry:n tuore TEEMA-lehti avaa hyvän eläkeiän aiheita, siinä pohditaan millaista ikääntyminen on Suomessa, mietitään miksi opiskelu kannattaa kautta elämän, ja miten ikääntyminen on muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana.

Lehdessä muun muassa avataan ikääntyneiden hyvinvoinnin nykytilannetta ja päihteidenkäyttöä sekä käsitellään alkoholinkäytön riskirajoja.

‒ Arkiseen alkoholinkäyttöön tottuneiden ikäluokkien jäädessä eläkkeelle on entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota ikääntyvien päihdehaittojen ehkäisyyn, muistuttaa EHYT ry:n aikuistyön päällikkö Antti Hytti ja lisää:– TEEMA-lehdessä kuvatut eläkeläisjärjestöt ympäri Suomen voivat olla tärkeässä roolissa tässä työssä.

‒ Monet ikäihmiset eivät tiedä, että alkoholinkäytön riskirajat laskevat ikääntymisen myötä. Yli 65-vuotiaan riskiraja on seitsemän annosta viikossa, kaksi annosta kerralla, Hytti muistutti.

Lehdestä löytyy monipuolisesti tietoa terveen ja aktiivisen ikääntymisen tueksi. Höysteenä M.A. Numminen pohtii suhdettaan alkoholiin, EHYT ry:n ikähankkeen opetukset paljastetaan ja vertaiset vinkkaavat siitä, mikä suomalaiseläkeläisiä virkistää.

Lehden tarkoituksena on yhdistää eri toimijoita keskusteluun ja luoda tämän pohjalta Suomeen hyvän ikääntymisen eväitä.

Teema-lehteä voit lukea sähköisessä muodossa osoitteessa

http://www.issuu.com/ehyt/docs/teema_2_2013.

EHYT Teema on EHYT ry:n julkaisu, joka palvelee teemakohtaisin painotuksin 3‒5 vuosinumerolla erilaisia lukijaryhmiä. Edellinen EHYT Teema Pelitaito käsitteli hyvän digipelaamiskulttuurin luomista monen eri toimijan näkökulmasta. Seuraava Teema ilmestyy tammikuussa ja se käsittelee ammattiin valmistuvien hyvinvoinnin parantamista ja koulujen toisen asteen ehkäisevää päihdetyötä.

Lisätietoja: Antti Hytti, aikuistyön päällikkö, antti.hytti(at)ehyt.fi, 040 779 1387.

Helena Hulkko, viestintäpäällikkö, helena.hulkko(at)ehyt.fi, p. 050 582 2211.

Lehden tilaukset järjestösihteeri Simo Miettiseltä, simo.miettinen(at)ehyt.fi, p. 050 570 6981. 

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin. Alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja sekä edistää päihteetöntä liikennettä.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Väärennettyjen bentsodiatsepiinien markkinat kasvussa – tiedon ja tuen tarve suuri23.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote

Bentsodiatsepiinien päihdekäyttö on yleistynyt Suomessa alkuvuonna. Markkinoilla liikkuu yhä enemmän väärennettyjä bentsodiatsepiineja. Ilmiö lisää merkittävästi käyttöön liittyviä terveysriskejä, sillä katukaupasta hankittujen aineiden sisältö ja vahvuus voivat vaihdella huomattavasti. Tiedot käyvät ilmi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Nopean huumetiedon verkoston (NOPSA) alkuvuoden 2026 raportista.

Järjestöt ja THL: Rahapeliuutisointi vaatii nyt entistä suurempaa vastuullisuutta31.3.2026 08:48:05 EEST | Tiedote

Uuden rahapelilain myötä rahapelimarkkinointi lisääntyy entisestään, kun lisenssin saaneet yhtiöt saavat luvan tarjota pelejään verkossa 1.7.2027 alkaen. Toimitukset voivat vaikuttaa siihen, miten rahapeleistä uutisoidaan. Siksi rahapelihaittoja ehkäisevät järjestöt ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ovat laatineet toimituksille ohjeistuksen eettisestä ja vastuullisesta rahapeliuutisoinnista.

EHYT hyväksyi uuden strategian: Ehkäisevä päihdetyö vähentää haittoja ja säästää kustannuksia21.3.2026 17:36:29 EET | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n edustajakokous esittää, että ehkäisevän päihdetyön rahoitus turvataan päihteistä ja rahapeleistä kerättävistä varoista. EHYTin jäsenistö kokoontui 21.3.2026 yhdistyksen historian viidenteen edustajakokoukseen. Kokouksessa hyväksyttiin uusi strategia ja valittiin uusi valtuusto seuraavalle kolmivuotiskaudelle (2026–2029). Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin OTK Eija Koivuranta ja varapuheenjohtajaksi FT, TtM Anne Taulu. EHYTin visio on yhteiskunta, jossa jokaisella on turvallista kasvaa, osallistua ja elää ilman päihde- ja pelihaittoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye