Aalto-yliopiston Näytös23 haastaa normeja ja korostaa muodin syrjimättömyyttä

Muotiala elää merkittävää murroskautta. Kestävästi valmistetusta muodista tulee kovaa vauhtia valtavirtaa, ja alalta vaaditaan yhä enenevässä määrin yhteiskunnallista ja sosiaalista vastuullisuutta kuten moninaisuuden ja osallisuuden lisäämistä. Osaavimmat suunnittelijat paitsi ilmaisevat luovuuttaan myös pyrkivät luomaan alalle positiivista muutosta.
Katseet kohdistuvat toukokuun lopussa taas Aalto-yliopistoon, joka on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä tekijänä maailman muoti-, vaatetus- ja tekstiilialoilla. Aallon opiskelijoiden mallistoja esitellään vuotuisessa muotinäytöksessä – ja Näytös on kiistatta yksi Suomen tärkeimmistä muotitapahtumista ja osa laajempaa Fashion in Helsinki -muotiviikkoa.
”Tänäkin vuonna teemoissa toistuu muodin kestävyys. Useissa mallistoissa hyödynnetään kierrätettyjä ja uusiokäytettyjä materiaaleja. Tämän rinnalla korostuvat ajatukset muodin syrjimättömyydestä. Nuoret suunnittelijat ottavat roolia kehoon liittyvien normien haastajina”, sanoo muodin kandidaattiohjelman vetäjä Ilona Hyötyläinen.
Näytös23-tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Aalto-yliopiston eri tiimien kanssa. Muodin opiskelijoiden ja opettajien lisäksi Aallon äänisuunnittelu, Aalto Studios -mediakeskus sekä koulun työpajamestarit ovat osallistuneet tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen.
Näytös23 esittelee Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelman maisteri- ja kandidaattiopiskelijoiden mallistoja. Tämän vuoden Näytös23-tapahtuma toteutetaan kutsuvierastapahtumana Espoossa Otaniemen kampuksella suurjännitehallissa, osoitteessa Otakaari 5.
Tapahtumaa on mahdollista seurata vapaasti Instagramin livelähetyksen kautta @aalto_fashion -tilillä. Taustatietoa ja mallistot julkaistaan verkkosivuilla aalto.fashion.
Lisäksi kandidaattiopiskelijoiden oma näyttely Aalto Fashion Collaborative Projects on esillä 20.5.–1.6. Helsingissä osoitteessa Fabianinkatu 29.
Näytöksen jälkeisenä tiistaina 30. toukokuuta kello 14-16 järjestetään lisäksi seminaari, jossa keskustellaan nuorten suunnittelijoiden työmahdollisuuksista suomalaisissa muotialan yrityksissä sekä yritysten mahdollisuuksista palkata nuoria suunnittelijoita. Seminaari järjestetään Miltton Studiosilla Helsingissä osoitteessa Haapaniemenkatu 5. Lisätietoja seminaarista ja ilmoittautuminen täällä.
Lisätietoja:
Aalto Fashion Collaborative Projects -kandinäyttely, 20.5.-1.6. osoitteessa Fabianinkatu 29, Helsinki, avoinna ma-su 12-18.
Fashion in Helsinki 24.-27.5.2023
Taustoittavaa tietoa muodin merkityksestä, juttu Aalto-yliopiston verkkolehdessä: https://aaltouniversity.shorthandstories.com/rajaton-ja-ehtymaton/
Muut tiedustelut:
Sini Koskimies
Viestintäpäällikkö, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
+358 50 476 0694, sini.koskimies@aalto.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Tutkijat kytkivät lähes ikiliikkuvan aikakiteen ensimmäistä kertaa ulkoiseen värähtelijään – voi kasvattaa kvanttitietokoneiden laskentatehoa16.10.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Aikakide on moninkertaisesti pitkäikäisempi kuin muut kvanttijärjestelmät, joten sitä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kvanttitietokoneiden laskentatehon sekä mittauslaitteistojen tarkkuuden kasvattamiseen.
Hiilipohjaiset radikaalit ovat tulevaisuuden aurinkokennoteknologiaa14.10.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Kansainvälisen tutkimusryhmän löydös on merkittävä askel kohti kevyitä, joustavia ja energiatehokkaita aurinkokennoja.
Aalto-yliopiston tutkijat YK:n COP30-ilmastokokouksessa9.10.2025 10:45:00 EEST | Tiedote
Tarvitsetko asiantuntijahaastateltavaa ilmastoon liittyvistä teemoista? Aalto-yliopiston tutkijoiden ja professorien asiantuntemus on käytettävissä ennen YK:n ilmastokokousta ja sen aikana. Tutkijoitamme osallistuu myös kokoukseen Brasiliassa. Energiamurros Mika Järvinen (professori) taitaa energiamurroksen ison kuvan: minkä pitää muuttua ja miten. Hän keskittyy tutkimuksessaan hiilidioksidin talteenottoon, vedyn tuotantoon eri menetelmillä, sekä kestävien polttoaineiden valmistukseen. Opetuksessaan Järvinen keskittyy muun muassa uusiutuvan energian tuottamiseen tuuli- ja aurinkovoimalla. Järvinen on myös juuri julkaissut aiheesta laajan suosion saaneen oppikirjan, ja osaa esittää monimutkaiset asiat ymmärrettävästi. Järvinen on paikalla ilmastokokouksessa Brasiliassa 10.–16.11. Hänet tavoittaa numerosta +358 40 754 2171 ja sähköpostista mika.jarvinen@aalto.fi Rakentamisen tulevaisuus Matti Kuittinen (professori) tutkii kestävää rakentamista. Hänen johtamansa tutkimusryhmä tutkii sitä,
Endurance ei ollutkaan aikansa vahvin laiva ja sen puutteet olivat tiedossa – tutkimusmatkailija Shackletonin aluksen uppoamisesta paljastui uutta tietoa6.10.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että tutkimusmatkailija Ernest Shackletonin kuuluisa Endurance-alus ei ollut rakenteellisesti riittävän kestävä ahtojäiden puristukseen. Shackleton myös tiesi aluksen puutteista ennen huonosti päättynyttä matkaansa Etelämantereelle.
The real reasons Endurance sank — study finds Shackleton knew of ship’s shortcomings6.10.2025 13:00:00 EEST | Press release
A world-first study reveals the famed polar explorer was aware of worrying structural shortcomings in the ill-fated ship — Endurance was not designed for compressive ice conditions — yet it set sail anyway.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme